13.2.2004

Lisätietoja: Arto Kokkinen (09) 1734 3355
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Kokonaistuotanto kasvoi joulukuussa

Kokonaistuotannon määrä kasvoi 0,2 prosenttia joulukuussa marraskuuhun verrattuna Tilastokeskuksen kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Joulukuun kasvu tarkensi koko vuosineljänneksen kuukausittaiset trendimuutokset positiivisiksi. Satunnaisvaihtelun sisältävän kausitasoitetun sarjan loka-marraskuun muutokset osoittavat neljänneksen alun kehityksen olleen vaisumman. Käytettävissä olleiden tietojen mukaan koko neljännen vuosineljänneksen tuotanto näyttää kasvaneen sekä edellisestä että vuoden takaisesta neljänneksestä.

Kokonaistuotannon määrä 1990-2003, trendi ja kausitasoitettu sarja

kuva

Kausi- ja satunnaisvaihteluista tasoitetut sarjat (kausitasoitettu ja trendisarja) tarkentuvat uusien havaintojen myötä tasoitusmenetelmistä johtuen. Kolmeen viimeiseen pistelukuun on syytä suhtautua varovaisesti, sillä uudet havainnot erityisesti käännepisteissä voivat muuttaa kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettuja lukuja merkittävästi.

Vuoden 2002 joulukuusta kokonaistuotanto kasvoi 2,9 prosenttia

Kokonaistuotannon määrä nousi 2,9 prosenttia vuoden 2003 joulukuussa edellisvuoden joulukuuhun verrattuna. Kuukausikuvaajan kaikki kuusi päätoimialaa, alkutuotanto, teollisuus, rakentaminen, liikenne, kauppa ja muut palvelutoimialat, kasvoivat vuoden 2002 joulukuusta.

Teollisuustuotanto lisääntyi 3,1 prosenttia vuoden 2002 joulukuusta. Elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistus kasvoi 5 prosenttia, ja koko metalliteollisuuden tuotantomäärät nousivat 4 prosenttia. Puu- ja paperiteollisuuden tuotanto kasvoi prosentin. Muun tehdasteollisuuden tuotantomäärät lisääntyivät 8 prosenttia. Energianhuolto laski 13 prosenttia.

Kaupan myyntimäärät kasvoivat 8 prosenttia joulukuusta 2002. Autokauppa lisääntyi peräti 30 prosenttia, ja vähittäiskauppa vilkastui 4 prosenttia. Tukkukauppa kasvoi vajaat 7 prosenttia.

Alkutuotannon määrä nousi lähes 3 prosenttia vuoden 2002 joulukuusta. Hakkuiden määrä lisääntyi 4 prosenttia. Lihantuotanto kasvoi 4 prosenttia. Maidontuotanto oli yhtä suurta kuin edellisvuoden joulukuussa.

Liikenne vilkastui 4 prosenttia. Rakentamisen tuotanto kasvoi 4 prosenttia. Muiden palvelutoimialojen tuotanto oli prosentin suurempi kuin edellisen vuoden joulukuussa.

Kokonaistuotannon kuukausikuvaaja perustuu kahteentoista kuukausisarjaan talouden eri aloilta. Sarjat lasketaan painottaen yhteen. Kuukausikuvaajalla pyritään ennakoimaan myöhemmin tarkemmin tiedoin laskettavaa neljännesvuosittaista bruttokansantuotteen kehitystä.

Kokonaistuotannon %-muutokset edellisvuoden vastaavasta kuukaudesta

kuva

Pikaennakko vuosineljänneksen kokonaistuotannosta

Yhteenlaskettuna kokonaistuotanto kasvoi loka-joulukuussa noin 1,1 prosenttia vuoden 2002 loka-joulukuuhun verrattuna. Edellisestä neljänneksestä eli heinä-syyskuusta 2003 kausitasoitettu kokonaistuotanto kasvoi noin 0,1 prosenttia. Laajemmilla aineistoilla laskettavat neljännesvuositilinpito ja koko vuoden 2003 ennakkotiedot julkaistaan 27.2.2004.

EU:n tilastovirasto Eurostat on kehittänyt neljännesvuosittaisen bruttokansantuotteen pikaennakon EU- ja Euro-alueelle (Flash GDP). EU:n bkt:n pikaennakko pohjautuu maittaisiin tietoihin. Pikaennakko julkaistaan 45 päivässä vuosineljänneksen päättymisestä. http://www.europa.eu.int/comm/eurostat --> News Releases

Suomen osalta neljänneksen pikaennakon tiedot toimitetaan kokonaistuotannon kuukausikuvaajan aineistoihin ja laskentamenetelmiin pohjautuen. Vuosineljänneksen kolmannen kuukauden tiedot tuotetaan poikkeuksellisen nopeasti lähdetilastojen avustuksella 45 päivässä. Pikaennakon tiedot julkaistaan vuosineljänneksen kolmannen kuukauden kokonaistuotannon kuukausikuvaajan yhteydessä. EU:lle toimitettavat pikaennakkotiedot löytyvät Internet-sivulta http://www.tilastokeskus.fi/flashgdp

Lähde: Kokonaistuotannon kuukausikuvaaja 2003, joulukuu. Tilastokeskus


Tiedote PDF-muodossa.