25.2.2004

Lisätietoja: Susanna Laine (09) 1734 3539, Kerttu Helin (09) 1734 3354
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Luottokanta 168 miljardia euroa vuonna 2003

Kotimaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen myöntämä luottokanta kasvoi hieman yli 7 prosenttia vuonna 2003. Yhteensä luottokanta oli vuoden lopussa 168 miljardia euroa. Uusien luottojen nostot puolestaan vähenivät vuoden aikana 7 prosenttia. Uusia luottoja nostettiin viime vuonna yhteensä 133 miljardilla eurolla. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen luottokantatilaston ennakkotiedoista.

Luottokannan ja uusien luottojen nostojen kehitys 1990-2003, muutos edellisestä vuodesta, %

kuva

Yleisöluottokanta oli vuoden lopussa yhteensä 112 miljardia euroa, 9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Uusien yleisöluottojen määrä kasvoi 56 miljardiin euroon eli 4 prosenttia edellisvuodesta. Yleisöluottoihin ei lueta rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen keskinäistä luotonantoa, eikä valtion varoista välitettäväksi annettuja luottoja tai ulkomaille myönnettyjä luottoja.

Yritystoiminnan nostamat uudet luotot vähenivät

Yritystoiminnan eli yritysten ja elinkeinonharjoittajien kotitalouksien luottokanta oli vuoden 2003 lopussa 46 miljardia euroa, 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yritykset ja elinkeinonharjoittajien kotitaloudet nostivat uusia luottoja vuoden aikana yhteensä 29 miljardilla eurolla, mikä on 9 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Suurimmat luotonsaajatoimialat olivat edellisvuosien tapaan kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut ja liike-elämän palvelut -toimiala, jolla oli luottoja 15 miljardia sekä teollisuus, jolla oli luottoja 11 miljardia euroa. Molemmat toimialat nostivat uusia luottoja vajaalla 8 miljardilla eurolla.

Lähde: Luottokanta 2003, ennakkotietoja. Tilastokeskus


Tiedote PDF-muodossa.