Tiedote 3.6.2005

Palvelujen vienti kasvoi runsaan viidenneksen vuonna 2004

Tilastokeskuksen mukaan suomalaisyritysten palvelujen vienti vuonna 2004 kasvoi 23 prosenttia ja tuonti 14 prosenttia edellisvuodesta. Palveluja vietiin ulkomaille vajaan 4,1 miljardin euron edestä ja tuotiin runsaan 4,4 miljardin euron edestä. Palvelukaupan alijäämä supistui vuonna 2004 edellisvuodesta 45 prosenttia ja oli 285 miljoonaa euroa.

Rakennuspalvelujen vienti Venäjälle kasvoi huomattavasti

Palvelujen viennissä tärkein kauppakumppani oli vuonna 2004 edellisvuoden tavoin Ruotsi, jonne vietiin palveluja 578 miljoonalla eurolla. Palvelujen tuontia oli eniten USA:sta, 681 miljoonan euron arvosta. Edellisen vuoden viennistä osuuttaan kasvattivat huomattavasti Venäjä ja Kiina; palvelujen vienti Kiinaan yli kaksinkertaistui vuodesta 2003. Venäjälle vietiin palveluja 434 miljoonan euron edestä. Ylivoimaisesti tärkein palveluerä Venäjän viennissä olivat rakennuspalvelut, joiden osuus viennistä oli 70 prosenttia. Rakennuspalvelujen vienti Venäjälle miltei kolminkertaistui edellisestä vuodesta.

Euroopan unionin maiden (EU-15) osuus palvelujen viennistä oli 52 prosenttia ja tuonnista 57 prosenttia. EU-maiden kanssa käyty palvelujen ulkomaankauppa on kasvanut tasaisesti vuodesta 2000 lähtien. Vuonna 2004 palvelujen tuonti EU-maista kasvoi 10 prosenttia ja vienti 26 prosenttia.

Palvelujen vienti ja tuonti maittain 2004

Rojaltit ja lisenssimaksut tärkein palvelujen vientitulojen lähde

Palvelujen ulkomaankaupasta vientituloja saatiin eniten rojalteista ja lisenssimaksuista (17 prosenttia), rakennuspalveluista (15 prosenttia) ja tietotekniikkapalveluista (14 prosenttia). Myös tuonnissa tärkeimmät erät olivat rojaltit ja lisenssimaksut (15 prosenttia) ja tietotekniikkapalvelut (13 prosenttia). Tietotekniikkapalvelujen viennissä tärkein kauppakumppani oli Saksa, jonne tietotekniikkapalveluja vietiin 97 miljoonan euron edestä. Tietotekniikkapalveluja tuotiin eniten Ruotsista, 98 miljoonan euron arvosta. Rakennuspalvelujen vienti kasvoi edellisestä vuodesta 69 prosenttia ja oli 613 miljoonaa euroa vuonna 2004.

Palvelujen ulkomaankaupan tiedot perustuvat Tilastokeskuksen vuosittain tekemään yrityskyselyyn. Tietoja on julkaistu vuodesta 2000 alkaen. Tietoja hyödynnetään myös maksutaseen ja kansantalouden tilinpidon laadinnassa.

Lähde: Hyödyketilastot, Tilastokeskus.

Lisätietoja: Rami Peltola (09) 1734 3615

Linkit: Tiedotteeseen liittyvä tilastojulkistus