8.9.2004

Lisätietoja: Tuomas Rothovius (09) 1734 3360, kansantalous.suhdanteet@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Bruttokansantuote kasvoi vuoden toisella neljänneksellä

Bruttokansantuotteen määrä kasvoi huhti-kesäkuussa 0,7 prosenttia ensimmäisestä neljänneksestä. Vuoden 2003 toiseen neljännekseen verrattuna bruttokansantuote oli 3,2 prosenttia suurempi. Tammi-maaliskuussa bruttokansantuote kasvoi tarkistettujen tietojen mukaan 2,9 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, ja vuoden alkupuoliskon bruttokansantuote oli 3,0 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimista kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista.

Bruttokansantuote, vuosineljänneksittäin vuoden 2000 hintoihin

Kansantaloutta kasvattivat kotitalouksien kulutus ja investoinnit. Huhti-kesäkuussa kotitalouksien kulutusmenot lisääntyivät 3 prosenttia. Kodinkoneita ostettiin runsaasti, sen sijaan uusien autojen hankinnat supistuivat. Investoinnit kasvoivat 6 prosenttia. Kone ja laiteinvestoinnit lisääntyivät 12 prosenttia vähennyttyään tätä ennen parin vuoden ajan. Tuonti oli saman suuruinen kuin vuotta aiemmin. Viennin määrä pieneni vajaat 4 prosenttia; vuoden takaiseen vertailuajanjaksoon osui suuria laivatoimituksia, joita ei nyt ollut.

Alkutuotanto supistui 5 prosenttia. Palvelutoimialojen tuotanto lisääntyi 3 prosenttia, kaupan toimialalla kasvu oli peräti 7 prosenttia. Jalostustoimialojen tuotanto lisääntyi 4 prosenttia viime vuodesta. Puu- ja paperiteollisuuden sekä metalliteollisuuden tuotanto kasvoivat 5 prosenttia. Rakentaminen lisääntyi 3 prosenttia. Asuntoja rakennettiin enemmän kuin vuotta aiemmin, sen sijaan muita rakennuksia pystytettiin hiukan vähemmän verrattuna vuoden takaiseen.

Kansantalouden palkkasumma oli huhti-kesäkuussa 3,8 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Toimintaylijäämä, jota vastaa liikekirjanpidossa karkeasti liikevoitto ja kotitalouksien yrittäjätulot, kasvoi vastaavana aikana 9 prosenttia.

Työpäiviä oli toisella neljänneksellä yksi enemmän kuin vuotta aiemmin. Kausitasoitettu ja työpäiväkorjattu bruttokansantuotteen muutos vuotta aiemmasta oli 2,7 prosenttia.

Vuoden toisella neljänneksellä bruttokansantuote kasvoi Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin laatiman pikaennakon mukaan EU-alueella 0,6 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja oli 2,2 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona.

Kansantalouden kysyntä ja tarjonta 2004, 2. neljännes, volyymin muutokset edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä sekä edellisestä neljänneksestä, prosenttia

Muutos edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä, % Muutos edellisestä
neljänneksestä, % *
Bruttokansantuote +3,2 +0,7
Tuonti -0,4 +0,2
Vienti -3,6 -5,1
Kulutus +2,3 0,0
Investoinnit +6,4 +2,2
*Muutos on laskettu kausitasoitetuista tiedoista.

Bruttokansantuote sisältää kaikki ajanjakson aikana tuotetut tavarat ja palvelut. Bruttokansantuotteen määrän eli volyymin muutos tarkoittaa arvoa, josta on poistettu rahanarvon heikentymisen eli inflaation vaikutus.

Myös edeltäviä vuosineljänneksiä tarkistetaan käyttöön saatavien uusien ja tarkentuvien tilastotietojen mukaisiksi. Kokovuositasot tarkistetaan vastaamaan aina uusimpia vuositilinpidon tietoja. Lopulliset tiedot julkaistaan noin kahden vuoden viiveellä.

Muutos edellisestä neljänneksestä lasketaan kausitasoitetuista tiedoista. Kausitasoitetusta bruttokansantuotteesta on poistettu vuoden sisällä tapahtuva, esimerkiksi lomakausista tai vuodenajan säästä johtuva säännöllinen vaihtelu. Kausivaihteluista tasoitetut sarjat tarkentuvat uusien havaintojen myötä. Etenkin viimeiseen kausitasoitettuun neljännestietoon on syytä suhtautua varovaisesti, sillä uudet havainnot erityisesti talouden käännekohdissa voivat muuttaa kausivaihtelusta tasoitettuja lukuja merkittävästi. Kansantalouden neljännesvuositilinpidon tiedot on tasoitettu Tramo/Seats -menetelmällä.

Lähde: Kansantalouden tilinpito 2004, 2. neljännes. Tilastokeskus


Tiedote PDF-muodossa.