6.7.2004

Lisätietoja: Raija Tulokas (09) 1734 3419
Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi

Yli puolet autoista vähäpäästöisiä

Suomessa oli viime vuoden lopussa yhteensä 2,6 miljoonaa autoa, joista henkilöautoja oli 2,3 miljoonaa. Kaikista autoista 58 prosenttia ja henkilöautoista 63 prosenttia oli katalysaattorilla varustettuja tai muutoin tekniikaltaan vähäpäästöisiä. Katalysaattorilla varustettuja autojen määrä on 1990-luvun alusta lähtien moninkertaistunut, vaikka autokanta uudistuukin melko hitaasti. Suomessa autojen keski-ikä on noin 10 vuotta. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen juuri ilmestyneestä Ympäristötilasto 2004 -julkaisusta.

Vähäpäästöiset autot vuosina 1990 - 2003

Tieliikenteen typen oksidien päästöt vähentyneet reippaasti

Vuonna 2002 typen oksidien päästöt olivat noin 211 000 tonnia, kun ne vielä vuonna 1990 olivat 285 000 tonnia. Liikenteen ja työkoneiden osuus on vielä yli puolet typen oksidien päästöistä. Tieliikenteen päästöt ovat vähentyneet peräti 48 prosenttia vuodesta 1990, mutta muut typen oksidien päästöt vain hiukan. Katalysaattorit vähentävät eniten juuri näitä päästöjä. Tieliikenteen päästöjen vähenemiseen vaikuttavat katalysaattoreiden lisäksi autojen polttoaineen kulutuksen pieneneminen sekä polttoaineiden laadun kehittyminen. Toisaalta tieliikenteen määrät ovat kasvaneet.

Typen oksidien päästöt vuosina 1990 - 2002

Tieliikenteen osuus hiilidioksidipäästöistä oli 16 prosenttia vuonna 2002 ja hiilimonoksidi- eli häkäpäästöistä 52 prosenttia. Tieliikenteen rikkidioksidipäästöt ja lyijypäästöt ovat nykyään hyvin vähäisiä rikittömän dieselöljyn ja lyijyttömän bensiinin ansiosta.

Ympäristötilasto 2004 -julkaisuun on koottu tilastotietoja ihmisen toiminnan aiheuttamista ympäristövaikutuksista ja yhteiskunnan toimenpiteistä ympäristön suojelemiseksi. 196-sivuinen julkaisu käsittelee muun muassa päästöjä ilmaan, vesien kuormitusta, maa- ja metsätaloutta, kalastusta, luonnonvarojen kokonaiskäyttöä, ympäristöverotusta, ympäristönsuojelumenoja ja kansalaisten suhtautumista ympäristöongelmiin.

Lähde: Ympäristötilasto 2004. Tilastokeskus.


Tiedote PDF-muodossa.