Kirjan menestystarinoita

  1. Julkaistujen kirjojen määrät kasvavat
  2. Tietokirja voi hyvin tietoyhteiskunnassa1
  3. Kirjojen myynnin arvo on kasvussa
  4. Kirjastoista lainataan eniten kaunokirjallisuutta
  5. Kirjastoja on edelleen lähes tuhat
  6. Eniten kirjoja lukevat lapset ja nuoret
  7. Kirjan tilastointi Suomessa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Tietokirja voi hyvin tietoyhteiskunnassa1

Kaunokirjallisuus muodostaa vain pienen osan Suomessa ilmestyvistä kirjoista. Sen osuus on pitkään ollut noin 15 prosenttia. Valtaosa (85 %) julkaistuista kirjoista on tietokirjallisuutta. Vuonna 2005 niitä julkaistiin kaikkiaan 9 600 nimikettä. Myös tietokirjallisuuden kustantaminen lisääntyi nopeasti vuosina 2000-2005; nimikkeiden määrä kasvoi yhteensä 20 prosenttia, yhteensä 1 600 nimikkeellä. Kaunokirjallisuuden tavoin myös tietokirjojen julkaiseminen on lisääntynyt pitkään. Vuodesta 1985 niiden nimikkeiden määrä on kasvanut 65 prosenttia.

Tietokirjoja eivät julkaise ainoastaan kustannusyritykset vaan myös monet muut tahot. Kustantaminen on osa muun muassa yliopistojen, tutkimuslaitosten, järjestöjen ja hallinnon toimintaa. Se ei ole niiden päätoimintaa vaan varsinaista toimintaa palvelevaa viestintää, varsinaisen toiminnan tulosten julkistamista. Kirjaan näytetäänkin luotettavan edelleen yhteiskunnan tiedonvälityksessä. Näin siitäkin huolimatta, että yleensä tietoyhteiskuntakehityksessä on painotettu vain sähköisten ja digitaalisten välineiden merkityksen kasvua. Tietokirja voi siis hyvin myös tietoyhteiskunnassa. Toisaalta jatkuvasti kasvava kustannustoiminta tuottaa osan niin sanotusta informaatiotulvasta, joka aiheuttaa ihmisille informaatioähkyä. Voidaankin kysyä, tarkoittaako enemmän pelkästään edistystä.

Uusi tekniikka on myös kehittänyt kirjankustantamisen prosesseja. Uuden tietotekniikan käyttöönoton myötä taitto- ja painoprosessit ovat kehittyneet, minkä seurauksena kirjojen tuotanto on muuttunut aiempaa edullisemmaksi. Tämä taas on laskenut julkaisukynnystä, millä on ollut merkitystä varsinkin pienipainoksiselle kirjallisuudelle.

Myös tuleville lukijasukupolville kustannetaan yhä enemmän luettavaa. Vuonna 2005 julkaistusta kauno- ja tietokirjallisuudesta 560 nimikettä oli lasten kirjoja. Lasten kirjojen julkaiseminen on kasvanut 2000-luvulla lähes 50 prosentilla. Vuoteen 1985 verrattuna lasten kirjojen nimikemäärät ovat peräti kolminkertaistuneet.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 15.6.2007