Tilastouutisten arkisto: 2002

31.12.2002

Teollisuustuotanto kasvoi marraskuussa 0,9 prosenttia lokakuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan marraskuussa 0,9 prosenttia suurempi kuin lokakuussa. Lokakuussa kausitasoitettu tuotanto kasvoi 1,1 prosenttia syyskuusta.

31.12.2002

Kuluttajien luottamus talouteen ennallaan

Kuluttajat luottavat edelleen omaan talouteensa, mutta suhtautuvat epäilevästi Suomen talouteen ja varsinkin työttömyyskehitykseen. Kuluttajien luottamusindikaattori oli joulukuussa 9,4 eli suunnilleen sama kuin marraskuussa ja jonkin verran korkeampi kuin vuosi sitten. Joulukuussa kuluttajat arvioivat kotitaloutensa rahatilanteen hyväksi ja pitivät lainanottoa kannattavana. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 2. - 18. joulukuuta 1 637 Suomessa asuvaa henkilöä.

31.12.2002

Kokonaistuotanto lokakuussa syyskuun tasolla

Kokonaistuotannon määrä oli lokakuussa edelliskuukauden tuotantomäärän suuruinen Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Kokonaistuotannon kasvu tasaantui syys- ja lokakuussa edellisiin kuukausiin verrattuna.

30.12.2002

Väkiluku vuodenvaihteessa 5 206 100

Suomen väkiluku on Tilastokeskuksen arvion mukaan vuoden 2002 lopussa 5 206 100. Väestön määrä lisääntyy edellisvuotisesta 11 200 hengellä eli 0,2 prosenttia. Väestön kasvu hidastuu hieman, sillä vuonna 2001 väestö lisääntyi 13 800:lla.

27.12.2002

Eino H. Laurila -kansantulomitali Jussi Linnamolle

Vuoden 2002 Eino H. Laurila -kansantulomitali on myönnetty professori Jussi Linnamolle.

20.12.2002

Tutkimus- ja kehittämismenojen kasvu taittui viime vuonna

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot olivat Suomessa vuonna 2001 kaikkiaan 4,6 miljardia euroa. Menot kasvoivat reaalisesti noin 1,5 prosenttia edellisvuodesta. Vuotta aiemmin kasvu oli yli 10 prosenttia. Tutkimusmenojen osuus bruttokansantuotteesta pysyi 3,4 prosentissa kuten edellisenäkin vuonna. Näin ollen 1990-luvun alusta saakka jatkunut ripeän kasvun vaihe on nyt päättynyt. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2001 -tilastosta.

20.12. 2002

Rakennuslupia lokakuussa 13 prosenttia edellisvuotista vähemmän

Rakennuslupia myönnettiin lokakuussa kaikkiaan 2,7 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Liike- ja toimistorakentamiseen myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli yli 40 prosenttia pienempi vuotta aiempaan verrattuna. Teollisuus- ja varastorakennusten määrä kuutioilla mitattuna väheni vajaan kolmanneksen edellisvuotisesta. Asuinrakennusten lupakuutiot sen sijaan kasvoivat 9 prosenttia viime vuoden lokakuusta. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

20.12.2002

Palkkasumma kasvoi elo-lokakuussa 3,0 prosenttia

Koko talouden palkkasumma oli vuoden 2002 elo-lokakuussa 3,0 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Vuonna 2001 vastaava kasvu oli 6,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

20.12.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto kääntyi heinä-syyskuussa prosentin kasvuun

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan heinä-syyskuussa 1 prosentin suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Vuoden 2002 ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto pieneni 7 prosenttia ja toisella neljänneksellä 3 prosenttia edellisvuodesta. Heinä-syyskuussa kotimaan liikevaihto laski 1 prosentin ja vienti kasvoi 3 prosenttia viime vuodesta.

20.12.2002

Vähittäiskaupan myynti kasvoi lokakuussa 4,2 prosenttia

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myynnin arvo oli lokakuussa 4,2 prosenttia suurempi kuin viime vuoden lokakuussa. Tammi-lokakuussa myynnin arvo kasvoi 4,3 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Vähittäiskaupan kasvuvauhti on hidastunut viime vuodesta, jolloin tammi-lokakuussa lisäys oli 6,8 prosenttia. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

19.12.2002

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät lokakuussa 4 prosenttia

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät lokakuussa 4 prosenttia, kun taas kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät prosentin viime vuoden lokakuuhun verrattuna. Yöpymisten kokonaismäärä oli lähes sama kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

19.12.2002

Marraskuun tieliikenteessä kuoli 36 ihmistä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan marraskuun tieliikenteessä sattui 478 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 36 ja loukkaantui 632 ihmistä. Kuolleita oli 3 ja loukkaantuneita 44 vähemmän kuin vuoden 2001 marraskuussa. Viimeisten viiden vuoden aikana marraskuun tieliikenneonnettomuuksissa on kuollut keskimäärin 34 ihmistä.

19.12.2002

Rakennusyritysten liikevaihto ennallaan heinä-syyskuussa

Rakennusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan heinä-syyskuussa lähes sama kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Talonrakennusyritysten liikevaihto supistui 3 prosenttia. Maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihto sen sijaan kasvoi lähes 8 prosenttia viime vuoden heinä-syyskuusta.

19.12.2002

Palvelualojen liikevaihto kasvoi 4 prosenttia heinä-syyskuussa

Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan heinä-syyskuussa 4 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavana aikana. Edellisellä kolmen kuukauden jaksolla liikevaihto kasvoi 5 prosenttia.

18.12.2002

Naiset kirimässä miesten ohi tiedon valtatiellä

Viime vuosien aikana naiset ovat monessa ikäryhmässä ohittaneet miehet matkapuhelimen, internetin ja sähköpostin käyttäjinä. Vain vanhemmissa ikäryhmissä miehillä on vielä etumatkaa. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen tutkimuksesta Suuri muutto tietoyhteiskuntaan? Tieto- ja viestintätekniikan käytön yleistyminen vuosina 1996-2002.

18.12.2002

Tutkintoon johtavassa koulutuksessa yli miljoona opiskelijaa

Syyslukukaudella 2002 peruskouluissa oli 597 400 oppilasta, mikä oli 0,3 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Ensimmäisellä vuosiluokalla oli 63 600 oppilasta, joista 95 prosenttia oli 7-vuotiaita. Keväällä 2002 peruskoulun päättötodistuksen sai 61 400 oppilasta. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen peruskoulutilaston tietoihin, jotka on julkaistu Tilastokeskuksen Internet-sivuilla.

18.12.2002

Tieto- ja viestintätekniikka laajassa käytössä Pohjoismaissa

Pohjoismaissa noin 60 prosentilla 16-74-vuotiaista oli mahdollisuus käyttää Internetiä kotoa käsin vuonna 2002. Useimmin kotikäyttömahdollisuuksia oli islantilaisilla, hieman yli 70 prosentilla, ja toiseksi eniten ruotsalaisilla, lähes 70 prosentilla väestöstä. Suomessa mahdollisuus käyttää Internetiä kotona oli Pohjoismaiden alhaisin, 53 prosentilla kansalaisista. Tiedot käyvät ilmi Pohjoismaiden ministerineuvoston ja pohjoismaisten tilastovirastojen julkaisusta Nordic Information Society Statistics 2002.

18.12.2002

Vientihinnat laskivat vuodessa 1,0 prosenttia

Vientihinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden marraskuusta tämän vuoden marraskuuhun 1,0 prosenttia. Lasku johtui pääasiassa paperin ja kartongin halpenemisesta 5,4 prosentilla sekä sähköteknisten tuotteiden ja optisten laitteiden halpenemisesta 3,2 prosentilla. Vientihintojen laskua hillitsi eniten öljytuotteiden sekä mittaus- ja tarkkailulaitteiden kallistuminen.

17.12.2002

Suomen joukkoviestintämarkkinat 3,5 miljardia euroa vuonna 2001

Joukkoviestintämarkkinoiden koko oli noin 3,5 miljardia euroa vuonna 2001. Markkinat kasvoivat 1990-luvun jälkipuolella vuosittain 4-5 prosenttia, mutta viime vuonna kasvu jäi vain 0,5 prosenttiin. Tämä johtui lähinnä mediamainonnan taantumisesta. Ylivoimaisesti nopeimmin kasvoivat DVD-tallennemarkkinat (+146 %). Muita kasvualoja olivat kaupallinen radiotoiminta (+8 %) ja kaapelitelevisio (+5 %). Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen julkaisusta Joukkoviestimet - Finnish Mass Media 2002.

17.12.2002

Tuloerojen kasvu taittui vuonna 2001

Kotitalouksien väliset tuloerot kaventuivat jonkin verran vuonna 2001 edellisvuoteen verrattuna. Tuloerot olivat ennen vuotta 2001 kasvaneet 1990-luvun puolivälistä lähtien yhtäjaksoisesti kuusi vuotta. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen vuoden 2001 tulonjakotilaston ennakkotiedoista.

17.12.2002

Työllisyys ja työttömyys marraskuussa 2002

- Työllisiä 12 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 66,5 prosenttia
- Työttömiä 16 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin
- Työttömyysaste 8,2 prosenttia, työttömänä 210 000 henkeä
- Työnvälityksessä 17 000 uutta avointa työpaikkaa

16.12.2002

Yritysten Internet-kotisivujen määrä jatkanut kasvuaan

Omat Internet-kotisivut oli viime vuonna 51 prosentilla yli viisi henkilöä työllistävistä yrityksistä, kun edellisenä vuonna kotisivuja oli 48 prosentilla samankokoisista yrityksistä. Lisäksi 13 prosenttia yrityksistä suunnitteli ottavansa kotisivut käyttöön vuonna 2002. Internetiä käyttävien yritysten määrä lisääntyi 90 prosenttiin vuonna 2001, edellisenä vuonna käyttäjiä oli 84 prosenttia. Vuonna 2002 Internetiä käyttävien yritysten määrän ei enää arvioitu merkittävästi lisääntyvän. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tammikuussa julkistettavasta raportista Internet ja sähköinen kauppa yrityksissä 2002. Tiedot on kerätty kyselytutkimuksella keväällä 2002.

16.12.2002

Omakotitalojen hinnat nousivat heinä-syyskuussa 0,4 prosenttia

Vuoden kolmannella neljänneksellä omakotitalojen hinnat nousivat koko maassa keskimäärin 0,4 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna omakotitalojen hinnat kohosivat 9,8 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen kiinteistöjen hintaindeksistä, jonka laadinnassa käytetään Maanmittauslaitoksen ylläpitämän kiinteistöjen kauppahintarekisterin tietoja.

13.12.2002

Inflaatio marraskuussa 1,6 prosenttia

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan marraskuussa 1,6 prosenttia. Lokakuussa se oli 1,5 prosenttia.

12.12.2002

Tehty työtunti maksoi vuonna 2000 teollisuudessa 22 euroa

Tehty työtunti maksoi Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2000 teollisuudessa 21,7 euroa ja yksityisellä palvelualalla 21,4 euroa. Valtiolla työtunnin hinta oli hieman korkeampi, 22,7 euroa. Ero johtui sekä valtion korkeammasta palkkatasosta että suuremmasta sosiaalikustannusten osuudesta.

12.12.2002

Rakennuskustannukset nousivat vuodessa 1,5 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2001 marraskuusta vuoden 2002 marraskuuhun 1,5 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 2,5 prosenttia, rakennustarvikkeiden hinnat 1,3 prosenttia ja muiden panosten hinnat 0,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

11.12.2002

Henkilöstökoulutusta eniten suurissa yrityksissä

Henkilöstökoulutukseen osallistui vuonna 2001 palkansaajista yhteensä 916 000 eli 45 prosenttia. Osallistuneiden osuus oli saman suuruinen kuin edellisvuonna. Henkilöstökoulutuksella tarkoitetaan työnantajan tukemaa tai kustantamaa koulutusta. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tekemään työvoimatutkimukseen.

11.12.2002

Liikunta koululaisten suosiossa vapaa-aikana

Liikunta ja ulkoilu ovat säilyttäneet suosionsa koululaisten vapaa-ajassa. Koulupäivinä liikuntaa harrastetaan lähes tunti. Nuorimmat koululaiset liikkuvat ja ulkoilevat vapaapäivinä puolitoista tuntia, kun taas lukiolaiset eivät juuri lisää liikuntaa vapaapäivinä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuoreesta tutkimuksesta Suomalainen arki.

9.12.2002

Bruttokansantuote kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä

Bruttokansantuotteen määrä kasvoi heinä-syyskuussa 0,5 prosenttia huhti-kesäkuusta. Vuoden 2001 kolmanteen neljännekseen verrattuna bruttokansantuote oli 2,3 prosenttia suurempi ja tammi-syyskuussa bruttokansantuote lisääntyi yhteensä 1,3 prosenttia vuoden takaisesta. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimista kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista.

5.12.2002

Yhä useammat ikäluokat jättävät äänestämättä

Äänestysaktiivisuus on laskenut Suomessa vuosien 1987 ja 1999 eduskuntavaalien välillä kahdeksan prosenttiyksikköä, 76 prosentista 68 prosenttiin. Tämä merkitsee, että runsaat 300 000 äänestäjää on jättänyt äänestämättä. Verrattuna vuoden 1966 eduskuntavaaleihin, jolloin äänestysvilkkaus oli huipussaan eli 85 prosenttia, on äänestysaktiivisuus pudonnut 30 vuodessa 17 prosenttiyksikköä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemasta tutkimuksesta "Äänettömät yhtiömiehet. Tutkimus osallistumisesta vuosien 1987 ja 1999 eduskuntavaaleihin".

5.12.2002

Uudisrakennuksia aloitettiin heinä-syyskuussa 12 prosenttia viimevuotista enemmän

Uudisrakennustöitä käynnistettiin heinä-syyskuussa kaikkiaan runsaan 11 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Aloitettujen asuinrakennusten kuutiomäärä oli 14 prosenttia edellisvuotista suurempi. Kaikista rakennuksista ainoastaan liike- ja toimistorakennuksia sekä julkisia rakennuksia käynnistettiin kuutioilla mitattuna vähemmän kuin viime vuoden kolmannella neljänneksellä. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotietoja.

4.12.2002

Puolella teollisuusyrityksistä innovaatiotoimintaa

Innovaatiotoimintaa harjoitti teollisuudessa 49 prosenttia yrityksistä vuosina 1998-2000. Tuoteinnovaatioita oli 37 prosentilla, prosessi-innovaatioita 28 prosentilla ja innovaatioihin tähtääviä projekteja 29 prosentilla teollisuusyrityksistä. Kaikkia innovaatiotoiminnan osatekijöitä oli 14 prosentilla näistä yrityksistä. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tekemään tutkimukseen, jossa tiedusteltiin innovaatioihin liittyvää toimintaa. Kysely lähetettiin 3 462 yritykselle ja vastausprosentti oli 50.

4.12.2002

Palvelujen ulkomaankaupan alijäämä jatkui viime vuonna

Suomalaisyritysten palvelujen ulkomaankaupan alijäämäisyys jatkui vuonna 2001. Palvelujen viennin arvo oli 3 016 miljoonaa euroa ja tuonnin vastaavasti 3 989 miljoonaa euroa. Alijäämästä 815 miljoonaa euroa oli peräisin EU-maiden kanssa käydystä kaupasta. EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käyty palvelukauppa muuttui alijäämäiseksi viime vuonna. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen uudesta Yritysten kansainvälistyminen 2001 -julkaisusta.

2.12. 2002

Rakentamisen ja asumisen vuosikirja 2002 ilmestynyt

Tilastokeskuksen julkaisema Rakentamisen ja asumisen vuosikirja 2002 on ilmestynyt. Kirjassa tarkastellaan rakentamista ja asumista monesta eri näkökulmasta. Eri aihealueilta esitetään tuoretta tilastotietoa, pitkiä aikasarjoja sekä kansainvälisiä vertailuja. Suurin osa tiedoista on peräisin Tilastokeskuksen tilastoista, mutta kirjassa on aineistoa myös Valtion asuntorahastosta, Maanmittauslaitokselta, ympäristöministeriöstä ja työministeriöstä.

29.11.2002

Teollisuustuotanto kasvoi lokakuussa prosentin syyskuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan lokakuussa prosentin suurempi kuin syyskuussa. Syyskuussa kausitasoitettu tuotanto väheni 0,4 prosenttia elokuusta.

29.11. 2002

Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi 15 prosenttia syyskuussa

Rakennuslupia myönnettiin syyskuussa kaikkiaan 3,1 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli lähes 1,5-kertainen vuotta aiempaan verrattuna. Myös liike- ja toimistorakennusten määrä kuutioilla mitattuna kasvoi selvästi viime vuoden syyskuusta. Asuinrakennusten lupakuutiot sen sijaan vähenivät 11 prosenttia edellisvuotisesta. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

29.11.2002

Kuluttajat luottavat omaan talouteensa

Kuluttajien arviot ja odotukset taloudesta ovat pääsääntöisesti heikentyneet kesäkuusta alkaen. Marraskuussa kuluttajien luottamusindikaattori oli kuitenkin 9,5 eli hieman korkeampi kuin lokakuussa ja selvästi korkeampi kuin vuosi sitten. Kuluttajien näkemykset omasta taloudestaan ja säästämismahdollisuuksistaan olivat marraskuussa myönteiset. Sen sijaan työttömyyskehitykseen suhtauduttiin pessimistisesti ja Suomen talouteen epäilevästi. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1. - 19. marraskuuta 1 600 Suomessa asuvaa henkilöä.

28.11.2002

Suomen tilastollinen vuosikirja 2002 ilmestynyt painettuna ja sähköisenä

Tilastojen kokoomateos Suomen tilastollinen vuosikirja 2002 on ilmestynyt. Tilastokeskuksen julkaisemassa vuosikirjassa on 703 sivua ja 670 tilastotaulukkoa ja -kuviota. Suomen tietojen lisäksi kirjassa on 104 sivua vertailutietoja muista maista. Vuosikirjan mukana on CD-ROM, joka sisältää koko julkaisun PDF-muodossa sekä lisäksi kaikki taulukot Excel-muodossa. Vuosikirjan CD-ROM on saatavana myös omiin sisäisiin tietoverkkoihin.

28.11.2002

Lokakuun tieliikenteessä kuoli 24 ihmistä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan lokakuun tieliikenteessä sattui 445 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 24 ja loukkaantui 605 ihmistä. Kuolleita oli 19 ja loukkaantuneita 88 vähemmän kuin vuoden 2001 lokakuussa. Viimeisten viiden vuoden aikana lokakuun tieliikenneonnettomuuksissa on kuollut keskimäärin 33 ihmistä.

28.11.2002

Kokonaistuotanto laski syyskuussa 0,1 prosenttia edellisestä kuukaudesta

Kokonaistuotannon määrä oli syyskuussa 0,1 prosenttia elokuun tuotantoa pienempi Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Kuukausikuvaajan päätoimialoista teollisuus ja kauppa laskivat hieman elokuuhun verrattuna.

26.11.2002

Asuntomarkkinoiden alueellinen seuranta entistä helpommaksi

Asuntomarkkinoiden ja muun alueellisen kehityksen eriytyminen on ollut voimakasta viime vuosina. Siksi tarvitaan entistä nopeammin tietoja siitä, mitä maan eri paikkakunnilla tapahtuu. Tietoja tarvitsevat kuntien sekä ympäristöministeriön ja Valtion asuntorahaston lisäksi monet muut tahot, kuten rakennuttajayhteisöt ja rakennusliikkeet, alueliitot, tutkimuslaitokset ja korkeakoulut.

25.11.2002

Palkkasumma kasvoi heinä-syyskuussa 3,7 prosenttia

Koko talouden palkkasumma oli vuoden 2002 kolmannella neljänneksellä 3,7 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Vuonna 2001 vastaava kasvu oli 5,8 prosenttia. Palkkasumman kasvu pysyi lähes ennallaan verrattuna vuoden 2002 toiseen neljännekseen, jolloin kasvu oli 3,6 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

22.11.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto pieneni edelleen kesä-elokuussa 3 prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan kesä-elokuussa 3 prosenttia pienempi kuin vuoden 2001 vastaavana ajanjaksona. Liikevaihto on nyt laskenut yhtäjaksoisesti vuoden ajan. Voimakkaimmin liikevaihto on pienentynyt vuoden aikana puu- ja paperiteollisuudessa, metallien jalostuksessa sekä sähköteknisten tuotteiden valmistuksessa. Kesä-elokuussa kotimaan liikevaihto laski 5 prosenttia ja vienti prosentin edellisvuodesta.

21.11.2002

Kuorma-autoliikenteen tonnikilometrit kasvoivat edelleen heinä-syyskuussa

Kuorma-autoliikenteen kuljetustyön määrä tonnikilometreinä mitattuna kasvoi tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 3 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Myös kuorma-autoilla ajettujen kilometrien määrä lisääntyi 3 prosenttia edellisvuodesta. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta tieliikenteen tavarankuljetustilastosta.

21.11.2002

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät syyskuussa 9 prosenttia

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät syyskuussa 9 prosenttia, kun taas kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 2 prosenttia viime vuoden syyskuuhun verrattuna. Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi prosentin viime vuodesta. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

21.11.2002

Rakennusyritysten liikevaihto supistui prosentin kesä-elokuussa

Rakennusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan kesä-elokuussa reilun prosentin pienempi kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Talonrakennusyritysten liikevaihto supistui 2,5 prosenttia. Maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihto sen sijaan kasvoi lähes 2 prosenttia viime vuoden kesä-elokuusta.

21.11.2002

Vähittäiskaupan myynti kasvoi syyskuussa 2,2 prosenttia

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myynnin arvo oli syyskuussa 2,2 prosenttia suurempi kuin viime vuoden syyskuussa. Tammi-syyskuussa myynnin arvo kasvoi 4,4 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Vähittäiskaupan kasvuvauhti on hidastunut viime vuodesta, jolloin tammi-syyskuussa lisäys oli 6,7 prosenttia. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

20.11.2002

Palvelualojen liikevaihto kasvoi 4 prosenttia kesä-elokuussa

Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan kesä-elokuussa 4 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavana aikana. Liikevaihdon kasvu pysyi samana kuin edellisellä, toukokuussa päättyneellä 3 kuukauden jaksolla.

19.11.2002

Työllisyys ja työttömyys lokakuussa 2002

- Työllisiä 6 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 67,1 prosenttia
- Työttömiä 4 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työttömyysaste 8,5 prosenttia, työttömänä 218 000 henkeä
- Työnvälityksessä 21 000 uutta avointa työpaikkaa

18.11.2002

Tukkuhinnat nousivat vuodessa 0,8 prosenttia

Tukkuhinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden lokakuusta 0,8 prosenttia. Nousu johtui pääasiassa öljytuotteiden, raakaöljyn sekä sähkön ja kaukolämmön kallistumisesta. Tukkuhintojen nousua hillitsi sähköteknisten tuotteiden sekä kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden halpeneminen.

14.11.2002

Runsaat 21 900 uutta yritystä viime vuonna

Suomessa aloitti Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 21 949 uutta yritystä ja toimintansa lopetti 21 197 yritystä. Yrityskanta kasvoi 752 yrityksellä eli 0,3 prosenttia edellisestä vuodesta. Vuonna 2000 yrityskanta lisääntyi vuotta aiemmasta 0,6 prosenttia.

14.11.2002

Inflaatio kiihtyi lokakuussa 1,5 prosenttiin

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan lokakuussa 1,5 prosenttia. Syyskuussa se oli 1,0 prosenttia. Inflaatiota kiihdytti eniten polttonesteiden kallistuminen viime vuoden lokakuusta.

12.11.2002

Rakennuskustannukset nousivat vuodessa 1,2 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2001 lokakuusta vuoden 2002 lokakuuhun 1,2 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 2,5 prosenttia ja rakennustarvikkeiden hinnat 0,9 prosenttia. Muiden panosten hinnat pysyivät ennallaan. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

11.11.2002

Suomessa EU-maista vähiten ulkomaalaisia

Vuoden 2001 lopussa Suomessa asui Tilastokeskuksen mukaan 98 577 ulkomaan kansalaista. Suurin ryhmä olivat venäläiset ja entisen Neuvostoliiton kansalaiset, joita oli lähes 25 000. Viron kansalaisia oli 11 662, Ruotsin kansalaisia 7 999 ja Somalian kansalaisia 4 355. Ulkomaalaisten osuus koko väestöstä oli 1,9 prosenttia. Se oli EU-maiden pienin.

8.11.2002

Palkansaajien ansiot nousivat heinä-syyskuussa 3,4 prosenttia

Palkansaajien nimellisansiot nousivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2001 heinä-syyskuusta tämän vuoden heinä-syyskuuhun 3,4 prosenttia. Sopimuskorotusten osuus ansiotason vuosinoususta oli kolmannella neljänneksellä 2,3 prosenttiyksikköä. Loppuosa ansiotason noususta johtui palkkaliukumista ja palkansaajarakenteen muutoksista. Kuluttajahintojen noususta puhdistettu reaaliansioiden vuosikasvu oli heinä-syyskuussa 2,0 prosenttia.

7.11.2002

Toimi oikein tilastoalalla

Tilastokeskus on julkaissut uudistetun eettisen oppaan Toimi oikein tilastoalalla. Opas tarkastelee tilastontekijän velvollisuuksia neljästä eri näkökulmasta: yhteiskunnan, tiedonantajien, tiedon käyttäjien ja rahoittajien kannalta.

31.10.2002

Suomalaisten kotitalouksien rahoitusvarat asunto-osakkeita ja talletuksia

Kotitalouksien rahoitusvarallisuus oli vuoden 2001 lopussa yhteensä 192 miljardia euroa eli lähes edellisvuoden tasolla. Noin puolet rahoitusvaroista oli aiempien vuosien tapaan sidottuna asunto-osakkeisiin. Sen sijaan talletusten osuus rahoitusvarallisuudesta on tasaisesti laskenut vajaaseen neljännekseen, joskin edellisvuoteen verrattuna osuus kasvoi hieman. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimista rahoitustilinpidon vuoden 2001 ennakkotiedoista.

31.10.2002

Teollisuustuotanto laski syyskuussa 0,5 prosenttia elokuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan syyskuussa 0,5 prosenttia pienempi kuin elokuussa. Elokuussa kausitasoitettu tuotanto väheni 2,6 prosenttia heinäkuusta.

31.10.2002

Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni lokakuussa

Kuluttajien arviot ja odotukset taloudesta ovat synkentyneet. Kuluttajien luottamusindikaattori oli lokakuussa 7,8 eli kolme yksikköä alempi kuin syyskuussa. Luottamusindikaattori vajosi samalla yhä selvemmin pitkäaikaisen keskiarvonsa alle. Kuluttajien näkemykset varsinkin työttömyyskehityksestä olivat lokakuussa hyvin pessimistiset. Myös usko omaan talouteen oli aavistuksen heikentynyt. Kuluttajat pitivät kuitenkin edelleen rahatilannettaan hyvänä ja kestotavaroiden ostamista sekä lainanottoa kannattavana. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1. - 18. lokakuuta 1 636 Suomessa asuvaa henkilöä.

31.10.2002

Asuntojen hintojen nousu tasaantui

Alkuvuoden nopea asuntojen hintojen nousu tasaantui vuoden kolmannella neljänneksellä. Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat keskimäärin 0,4 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla nousu oli 0,5 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta asuntojen hintatilastosta, joka perustuu verohallinnon aineistoon.

30.10.2002

Syyskuun tieliikenteessä kuoli 35 ihmistä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan syyskuun tieliikenteessä sattui 590 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 35 ja loukkaantui 733 ihmistä. Kuolleita oli 14 enemmän kuin vuoden 2001 syyskuussa, kun taas loukkaantuneita oli 85 vähemmän. Viimeisten viiden vuoden aikana syyskuun tieliikenneonnettomuuksissa on kuollut keskimäärin 33 ihmistä.

30.10.2002

Kokonaistuotanto kasvoi elokuussa

Kokonaistuotannon määrä kasvoi elokuussa 0,2 prosenttia heinäkuuhun verrattuna Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Alkuvuodesta 2002 lähtien kokonaistuotanto on kasvanut kuukausittain loppuvuoden 2001 tasoon verrattuna.

25.10. 2002

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni 15 prosenttia elokuussa

Rakennuslupia myönnettiin elokuussa kaikkiaan 2,8 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on 15 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Liike- ja toimistorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli neljänneksen edellisvuotista pienempi. Teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot vähenivät viidenneksen viime vuoden elokuusta. Eri rakennustyypeistä ainoastaan vapaa-ajan asuinrakennuksille lupia myönnettiin kuutioilla mitattuna hieman enemmän kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

25.10.2002

Palkkasumma kasvoi kesä-elokuussa 2,6 prosenttia

Koko talouden palkkasumma oli vuoden 2002 kesä-elokuussa 2,6 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Vuonna 2001 vastaava kasvu oli 6,8 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

25.10.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto pieneni edelleen touko-heinäkuussa 3 prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan touko-heinäkuussa 3 prosenttia pienempi kuin vuoden 2001 vastaavana ajanjaksona. Liikevaihto on nyt laskenut yhtäjaksoisesti viime vuoden syyskuusta. Touko-heinäkuussa kotimaan liikevaihto laski 5 prosenttia ja vienti prosentin edellisestä vuodesta.

24.10.2002

Asuntojen ostoaikeet ennätyskorkealla

Kotitalouksien omistusasunnon hankinta-aikeet ovat kasvaneet usean vuoden ajan ja nousivat ennätyksellisen korkealle tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Seuraavien 12 kuukauden aikana noin 7 prosenttia kotitalouksista suunnitteli hankkivansa omistusasunnon. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maakunnittaisesta kuluttajabarometristä, jota varten haastateltiin heinä-syyskuussa noin 4 900 suomalaista.

23.10.2002

Majoitusliikkeissä yövyttiin elokuussa 2 prosenttia viimevuotista enemmän

Yöpymisten kokonaismäärä Suomen majoitusliikkeissä kasvoi elokuussa 2 prosenttia viime vuoden elokuuhun verrattuna. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia edellisvuodesta, kun taas kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin lähes saman verran kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

23.10.2002

Palvelualojen liikevaihto kasvoi 4 prosenttia touko-heinäkuussa

Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan touko-heinäkuussa 4 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Kasvu nopeutui lievästi edelliseen kolmen kuukauden jaksoon verrattuna, sillä helmi-huhtikuussa liikevaihdon lisäys oli 3 prosenttia.

22.10.2002

Rakennusyritysten liikevaihto lähes ennallaan touko-heinäkuussa

Rakennusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan touko-heinäkuussa
lähes sama kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Talonrakennusyritysten liikevaihto supistui vajaan prosentin, sen sijaan maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihto kasvoi yli 4 prosenttia viime vuoden touko-heinäkuusta.

22.10.2002

Vähittäiskaupan myynti kasvoi elokuussa 5,0 prosenttia

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myynnin arvo oli elokuussa 5,0 prosenttia suurempi kuin viime vuoden elokuussa. Tammi-elokuussa myynnin arvo kasvoi 4,8 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Vähittäiskaupan kasvuvauhti on hidastunut viime vuodesta, jolloin tammi-elokuussa lisäys oli 6,8 prosenttia. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

22.10.2002

Työllisyys ja työttömyys syyskuussa 2002

- Työllisiä 15 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 67,0 prosenttia
- Työttömiä 16 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin
- Työttömyysaste 8,1 prosenttia, työttömänä 207 000 henkeä
- Työnvälityksessä 23 000 uutta avointa työpaikkaa

18.10.2002

Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut viime vuonna 2,68 euroa neliöltä

Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut olivat vuonna 2001 kerrostaloasunto-osakeyhtiössä keskimäärin 2 euroa 68 senttiä huoneistoneliöltä kuukaudessa. Hoitokulut nousivat 6,3 prosenttia vuodesta 2000. Eniten nousivat lämmityskustannukset. Lämmitykseen kului kerrostaloasunto-osakeyhtiöiden hoitokuluista 25 prosenttia, korjauksiin 20 prosenttia ja vedenkäyttöön 10 prosenttia. Tiedot ovat Tilastokeskuksen laatimasta asuntoyhteisöjen tilinpäätöstilastosta.

18.10.2002

Tuontihinnat laskivat vuodessa 3,1 prosenttia

Tuontihinnat laskivat viime vuoden syyskuusta tämän vuoden syyskuuhun 3,1 prosenttia. Lasku johtui erityisesti raakaöljyn, peruskemikaalien, elektronisten piirien ja osien sekä autonosien halpenemisesta. Indeksin laskua hillitsi metallimalmien sekä elintarvikkeiden ja juomien kallistuminen vuoden takaisesta.

16.10.2002

Kuolleisuus laski vuonna 2001

Vuonna 2001 miesten elinajanodote kasvoi puolella vuodella 74,6 vuoteen. Naisten elinajanodote oli 81,6 vuotta. Kuolleisuus oli noin 3 prosenttia edellisvuotta pienempi. Vuonna 2001 kuoli 48 500 henkeä, mikä oli 800 henkeä edellisvuotta vähemmän. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuolemansyytilastosta.

15.10.2002

Henkirikollisuus pääosin pienen väestöryhmän sisäistä

Tyypillinen suomalainen henkirikollinen ja henkirikoksen uhri oli vuosina 1998- 2000 keski-ikäinen, 35- 45-vuotias, yksin asuva, työelämästä syrjäytynyt mies, jolla oli takanaan useampia tuomioita väkivalta- ja omaisuusrikoksista. Runsaat 80 prosenttia henkirikoksiin syyllistyneistä miehistä ja naisista samoin kuin rikosten miesuhreista oli työelämän ulkopuolella olevia työikäisiä. Naisuhreista ansiotyössä oli 33 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen yhteisestä tutkimuksesta Henkirikokset 1998- 2000, jossa on analysoitu kaikki Suomessa mainittuina vuosina tehdyt rikosilmoitukset uhrin kuolemaan johtaneista tahallisista henki- ja pahoinpitelyrikoksista.

14.10.2002

Rakennuskustannukset nousivat vuodessa 0,9 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2002 syyskuuhun 0,9 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 2,9 prosenttia ja rakennustarvikkeiden hinnat 0,3 prosenttia. Muiden panosten hinnat laskivat 0,5 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

14.10.2002

Inflaatio hiipui syyskuussa 1,0 prosenttiin

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan syyskuussa 1,0 prosenttia. Elokuussa se oli 1,4 prosenttia. Inflaation aleneminen johtui pääasiassa elintarvikkeiden, puhelumaksujen sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden hintojen nousun hidastumisesta viime vuodesta.

8.10.2002

Uusi toimialaluokitus käyttöön vuoden 2003 alussa

Vuoden 2003 alusta otetaan käyttöön uusi toimialaluokitus TOL 2002, joka korvaa vuoden 1995 toimialaluokituksen. Uutta toimialaluokitusta aletaan soveltaa tilastoissa vuoden 2003 alusta, jolloin se otetaan käyttöön vuotta 2003 koskevissa kuukausi- ja neljännesvuositilastoissa ja vuotta 2002 koskevissa vuositilastoissa.

1.10.2002

Maatalouden tuottajahinnat laskivat huhti-kesäkuussa

Maatalouden tuottajahinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan toisella vuosineljänneksellä 1,4 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Ilman turkistuotantoa tuottajahinnat nousivat 0,3 prosenttia. Indeksin vuosimuutokseen vaikutti eniten kotieläintuotteiden hintojen lasku. Eniten halpenivat turkikset, 12 prosenttia, teuraseläimet, 5,5 prosenttia, sekä viljakasvit, 5,5 prosenttia. Maito puolestaan kallistui 4,9 prosenttia ja kananmunat 21 prosenttia. Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat toisella vuosineljänneksellä 0,2 prosenttia viime vuoden huhti-kesäkuuhun verrattuna.

30.9.2002

Kuluttajien luottamus talouteen ennallaan

Kuluttajien arviot taloudesta eivät enää heikentyneet syyskuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli syyskuussa 10,6 eli suunnilleen sama kuin elokuussa. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna luottamus talouteen oli selvästi vahvempi. Kuluttajien näkemykset Suomen taloudesta ja työttömyyskehityksestä olivat kuitenkin edelleen varovaisia. Sen sijaan omaan talouteen uskottiin syyskuussa vahvasti ja lainanottoa pidettiin kannattavana. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 2. - 19. syyskuuta 1 613 Suomessa asuvaa henkilöä.

30.9.2002

Teollisuustuotanto laski elokuussa 2,5 prosenttia heinäkuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan elokuussa 2,5 prosenttia pienempi kuin heinäkuussa. Heinäkuussa kausitasoitettu tuotanto kasvoi 0,4 prosenttia kesäkuusta.

27.9. 2002

Asuinrakennuslupien kuutiomäärä kasvoi heinäkuussa

Rakennuslupia myönnettiin heinäkuussa kaikkiaan 2,2 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on prosentin enemmän kuin vuosi sitten. Asuntorakentamiseen myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli kolmanneksen edellisvuotista suurempi. Myös liike- ja toimistorakennusten lupakuutiot kasvoivat viime vuoden heinäkuusta. Teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä sen sijaan väheni selvästi vuotta aiemmasta. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

27.9.2002

Kokonaistuotanto kasvoi heinäkuussa

Kokonaistuotannon määrä kasvoi heinäkuussa 0,4 prosenttia kesäkuuhun verrattuna Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Tuotantomäärät laskivat edellisestä kuukaudesta viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla sekä vuoden lopussa. Alkuvuodesta 2002 kokonaistuotanto on kasvanut kuukausittain loppuvuoden 2001 tasoon verrattuna.

26.9.2002

Maatilojen tulos tilaa kohti kohosi vuonna 2000

Maatalouden tulos tilaa kohti oli vuonna 2000 keskimäärin 13 460 euroa, mikä on 1 850 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Tulos jakautui kuitenkin epätasaisesti tilojen välillä. Korkeimman tuloksen saavuttaneet 10 prosenttia tiloista saivat vähintään 34 200 euron tuloksen ja keräsivät kaikkiaan 36 prosenttia koko maatalouden tuloksesta. Toisaalta vain joka toinen maatila ylsi yli 8 700 euron tulokseen, ja heikoimman tuloksen tehneillä 10 prosentilla tiloista tulos jäi peräti miinusmerkkiseksi. Vuosi 2000 oli satotasoltaan erinomainen kahteen edelliseen vuoteen verrattuna. Maatilojen lukumäärä puolestaan väheni yli 4000 tilalla edellisvuodesta. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maatilatalouden yritys- ja tulotilastosta.

26.9.2002

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät heinäkuussa 3 prosenttia

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa  3 prosenttia ja kotimaisten matkailijoiden yöpymiset 2 prosenttia viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi 2 prosenttia edellisvuodesta ja kohosi 2,5 miljoonaan yöpymisvuorokauteen. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

25.9.2002

Elokuun tieliikenteessä kuoli 52 ihmistä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuun tieliikenteessä sattui 718 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta eli 30 enemmän kuin vuotta aiemmin. Niissä kuoli 52 ja loukkaantui 939 ihmistä. Kuolleita oli 23 ja loukkaantuneita 51 enemmän kuin vuoden 2001 elokuussa.

25.9.2002

Palkkasumma kasvoi touko-heinäkuussa 3,7 prosenttia

Koko talouden palkkasumma oli vuoden 2002 touko-heinäkuussa 3,7 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Vuonna 2001 vastaava kasvu oli 6,4 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

20.9.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto pieneni huhti-kesäkuussa 3 prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan huhti-kesäkuussa 3 prosenttia pienempi kuin vuoden 2001 vastaavana ajanjaksona. Liikevaihto on nyt laskenut yhtäjaksoisesti vuoden 2001 kolmannelta neljännekseltä alkaen. Lasku on kuitenkin hidastunut vuoden 2002 ensimmäiseltä neljännekseltä, jolloin liikevaihto pieneni 7 prosenttia. Vuoden 2002 toisella neljänneksellä kotimaan liikevaihto laski 5 prosenttia ja vienti 2 prosenttia edellisestä vuodesta.

20.9.2002

Vähittäiskaupan myynti kasvoi heinäkuussa 1,3 prosenttia

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myyntimäärä oli heinäkuussa 1,3 prosenttia suurempi kuin viime vuoden heinäkuussa. Tammi-heinäkuussa myynti kasvoi 2,1 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Vähittäiskaupan kasvuvauhti on hidastunut selvästi viime vuodesta, jolloin tammi-heinäkuussa lisäys oli 4,1 prosenttia. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

19.9.2002

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi runsaan prosentin tammi-kesäkuussa

Rakennusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan tämän vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla runsaan prosentin suurempi kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Kasvu oli kuitenkin selvästi hitaampaa kuin vuotta aiemmin, jolloin kasvuprosentti oli 10. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto oli edellisvuotisella tasolla. Toisella neljänneksellä kasvua oli vajaat 3 prosenttia.

19.9.2002

Palvelualojen liikevaihto kasvoi 4 prosenttia huhti-kesäkuussa

Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan huhti-kesäkuussa 4 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kasvu nopeutui edelliseen kolmen kuukauden jaksoon verrattuna, sillä tammi-maaliskuussa liikevaihto oli 3 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.

18.9.2002

Tilastokeskus tutkii vapaa-ajan muutoksia

Tilastokeskus on käynnistänyt vapaa-aikatutkimuksen, jonka avulla selvitetään suomalaisten harrastuksissa, vapaa-ajan vietossa ja työn ulkopuolisessa tavallisessa arjessa tapahtuneita muutoksia.

18.9.2002

Vientihinnat laskivat vuodessa 3,3 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan tuottajahinnat laskivat 1,4 - 3,3 prosenttia viime vuoden elokuusta tämän vuoden elokuuhun. Eniten laskivat vientihinnat, 3,3 prosenttia, ja vähiten tukkuhinnat, 1,4 prosenttia.

17.9.2002

Uusimmat tiedot ympäristön tilasta ja ympäristönsuojelumenoista taas saatavilla

Valtion menoista käytetään vuonna 2003 suoraan ympäristönsuojeluun 753 miljoonaa euroa, mikä on 2,1 prosenttia talousarvioesityksen loppusummasta. Vuonna 2002 ympäristömenot olivat 725 miljoonaa euroa ja 2,1 prosenttia valtion talousarvion loppusummasta. Lisäksi vuonna 2001 kunta-ala käytti ympäristömenoihin 601 miljoonaa euroa ja teollisuus uusimpien käytettävissä olevien tietojen perusteella vuonna 1999 yhteensä 498 miljoonaa euroa.

17.9.2002

Työllisyys ja työttömyys elokuussa 2002

- Työllisiä 6 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 69,3 prosenttia
- Työttömiä 8 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työttömyysaste 8,1 prosenttia, työttömänä 214 000 henkeä
- Työnvälityksessä 25 000 uutta avointa työpaikkaa

16.9.2002

Omakotitalojen hinnat nousivat huhti-kesäkuussa 1,2 prosenttia

Vuoden toisella neljänneksellä omakotitalojen hinnat nousivat koko maassa keskimäärin 1,2 prosenttia alkuvuoteen verrattuna. Viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna omakotitalojen hinnat kohosivat 7,8 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen kiinteistöjen hintaindeksistä, jonka laadinnassa käytetään Maanmittauslaitoksen ylläpitämän kiinteistöjen kauppahintarekisterin tietoja.

13.9.2002

Inflaatio hidastui elokuussa 1,4 prosenttiin

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan elokuussa 1,4 prosenttia. Heinäkuussa se oli 1,7 prosenttia. Inflaation hidastuminen johtui suurimmaksi osaksi hedelmien, vihannesten ja vaatteiden halpenemisesta viime vuoden elokuusta.

12.9.2002

Rakennuskustannukset nousivat vuodessa 0,4 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2001 elokuusta vuoden 2002 elokuuhun 0,4 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 1,7 prosenttia ja rakennustarvikkeiden hinnat 0,1 prosenttia. Muiden panosten hinnat laskivat 0,7 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

10.9.2002

Suomalaisyritysten panostus henkilöstökoulutukseen Euroopan kärkipäätä

Suomalaiset yritykset järjestivät vuonna 1999 henkilöstölleen koulutusta neljänneksi eniten Euroopassa. Koulutukseen osallistuneiden työntekijöiden sekä koulutustuntien määrällä mitattuna Suomi sijoittuu kolmen kärkimaan joukkoon - edellä ovat vain Ruotsi ja Tanska. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tutkimuksesta Yritysten kustantama henkilöstökoulutus vuonna 1999, joka toteutettiin samanlaisena 25 Euroopan maassa.

6.9.2002

Bruttokansantuote kasvoi vuoden toisella neljänneksellä

Bruttokansantuotteen määrä kasvoi huhti-kesäkuussa 2,1 prosenttia tammi-maaliskuusta. Vuoden 2001 toiseen neljännekseen verrattuna bruttokansantuote oli 2,5 prosenttia suurempi. Viennin määrä kääntyi kasvuun vuoden kestäneen laskun jälkeen. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimista kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista.

5.9.2002

Uudisrakennuksia aloitettiin huhti-kesäkuussa 14 prosenttia viimevuotista vähemmän

Uudisrakennustöitä käynnistettiin huhti-kesäkuussa kaikkiaan lähes 12 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä on 14 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Teollisuusrakennusten, samoin kuin liike- ja toimistorakennusten, kuutiomäärä puolittui edellisvuodesta. Sen sijaan julkisia palvelurakennuksia sekä maatalousrakennuksia aloitettiin kuutioilla mitattuna enemmän kuin viime vuoden toisella neljänneksellä. Uusia asuntoja alettiin rakentaa 9 prosenttia enemmän kuin huhti-kesäkuussa vuosi sitten. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotietoja.

30.8. 2002

Rakennusluvat kesäkuussa lähes ennallaan

Rakennuslupia myönnettiin kesäkuussa kaikkiaan 4,8 miljoonan kuutiometrin verran, mikä on prosentin vähemmän kuin vuosi sitten. Liike- ja toimistorakentamiseen myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli 40 prosenttia edellisvuotista pienempi. Myös teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot vähenivät viime vuoden kesäkuusta. Muissa rakennustyypeissä kuutiomäärät sen sijaan kasvoivat vuotta aiemmasta. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

30.8.2002

Teollisuustuotanto laski heinäkuussa 1,4 prosenttia kesäkuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa 1,4 prosenttia pienempi kuin kesäkuussa. Kausitasoitettu tuotanto kasvoi kesäkuussa 4,5 prosenttia toukokuusta.

30.8.2002

Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni elokuussa

Kuluttajien näkemykset Suomen taloudesta ja työttömyyskehityksestä synkkenivät selvästi elokuussa. Usko myös omaan talouteen hiipui hieman. Kuluttajien luottamusindikaattori oli elokuussa 10,4, kun se oli heinäkuussa 13,3 ja vielä keväällä yli 15. Luottamus talouteen on kuitenkin edelleen vahvempi kuin vuosi sitten. Toisaalta kuluttajat arvioivat elokuussa rahatilanteensa ja säästämismahdollisuutensa erinomaisiksi. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1. - 19. elokuuta 1 612 Suomessa asuvaa henkilöä.

29.8.2002

Heinäkuun tieliikenteessä kuoli 30 ihmistä - 26 vähemmän kuin vuosi sitten

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan heinäkuun tieliikenteessä sattui 642 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta eli 50 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Niissä kuoli 30 ja loukkaantui 824 ihmistä. Kuolleita oli 26 ja loukkaantuneita 69 vähemmän kuin vuoden 2001 heinäkuussa. Heinäkuun tieliikenteessä on ollut tätä vähemmän uhreja edellisen kerran vuonna 1952, jolloin surmansa sai 27. Suurimmillaan heinäkuun tieliikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrä on ollut vuonna 1972, jolloin kuoli 121 ihmistä.

29.8.2002

Kokonaistuotanto jatkoi kasvuaan kesäkuussa

Kokonaistuotannon määrä kasvoi kesäkuussa 0,5 prosenttia toukokuuhun verrattuna Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Kokonaistuotanto on kasvanut joka kuukausi helmikuusta lähtien.

26.8.2002

Palkkasumma kasvoi huhti-kesäkuussa 3,7 prosenttia

Koko talouden palkkasumma oli vuoden 2002 toisella neljänneksellä 3,7 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Viime vuoden toisella neljänneksellä vastaava nousu oli 7,0 prosenttia. Palkkasumman kasvu nopeutui verrattuna tämän vuoden ensimmäiseen neljännekseen, jolloin kasvu oli 2,7 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

23.8.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto laski maalis-toukokuussa 3 prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan maalis-toukokuussa 3 prosenttia pienempi kuin vuoden 2001 vastaavana ajanjaksona. Kotimaan liikevaihto laski 6 prosenttia ja vienti pysyi viime vuoden tasolla. Vuoden 2001 maalis-toukokuussa liikevaihto kasvoi vielä 4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

22.8.2002

Yöpymiset majoitusliikkeissä viime vuoden tasolla kesäkuussa

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät kesäkuussa prosentin viime vuoden kesäkuuhun verrattuna. Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi puoli prosenttia, kun ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät puoli prosenttia edellisvuodesta. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

22.8.2002

Konkurssit lisääntyivät tammi-kesäkuussa

Tammi-kesäkuussa pantiin vireille 1 490 konkurssia, mikä on 8 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Konkurssit vähenivät kahdeksan vuotta peräkkäin kunnes niiden määrä kääntyi vuoden 2001 jälkimmäisellä puoliskolla kasvuun. Vuoden 2002 toisella neljänneksellä konkurssit lisääntyivät jo neljäntenä perättäisenä vuosineljänneksenä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen konkurssitilastosta.

22.8.2002

Rakennusyritysten liikevaihto lähes ennallaan maalis-toukokuussa

Rakennusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan maalis-toukokuussa
lähes sama kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Talonrakennusyritysten liikevaihto supistui vajaan prosentin, sen sijaan maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihto kasvoi yli neljä prosenttia viime vuoden maalis-toukokuusta.

22.8.2002

Vähittäiskaupan myynti kasvoi kesäkuussa 4,3 prosenttia

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myyntimäärä oli kesäkuussa 4,3 prosenttia suurempi kuin viime vuoden kesäkuussa. Tammi-kesäkuussa myynti kasvoi 2,4 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Vähittäiskaupan kasvuvauhti on hidastunut selvästi viime vuodesta, jolloin tammi-kesäkuussa lisäys oli 4,2 prosenttia. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

21.8.2002

Palvelualojen liikevaihto kasvoi 4 prosenttia maalis-toukokuussa

Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan maalis-toukokuussa 4 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kasvu nopeutui edelliseen kolmen kuukauden jaksoon verrattuna, sillä joulu-helmikuussa liikevaihto oli 2 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

20.8.2002

Työllisyys ja työttömyys heinäkuussa 2002

- Työllisiä 10 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 71,3 prosenttia
- Työttömyysaste 7,8 prosenttia, työttömänä 212 000 henkeä
- Työnvälityksessä 19 000 uutta avointa työpaikkaa

19.8.2002

Vientihinnat laskivat vuodessa 3,4 prosenttia

Vientihinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden heinäkuusta kuluvan vuoden heinäkuuhun 3,4 prosenttia. Vientihintojen lasku johtui erityisesti selluloosan, paperin ja paperituotteiden halpenemisesta 5,9 prosentilla sekä sähköteknisten tuotteiden halpenemisesta 7,4 prosentilla vuoden takaisesta. Eniten hintojen laskua hillitsi perusmetallien kallistuminen 1,9 prosentilla sekä kulkuneuvojen kallistuminen 1,7 prosentilla.

16.8.2002

Palkansaajien ansiot nousivat huhti-kesäkuussa 3,6 prosenttia

Palkansaajien nimellisansiot nousivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tämän vuoden huhti-kesäkuussa 3,6 prosenttia viime vuoden huhti-kesäkuuhun verrattuna. Suurin osa ansiotason noususta johtui alkuvuonna toteutetuista sopimuskorotuksista. Loppuosa ansiotason noususta johtui palkkaliukumista ja palkansaajarakenteen muutoksista. Kuluttajahintojen noususta puhdistettu reaaliansioiden vuosikasvu oli tämän vuoden toisella neljänneksellä 2,2 prosenttia.

15.8.2002

Kuorma-autojen tavarankuljetukset lisääntyivät ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Tammi-kesäkuussa kuorma-autojen kuljettama kokonaistavaramäärä kasvoi 4 prosenttia ja tavaramäärä ilman maa-aineksia 7 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Maa-ainesten kuljetukset sen sijaan supistuivat 2 prosenttia. Kuorma-autoliikenteen kuljetustyön määrä tonnikilometreinä mitattuna lisääntyi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 7 prosenttia edellisvuodesta. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta tieliikenteen tavarankuljetustilastosta.

14.8.2002

Inflaatio kiihtyi heinäkuussa 1,7 prosenttiin

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa 1,7 prosenttia. Kesäkuussa se oli 1,1 prosenttia. Inflaation kiihtyminen johtui suurimmaksi osaksi polttonesteiden halpenemisesta viime vuoden heinäkuussa sekä vihannesten kallistumisesta.

12.8.2002

Rakennuskustannukset nousivat vuodessa 0,4 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2001 heinäkuusta vuoden 2002 heinäkuuhun 0,4 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 1,7 prosenttia ja rakennustarvikkeiden hinnat 0,1 prosenttia. Muiden panosten hinnat laskivat prosentin. Rakennuskustannusten nousu on hidastunut selvästi edellisvuodesta. Viime vuoden alkupuoliskolla rakennuskustannusten vuosimuutos liikkui 3 prosentin tasolla, kun tämän vuoden alkupuoliskolla vuosimuutos on ollut noin 0,5 prosentin tasolla.Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

2.8. 2002

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni 8 prosenttia toukokuussa

Rakennuslupia myönnettiin toukokuussa kaikkiaan 4,5 miljoonan kuutiometrin verran, mikä oli 8 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Asuinrakennuksille sekä teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli 11 prosenttia edellisvuotista pienempi. Liike- ja toimistorakennusten lupakuutiot puolittuivat viime vuoden toukokuusta. Julkisille palvelurakennuksille lupia sen sijaan myönnettiin selvästi enemmän kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

31.7.2002

Kesäkuun tieliikenteessä kuoli 38 ihmistä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kesäkuun tieliikenteessä sattui 587 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 38 ja loukkaantui 766 ihmistä. Kuolleita oli 4 ja loukkaantuneita 62 vähemmän kuin vuoden 2001 kesäkuussa.

31.7.2002

Teollisuustuotanto kasvoi kesäkuussa neljä prosenttia toukokuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto kasvoi Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa 4,0 prosenttia toukokuusta. Toukokuussa kausitasoitettu tuotanto pieneni 1,6 prosenttia huhtikuusta.

31.7.2002

Kolmannes kuluttajista ennakoi työttömyyden pahenevan

Kuluttajien luottamus talouteen on viime kuukausina hieman hiipunut mutta on edelleen vahva. Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa 13,3. Näkemykset varsinkin työttömyyskehityksestä heikkenivät heinäkuussa. Sen sijaan oman kotitalouden säästämismahdollisuuksiin uskottiin vahvasti. Kuluttajat pitivät kestotavaroiden ostamista kannattavana ensimmäistä kertaa euron käyttöönoton jälkeen. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1. - 19. heinäkuuta 1 650 Suomessa asuvaa henkilöä.

31.7.2002

Asuntojen hintojen nousu jatkui

Asuntojen hintojen nousu jatkui vuoden toisella neljänneksellä. Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat keskimäärin 3,7 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla nousua oli 4,7 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta asuntojen hintatilastosta, joka perustuu verohallinnon aineistoon.

30.7.2002

Kokonaistuotanto kasvoi edelleen toukokuussa

Kokonaistuotannon määrä kasvoi toukokuussa 0,4 prosenttia huhtikuuhun verrattuna Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Kuukaudessa tuotettu kokonaistuotannon määrä on ollut viimeksi vastaavalla tasolla vuoden 2001 helmi-maaliskuussa.

29.7.2002

Ulkomaalaisten yöpymiset lisääntyivät 3 prosenttia vuonna 2001

Vuonna 2001 ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät 3 prosenttia edellisestä vuodesta ja niiden määrä nousi 4,2 miljoonaan. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset pysyivät lähes edellisen vuoden lukemissa, noin 12 miljoonassa. Kaikkiaan Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin 16,2 miljoonaa kertaa, mikä oli runsaan prosentin enemmän kuin vuotta aiemmin. Tiedot ovat Tilastokeskuksen majoitustilastosta vuodelta 2001.

26.7.2002

Syntyneiden määrä selvässä laskussa

Vuoden 2002 ensimmäisellä vuosipuoliskolla syntyi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 27 300 lasta, mikä on 1 300 eli lähes viisi prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Syntyneiden määrä aleni suhteellisesti eniten Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Itä-Uudenmaan maakunnissa. Vain Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen maakunnissa syntyi enemmän lapsia kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna.

26.7.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto pieneni helmi-huhtikuussa 5 prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan helmi-huhtikuussa 5 prosenttia pienempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Liikevaihto laski edelleen eniten viennissä EU-alueelle. Vielä viime vuoden vastaavana ajanjaksona liikevaihto kasvoi 5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

25.7.2002

Ulkomaalaisten yöpymiset lisääntyivät 6 prosenttia toukokuussa

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät toukokuussa 6 prosenttia viime vuoden toukokuuhun verrattuna. Kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin sen sijaan 4 prosenttia viimevuotista vähemmän. Yöpymisten kokonaismäärä väheni prosentin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

25.7.2002

Suomalaisten lomamatkasuunnitelmat ennätyskorkealla

Suomalaisista kotitalouksista 47 prosenttia aikoi tehdä huhti-kesäkuussa kerättyjen tietojen mukaan ulkomaan lomamatkan ja 66 prosenttia kotimaan lomamatkan kesä-syyskaudella 2002. Lomamatka-aikeet ovat kasvaneet tasaista tahtia ja ovat edelleen ennätyskorkealla. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maakunnittaisesta kuluttajabarometristä, jota varten haastateltiin 4 781 suomalaista.

25.7.2002

Palkkasumma kasvoi maalis-toukokuussa 4,1 prosenttia

Koko talouden palkkasumma oli vuoden 2002 maalis-toukokuussa 4,1 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Vuonna 2001 kasvu oli 7,2 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

24.7.2002

Palvelualojen liikevaihto kasvoi 3 prosenttia helmi-huhtikuussa

Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan helmi-huhtikuussa 3 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kasvu nopeutui hieman verrattuna edelliseen kolmen kuukauden jaksoon, sillä marras-tammikuussa liikevaihto oli 2 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

23.7.2002

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi 3 prosenttia helmi-huhtikuussa

Rakennusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan helmi-huhtikuussa
3 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Talonrakennusyritysten liikevaihto kasvoi 2 prosenttia, mutta kasvu oli selvästi hitaampaa edellisvuoteen verrattuna. Maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihto lisääntyi 5 prosenttia viime vuoden helmi-huhtikuusta.

23.7.2002

Työllisyys ja työttömyys kesäkuussa 2002

- Työllisiä 8 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 71,1 prosenttia
- Työttömyysaste 9,0 prosenttia, työttömänä 247 000 henkeä
- Työnvälityksessä 24 000 uutta avointa työpaikkaa

22.7.2002

Maarakentamisen kustannukset nousivat 1,1 prosenttia vuodessa

Maarakentamisen kustannukset nousivat Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa 1,1 prosenttia vuoden 2001 kesäkuusta. Kustannusten nousuvauhti hidastui selvästi, sillä vielä viime vuoden kesäkuussa kustannukset nousivat vuoden aikana 4 prosenttia. Tämän vuoden toukokuussa vuosimuutos oli 2 prosenttia.

22.7.2002

Vähittäiskaupan myynti kasvoi toukokuussa 2,7 prosenttia

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myyntimäärä oli toukokuussa 2,7 prosenttia suurempi kuin viime vuoden toukokuussa. Tammi-toukokuussa myynti kasvoi 2 prosenttia edellisvuodesta.

18.7.2002

Tuontihinnat laskivat vuodessa 4,9 prosenttia

Tuontihinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan 4,9 prosenttia viime vuoden kesäkuusta kuluvan vuoden kesäkuuhun. Tuontihintoja laski erityisesti raakaöljyn sekä kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden halpeneminen vuoden takaisesta.

15.7.2002

Inflaatio hidastui kesäkuussa 1,1 prosenttiin

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli kesäkuussa 1,1 prosenttia. Inflaatio hidastui, sillä toukokuussa se oli 1,3 prosenttia. Inflaation hidastuminen johtui suurimmaksi osaksi bensiinin ja kevyen polttoöljyn halpenemisesta viime vuoden kesäkuusta.

12.7.2002

Rakennuskustannukset nousivat vuodessa 0,3 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2001 kesäkuusta vuoden 2002 kesäkuuhun 0,3 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 1,6 prosenttia. Rakennustarvikkeiden hinnat laskivat 0,2 prosenttia ja muiden panosten hinnat 0,6 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

11.7.2002

Palvelualoilla viime vuonna runsaasti yhtiöjärjestelyjä

Palvelualoilla oli edellisvuosien tapaan runsaasti yhtiöjärjestelyjä ja toimialamuutoksia, etenkin tietojenkäsittelypalvelussa. Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli teknisessä palvelussa, jossa liikevaihto oli noin 13 prosenttia suurempi kuin edellisvuonna. Tietojenkäsittelypalvelun liikevaihto lisääntyi 8 prosenttia. Mainostoimistoissa liikevaihdon kasvu ylsi lähes 5 prosenttiin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen keräämistä suurimpien liike-elämän palveluyritysten tilinpäätöstiedoista.

11.7.2002

Bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 0,7 prosenttia

Bruttokansantuotteen määrä kasvoi viime vuonna 0,7 prosenttia Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan. Kasvu on sama kuin Tilastokeskuksen arvio helmikuussa. Talouden kasvu miltei pysähtyi seitsemän nopean kasvun vuoden jälkeen. Vuonna 2000 bruttokansantuote kasvoi 6,1 prosenttia, kun kasvuksi oli aiemmin arvioitu 5,6 prosenttia.

5.7.2002

Kotitalouksien luotot supistuivat Uudenmaan suuralueella viime vuonna

Kotitalouksilla oli luottoja vuoden 2001 lopussa 43 miljardia euroa eli 255 miljardia markkaa, mikä on vajaat 8 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kotitalousluotoista 63 prosenttia nostettiin Etelä-Suomen ja Uudenmaan suuralueilla. Eniten kotitalouksien luottokanta kasvoi Väli-Suomessa, 21 prosenttia edellisvuodesta. Kotitalouksien luottokanta pieneni vain Uudenmaan suuralueella, yhteensä 3 prosenttia. Uudenmaan suuralueeseen kuuluvassa Uudenmaan maakunnassa kotitalouksien luotot vähenivät 4 prosenttia, kun taas Itä-Uudenmaan maakunnassa luotot kasvoivat 15 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen alueellisesta luottokantatilastosta.

5.7.2002

Kaupan liikevaihto kasvoi edelleen vuonna 2001

Kaupan toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi 5,6 prosenttia ja henkilöstön määrä runsaat 4 prosenttia edellisvuodesta. Ravinto- ja nautintoaineiden tukkukaupassa liikevaihto ja jalostusarvo henkilöä kohden kasvoivat voimakkaammin kuin yleistukkukaupassa. Vähittäiskaupan kasvuvauhti jatkui edellisvuosien tapaan. Liikevaihtoa kertyi 7 prosenttia ja jalostusarvoa runsaat 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 2000. Lukuihin vaikuttivat normaalin kasvun ohella yhtiöjärjestelyt ja toimialamuutokset, joita tapahtui etenkin tukkukaupassa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen keräämistä kaupan suurimpien yritysten tilinpäätöstiedoista.

4.7.2002

Teollisuuden tuotannon arvo laski mutta investoinnit kasvoivat vuonna 2001

Tehdasteollisuuden tuotannon bruttoarvo oli 98,1 miljardia euroa vuonna 2001. Tuotannon bruttoarvo supistui viime vuonna vajaat 2 prosenttia, kun se vuonna 2000 kasvoi peräti 19 prosenttia. Myös tehdasteollisuuden jalostusarvo laski noin prosentin, kun edellisenä vuonna lisäys oli 18 prosenttia. Tuotannon hiipumisesta huolimatta tehdasteollisuuden investoinnit lisääntyivät voimakkaasti vuonna 2001. Käyttöomaisuuden investoinnit kasvoivat lähes 30 prosenttia, kun ne vuonna 2000 supistuivat prosentin. Investointien arvo oli viime vuonna runsaat 4,2 miljardia euroa. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen teollisuustilaston ennakkotiedoista.

4.7.2002

Ympäristöverojen tuoton kasvu pysähtynyt

Ennakkotietojen mukaan Suomessa kerättiin viime vuonna ympäristöverotuksella noin 4,1 miljardia euroa. Tämän lisäksi kerättiin 0,8 miljardia euroa ympäristöperusteisia palvelumaksuja lähinnä vesi-, jätevesi- ja jätehuollosta. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen juuri ilmestyneestä Ympäristötilasto 2002 -julkaisusta.

2.7.2002

Suomalaisilla aktiivinen matkailuvuosi 2001

Suomalaiset matkailivat viime vuonna aktiivisesti sekä kotimaassa että ulkomaille. Maksullisen majoituksen sisältäviä kotimaanmatkoja tehtiin saman verran kuin edellisvuonna eli lähes 4 miljoonaa. Mökki- ja vierailumatkoja tehtiin kotimaassa 16,6 miljoonaa, mikä oli 11 prosenttia edellisvuotta enemmän. Ulkomaille tehtiin 2,6 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa eli 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Tiedot ilmenevät Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin 20 715 iältään 15- 74-vuotiasta henkilöä helmikuun 2001 ja helmikuun 2002 välisenä aikana.

1.7.2002

Luottokorttiostot lisääntyivät viime vuonna runsaat 3 prosenttia

Luottokorteilla ostettiin Suomessa viime vuonna tavaroita ja palveluita 6,4 miljardilla eurolla, mikä oli 3,3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2000. Ostojen lukumäärä lisääntyi vuodessa 4,8 prosenttia 122,5 miljoonaan kappaleeseen. Tiedot ovat Tilastokeskuksen luottokorttitilastosta, joka perustuu korttiyhtiöille tehtyyn kyselyyn.

28.6.2002

Teollisuustuotanto laski toukokuussa 1,6 prosenttia huhtikuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan toukokuussa 1,6 prosenttia pienempi kuin huhtikuussa. Huhtikuussa kausitasoitettu tuotanto kasvoi 2,4 prosenttia maaliskuusta.

28.6.2002

Kuluttajien usko Suomen talouteen heikkeni hieman kesäkuussa

Suomalaisten taloudelliset mielialat tiivistävä kuluttajien luottamusindikaattori oli kesäkuussa 14,8, kun se oli toukokuussa 15,6 ja vuosi sitten 11,6. Kuluttajien näkemykset Suomen taloudesta ja työttömyyskehityksestä heikkenivät hieman kesäkuussa. Sen sijaan omaan talouteen ja mahdollisuuksiin säästää uskottiin edelleen vahvasti. Kestotavaroiden ostamisen kannattavuutta kuitenkin epäiltiin kesäkuussa. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 3. - 20. kesäkuuta 1 568 Suomessa asuvaa henkilöä.

27.6.2002

Maatalouden tulot kasvoivat vuonna 2000

Maatilojen verotuslaskennan mukainen maataloustulo oli vuonna 2000 keskimäärin 13 550 euroa, mikä oli lähes 1 600 euroa eli 13,3 prosenttia edellisvuotista enemmän. Viitenä edeltävänä vuonna maataloustulo oli pysynyt keskimäärin lähes ennallaan. Maataloustulon kasvusta lähes 250 euroa oli laskennallista tuloa, sillä maatilojen sopeutumisvähennykset päättyivät vuonna 1999. Tuotantoa sekä vuonna 1999 että 2000 harjoittaneiden maatilojen tulot kasvoivat runsaat 1 200 euroa. Kasvusta 250 euroa johtui sopeutumisvähennyksen päättymisestä. Maataloustulo on korvausta viljelijöiden omalle työlle ja tuottoa omalle pääomalle. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen laatimasta vuoden 2000 maatilatalouden tulo- ja verotilastosta.

27.6.2002

Toukokuun tieliikenteessä kuoli 32 ihmistä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan toukokuun tieliikenteessä sattui 567 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 32 ja loukkaantui 694 ihmistä. Kuolleita oli 6 ja loukkaantuneita 10 enemmän kuin vuoden 2001 toukokuussa.

27.6. 2002

Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi hieman huhtikuussa

Rakennuslupia myönnettiin huhtikuussa kaikkiaan 5,2 miljoonan kuutiometrin verran, mikä oli 7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Liike- ja toimistorakennusten kuutiomäärä oli 2,5-kertainen vuotta aiempaan verrattuna. Kasvu aiheutui lähinnä yhdestä suuresta liikerakennushankkeesta Helsingissä. Myös asuntorakentamiseen lupia myönnettiin selvästi edellisvuotta enemmän. Teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot sen sijaan vähenivät runsaan kolmanneksen viime vuoden huhtikuusta, jolloin tosin yksi suuri teollisuusrakennushanke nosti lupien määrän miltei ennätyksellisen korkeaksi. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

27.6.2002

Kokonaistuotanto kasvoi huhtikuussa

Kokonaistuotannon määrä kasvoi huhtikuussa 0,5 prosenttia maaliskuuhun verrattuna Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Käänne kasvuun on huomattavan suuri, sillä kuukausittainen kokonaistuotannon määrä on viimeksi ollut vastaavalla tasolla vuoden 2001 maaliskuussa.

25.6.2002

Palkkasumma kasvoi helmi-huhtikuussa 2,6 prosenttia

Koko talouden palkkasumma oli vuoden 2002 helmi-huhtikuussa 2,6 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Kasvu on hidastunut viime vuodesta, jolloin vastaava nousu oli 7,5 prosenttia. Kasvu on ollut edellisvuotista hitaampaa jokaisena kuukautena vuoden 2001 joulukuusta alkaen. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

20.6.2002

Omakotitalojen hinnat nousivat alkuvuonna

Omakotitalojen hinnat nousivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 5,9 prosenttia viime vuoden loppuun verrattuna. Pääkaupunkiseudulla hinnat kohosivat 11,8 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen kiinteistöjen hintaindeksistä, joka laaditaan Maanmittauslaitoksen ylläpitämän kiinteistöjen kauppahintarekisterin tietojen perusteella.

20.6.2002

Suomessa 456 700 kesämökkiä

Suomessa oli kesämökkejä viime vuoden lopussa 456 700. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2001 uusia mökkejä valmistui 4 686 kappaletta eli hieman enemmän kuin edellisenä vuonna. Kesämökkien määrä kasvoi 1990-luvulla kaikkiaan 76 000 mökillä. Kesämökkirakentaminen hidastui 1990-luvulla huomattavasti edellisiin vuosikymmeniin verrattuna ja oli alhaisimmillaan vuonna 1999. Sen jälkeen kesämökkirakentaminen on hitaasti lisääntynyt.

20.6.2002

Vähittäiskaupan myynti kasvoi huhtikuussa 1,8 prosenttia

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myyntimäärä oli huhtikuussa 1,8 prosenttia suurempi kuin viime vuoden huhtikuussa. Tammi-huhtikuussa myynti oli 1,5 prosenttia edellisvuotta suurempi. Myynnin nousuvauhti on hidastunut viime vuodesta.

20.6.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto laski tammi-maaliskuussa 7 prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan tammi-maaliskuussa 7 prosenttia pienempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Liikevaihto laski edelleen eniten viennissä EU-alueelle. Vielä viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi 8 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

20.6.2002

Rakennusyritysten liikevaihto ennallaan tammi-maaliskuussa

Rakennusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan tammi-maaliskuussa
lähes sama kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna. Talonrakennusyritysten liikevaihto pysyi lähes ennallaan ja maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihto kasvoi vajaan prosentin.

19.6.2002

Matkailu Suomeen kasvoi huhtikuussa

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät huhtikuussa 10 prosenttia viime vuoden huhtikuuhun verrattuna. Sen sijaan kotimaiset matkailijat yöpyivät majoitusliikkeissä 3 prosenttia viimevuotista vähemmän. Yöpymisten kokonaismäärä säilyi ennallaan. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

19.6.2002

Kotitalouksien tuloerot kasvaneet yhtäjaksoisesti kuusi vuotta

Kotitalouksien väliset tuloerot kasvoivat edelleen vuonna 2000. Tuloerot ovat kasvaneet 1990-luvun puolivälistä lähtien yhtäjaksoisesti jo kuusi vuotta, ilmenee Tilastokeskuksen vuoden 2000 tulonjakotilastosta. Tuloeroja ovat kasvattaneet eniten omaisuustulot. Vuonna 2000 omaisuustulot lisääntyivät keskimäärin 13 prosenttia edellisvuodesta. Omaisuustuloja ovat lisänneet erityisesti osinkotulot ja veronalaiset luovutusvoitot, jotka kohdentuvat valtaosin ylimpiin tuloluokkiin.

19.6.2002

Palvelualojen liikevaihto kasvoi 3 prosenttia tammi-maaliskuussa

Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan tammi-maaliskuussa 3 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kasvu nopeutui hieman verrattuna edelliseen kolmen kuukauden jaksoon, sillä viime vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihto oli 2 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

18.6.2002

Vuokrat nousivat vuodessa 3,7 prosenttia

Asuinhuoneistojen vuokrat nousivat viime vuoden huhtikuusta tämän vuoden huhtikuuhun keskimäärin 3,7 prosenttia. Aravavuokrahuoneistojen vuokrat nousivat 3,9 prosenttia ja vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat 3,6 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuodessa 5,2 prosenttia. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen vuokratilastoon.

18.6.2002

Vientihinnat laskivat toukokuussa

Tuottajahintaindeksit laskivat Tilastokeskuksen mukaan 1,6 - 5,4 prosenttia viime vuoden toukokuusta kuluvan vuoden toukokuuhun. Eniten laskivat vientihinnat, 5,4 prosenttia. Vientihintojen lasku johtui pääasiassa paperin ja kartongin, öljytuotteiden, selluloosan sekä sähköteknisten tuotteiden halpenemisesta.

18.6.2002

Työllisyys ja työttömyys toukokuussa 2002

- Työllisten määrä lähes sama kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 68,5 prosenttia
- Työttömyysaste 11,9 prosenttia, työttömänä 323 000 henkeä
- Työnvälityksessä 36 000 uutta avointa työpaikkaa

17.6.2002

Suurten talonrakentajien tulokset heikkenivät vuonna 2001

Suurten talonrakennusyritysten kannattavuus heikkeni viime vuonna. Alan 3,6 miljardin euron tuotoista liikevoittoa kertyi 3,5 ja nettotulosta 2,1 prosenttia. Edellisvuoden vastaavat tulosprosentit olivat 5,1 ja 3,4. Liikevoittoa jäi 57 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tiedot käyvät ilmi teollisuusyritysten tilinpäätöstilastosta.

17.6.2002

Suurten teollisuusyritysten kannattavuus pysyi hyvänä vuonna 2001

Suurten teollisuusyritysten rahoitustulos eli tulos rahoituserien ja verojen jälkeen oli viime vuonna 13,4 miljardia euroa. Se kasvoi edellisvuoteen verrattuna 3,7 miljardia. Rahoitustulos kohentui pääasiassa osinkotuottojen 3,7 miljardin kasvusta, mikä näkyi myös nettotuloksessa ja tilikauden tuloksessa. Eniten osinkotuottoja saatiin metsäteollisuudessa ja kemianteollisuudessa. Rahoitustuloksen osuus liiketoiminnan tuotoista oli 17,2 ja nettotuloksen 13,3 prosenttia. Ne kohenivat edellisvuodesta yli 4 prosenttiyksikköä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen laatimasta suurten teollisuusyritysten tilinpäätöstilastosta, jossa oli mukana 312 Suomessa toimivan teollisuusyrityksen tiedot.

14.6.2002

Inflaatio hidastui toukokuussa 1,3 prosenttiin

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio hidastui Tilastokeskuksen mukaan toukokuussa 1,3 prosenttiin. Huhtikuussa se oli 1,8 prosenttia. Inflaation hidastuminen johtui suurimmaksi osaksi bensiinin halpenemisesta viime vuoden toukokuusta.

13.6.2002

Joka viides poika ja joka kymmenes tyttö osa-aikaisessa erityisopetuksessa

Syyslukukauden alussa vuonna 2001 joka viides poika ja joka kymmenes tyttö sai peruskoulussa osa-aikaista erityisopetusta. Kaikkiaan heitä oli 95 400 eli 16 prosenttia oppilaista. Osa-aikaista erityisopetusta annetaan oppilaalle, jolla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia. Tällainen erityisopetus annetaan yleisopetuksen yhteydessä. Yleisin syy osa-aikaiseen erityisopetukseen oli luku- ja kirjoitushäiriö, joka oli ensisijaisena syynä runsaalla 7 prosentilla oppilaista. Toiseksi yleisin syy oli puhehäiriö, lähes 4 prosentilla oppilaista. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen peruskoulujen erityisopetustilastoon, joka laadittiin nyt ensimmäisen kerran 1.1.1999 voimaan tulleiden koululakien jälkeen.

12.6.2002

Rakennuskustannukset nousivat vuodessa 0,5 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2001 toukokuusta vuoden 2002 toukokuuhun 0,5 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 1,7 prosenttia ja rakennustarvikkeiden hinnat pysyivät ennallaan, kun taas muiden panosten hinnat laskivat 0,5 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

11.6.2002

Kuntatalouden kasvu ylitti arviot viime vuonna

Kuntien verotulojen ja valtionosuuksien kasvu ylitti vuonna 2001 selvästi talousarvioissa ennakoidun. Vaikka toimintakulut kasvoivat tuntuvasti, pysyi kuntasektorin rahoitusasema hyvänä. Talouden hyvinvointi ei kuitenkaan jakaantunut tasaisesti, sillä joka neljäs kunta ja joka kuudes kuntayhtymä ei kyennyt selviytymään toiminta- ja rahoitusmenoistaan normaalilla tulorahoituksella. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen julkaisemista kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston ennakkotiedoista.

7.6.2002

Kunta-alalla kuukausipalkkaisten keskiansio 2 050 euroa

Kuntien ja kuntayhtymien kokoaikaisten työntekijöiden kokonaiskeskiansio oli viime vuoden lokakuussa 2 050 euroa. Säännöllisen työajan keskiansio oli 1 970 euroa. Sekä kokonaiskeskiansio että säännöllisen työajan keskiansio nousivat Tilastokeskuksen mukaan vuositasolla 3,4 prosenttia.

7.6.2002

Uudisrakennuksia alulle tammi-maaliskuussa viidennes edellisvuotista vähemmän

Uudisrakennustöitä käynnistettiin tammi-maaliskuussa kaikkiaan 5,2 miljoonan kuutiometrin edestä, mikä oli runsaan viidenneksen vähemmän kuin vuotta aiemmin. Väheneminen aiheutui lähinnä teollisuusrakentamisesta. Teollisuusrakennuksia alettiin rakentaa 0,8 miljoonan kuutiometrin verran, kun määrä tammi-maaliskuussa vuotta aiemmin oli lähes kaksi miljoonaa kuutiometriä. Tuolloin aloitettuja teollisuusrakennuksia oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä enemmän kuin useaan vuoteen.

7.6.2002

Bruttokansantuote supistui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä

Bruttokansantuotteen määrä supistui tammi-maaliskuussa 0,6 prosenttia viime vuoden lopusta. Vuoden 2001 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna bruttokansantuote oli 2 prosenttia pienempi. Viime vuoden tammi-maaliskuussa bruttokansantuote olikin kaikkien aikojen suurin. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimista kansantalouden tilinpidon ennakkotiedoista.

5.6.2002

Uusimaa maksoi eniten valtion veroja asukasta kohden vuonna 2000

Valtiolle kertyi verotuloja asukasta kohden eniten varakkaimmista maakunnista vuonna 2000, Uudeltamaalta yli 8 000 euroa ja Ahvenanmaalta runsaat 7 000 euroa. Koko maan keskitason yläpuolelle ylsivät vielä Itä-Uusimaa ja Varsinais-Suomi. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen julkaisemista valtion verotuloista maakunnittain.

31.5.2002

Teollisuustuotanto kasvoi huhtikuussa 2,4 prosenttia maaliskuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa 2,4 prosenttia suurempi kuin maaliskuussa. Teollisuustuotanto kasvoi maaliskuussa 2,6 prosenttia helmikuusta. Kausitasoitettu teollisuustuotanto on kasvanut kolmena kuukautena peräkkäin.

31.5.2002

Kuluttajat uskovat sekä oman että Suomen talouden kehittyvän suotuisasti

Suomalaisten taloudelliset mielialat tiivistävä kuluttajien luottamusindikaattori oli toukokuussa 15,6 eli suunnilleen sama kuin huhtikuussa mutta korkeampi kuin vuosi sitten. Kuluttajien näkemykset Suomen taloudesta paranivat hieman toukokuussa. Säästämistä ja lainanottoa pidettiin kannattavana. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 2. - 22. toukokuuta 1 634 Suomessa asuvaa henkilöä.

31.5.2002

Palkansaajien ansiot nousivat tammi-maaliskuussa 3,0 prosenttia

Palkansaajien nimellisansiot nousivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tämän vuoden tammi-maaliskuussa 3,0 prosenttia viime vuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna. Sopimuskorotusten osuus ansiotason vuosinoususta oli ensimmäisellä neljänneksellä noin kaksi kolmasosaa. Loppuosa ansiotason noususta johtui palkkaliukumista ja palkansaajarakenteen muutoksista. Kuluttajahintojen noususta puhdistettu reaaliansioiden vuosikasvu oli tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä tasan yksi prosentti.

30.5.2002

Huhtikuun tieliikenteessä kuoli 24 ihmistä

Tieliikenteessä sattui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan huhtikuussa 411 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 24 ja loukkaantui 527 ihmistä. Kuolleita oli 6 vähemmän kuin vuoden 2001 huhtikuussa, kun taas loukkaantuneita oli 16 enemmän.

30.5.2002

Pääomatulot kasvoivat edelleen ansiotuloja enemmän

Yksityiset henkilöt saivat vuonna 2000 veronalaisia tuloja kaikkiaan 80,2 miljardia euroa. Ansiotuloja niistä oli 72 miljardia euroa ja pääomatuloja 8,2 miljardia euroa. Edellisvuodesta tulot kasvoivat runsaat 7 prosenttia. Pääomatulot kasvoivat neljänneksen, kun ansiotulot kasvoivat vajaat 6 prosenttia.

30.5.2002

Kokonaistuotannon lasku tasaantui maaliskuussa

Kokonaistuotannon määrä pysyi maaliskuussa helmikuun tasolla Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Vuoden 2001 lopussa ja aivan vuoden 2002 alussa kokonaistuotanto laski.

30.5.2002

Rakennuslupia maaliskuussa 11 prosenttia edellisvuotista vähemmän

Rakennuslupia myönnettiin maaliskuussa kaikkiaan kolmen miljoonan kuutiometrin verran, mikä oli 11 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Liike- ja toimistorakennusten sekä teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot vähenivät selvästi vuotta aiemmasta. Asuinrakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli sen sijaan 7 prosenttia suurempi kuin maaliskuussa vuotta aiemmin. Myös julkisten palvelurakennusten ja maatalousrakennusten lupamäärä kuutioilla mitattuna kasvoi edellisvuodesta. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

29.5.2002

Kuorma-autoliikenteen suoritteet vähenivät viime vuonna

Kuorma-autoliikenteen kuljetussuorite oli 26 677 miljoonaa tonnikilometriä vuonna 2001. Kuljetussuorite pieneni 4 prosenttia edellisestä vuodesta. Tavaroita kuorma-autoilla kuljetettiin yhteensä 373 miljoonaa tonnia, josta maa-aineksia oli 158 miljoonaa tonnia ja muita tavaroita 215 miljoonaa tonnia. Kuljetettu kokonaistavaramäärä pieneni 10 prosenttia vuodesta 2000. Tavaralajeista vähenivät eniten maa-ainesten kuljetukset, 14 prosenttia. Muiden tavaroiden kuljetukset supistuivat 7 prosenttia. Liikennesuorite eli ajetut kilometrit kuitenkin kasvoivat prosentin edellisvuodesta ja niiden kokonaismäärä oli 2 337 miljoonaa kilometriä. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta tieliikenteen tavarankuljetustilastosta.

27.5.2002

Luottokannan viisi vuotta jatkunut kasvu pysähtyi vuonna 2001

Kotimaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen luottokanta kasvoi vain vajaan prosentin vuonna 2001. Luottokanta oli vuoden lopussa yhteensä 929 miljardia markkaa (156 mrd. euroa). Luottokannan kasvu pysähtyi viiden vuoden nousun jälkeen. Uusien luottojen nostot pienenivät vuoden 2001 aikana 11 prosenttia. Uusia luottoja nostettiin 803 miljardilla markalla (135 mrd. eurolla), josta vajaat puolet oli ulkomaille myönnettyjä luottoja. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen luottokantatilastosta, joka kuvaa kotimaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen luotonantoa.

27.5.2002

Palkkasumma kasvoi 2,2 prosenttia ensimmäisellä neljänneksellä

Koko talouden palkkasumma oli vuoden 2002 ensimmäisellä neljänneksellä 2,2 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Kasvu on hidastunut selvästi viime vuodesta, jolloin vastaava nousu oli 7,3 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

24.5.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto laski joulu-helmikuussa 7 prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan joulu-helmikuussa 7 prosenttia pienempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Liikevaihto laski edelleen eniten viennissä EU-alueelle. Viime vuonna vastaavan tarkastelujakson aikana liikevaihto kasvoi 6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

23.5.2002

Kuorma-autojen kuljetustyön määrä edellisen vuoden tasolla tammi-maaliskuussa

Kuorma-autoliikenteen kuljetustyön määrä oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 7,1 miljardia tonnikilometriä eli saman verran kuin edellisenä vuonna vastaavalla ajanjaksolla. Kuljetettu tavaramäärä sen sijaan väheni 6 prosenttia edellisvuodesta. Maa-aineskuljetusten tonnimäärä pieneni 12 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, jolloin maa-aineksia kuljetettiin runsaasti. Muiden tavaroiden kuljetukset vähenivät 3 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta tieliikenteen tavarankuljetustilastosta.

23.5.2002

Yöpymiset majoitusliikkeissä vähenivät prosentin maaliskuussa

Matkailijat yöpyivät maaliskuussa Suomen majoitusliikkeissä lähes 1,3 miljoonaa kertaa. Määrä oli vajaan prosentin vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 0,5 prosenttia ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset prosentin viime vuoden maaliskuuhun verrattuna. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

23.5.2002

Vähittäiskaupan myynnin kasvu hidastunut selvästi alkuvuonna

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myyntimäärä oli maaliskuussa 1,8 prosenttia suurempi kuin viime vuoden maaliskuussa. Tammi-maaliskuussa myynti oli 1,4 prosenttia edellisvuotta suurempi. Myynnin nousuvauhti on hidastunut selvästi viime vuoden lähes 4 prosentin kasvusta. Autokaupan myynti kasvoi maaliskuussa 0,9 prosenttia ja tukkukaupan myynti oli sama kuin vuotta aiemmin. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

22.5.2002

Palvelualojen liikevaihdon kasvu hidastui edelleen joulu-helmikuussa

Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan joulu-helmikuussa prosentin suurempi kuin edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona. Kasvu hidastui verrattuna edelliseen kolmen kuukauden jaksoon, sillä syys-marraskuussa liikevaihto oli 3 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Palvelualojen kasvu on hidastunut viime vuoden helmikuusta lähtien.

21.5.2002

Yksityisen palvelusektorin kehitysnäkymät suotuisat

Yksityiseen palvelualaan kohdistuu runsaasti odotuksia talouden kasvun ja työllisyyden suhteen. Näiden odotusten taustalla on paitsi 1990-luvun jälkipuoliskon myönteinen kehitys, myös toimialan suotuisat kehitysnäkymät pitemmällä aikavälillä, totesi Tilastokeskuksen pääjohtaja Heli Jeskanen-Sundström puhuessaan Palvelutyönantajat ry:n seminaarissa 21.5. Helsingissä.

21.5.2002

Rakennusyritysten liikevaihto ennallaan joulu-helmikuussa

Rakennusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan joulu-helmikuussa lähes sama kuin vuotta aiemmin. Talonrakennusyritysten liikevaihto kasvoi hieman, mutta maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihto supistui 4 prosenttia.

21.5.2002

Työllisyys ja työttömyys huhtikuussa 2002

- Työllisiä 14 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 66,5 prosenttia
- Työttömyysaste 10,4 prosenttia, työttömänä 270 000 henkeä
- Työnvälityksessä 34 000 uutta avointa työpaikkaa

17.5.2002

Asunto-osakekauppa ennallaan viime vuonna

Asunto-osakekauppa pysyi viime vuonna lähes ennallaan vuoteen 2000 verrattuna. Kauppoja tehtiin yhteensä 5,46 miljardin euron (32,5 miljardin markan) arvosta, mikä oli noin 66 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kauppasummaa kasvatti pääkaupunkiseudun edellisvuotta vilkkaampi asuntokauppa. Pääkaupunkiseudulla tehtiin noin 1 400 asunto-osakekauppaa enemmän kuin vuonna 2000, kun taas pääkaupunkiseudun ulkopuolella kauppoja tehtiin noin 1 200 edellisvuotista vähemmän. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen vuoden 2001 asunto-osakkeiden hintatilastoon, joka on laadittu verottajan varainsiirtoverolaskelmista. Tilasto kattaa koko maan.

17.5.2002

Tuontihinnat nousivat huhtikuussa 1,4 prosenttia

Tuontihinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan maaliskuusta huhtikuuhun 1,4 prosenttia. Nousu johtui erityisesti raakaöljyn kallistumisesta, mutta myös öljytuotteiden sekä perusmetallien hinnat kohosivat. Viime vuoden huhtikuusta tuontihinnat laskivat 3,4 prosenttia. Lasku johtui pääasiassa raakaöljyn sekä kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden halpenemisesta.

16.5.2002

Kotitalouksien tulot kasvaneet voimakkaimmin Uudellamaalla

Kotitalouksien tulot kasvoivat vahvasti Uudenmaan, Ahvenanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa vuodesta 1995 vuoteen 2000. Varsinkin pääkaupunkiseudulla tulot nousivat koko maata nopeammin. Samalla omaisuustulojen osuuden kasvu kaikista tuloista voimisti alueiden välisiä eroja. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemasta kotitalouksien aluetilit -julkaisusta.

15.5.2002

Konkurssit lisääntyivät tammi-maaliskuussa

Tammi-maaliskuussa pantiin vireille 745 konkurssia, mikä on 16 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Konkurssien määrä kasvoi jo kolmantena perättäisenä vuosineljänneksenä, kun niiden määrä oli sitä ennen vähentynyt yhtäjaksoisesti lähes yhdeksän vuoden ajan. Konkurssien määrä lisääntyi vuoden 2001 kolmannella neljänneksellä 2 prosenttia ja neljännellä neljänneksellä 4 prosenttia edellisen vuoden vastaaviin ajankohtiin verrattuna. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen konkurssitilastosta.

14.5.2002

Inflaatio huhtikuussa edelleen 1,8 prosenttia

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio pysyi Tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa samana kuin kahtena edellisenä kuukautena eli 1,8 prosentissa.

13.5.2002

Rakennuskustannukset nousivat vuodessa 0,5 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2001 huhtikuusta vuoden 2002 huhtikuuhun 0,5 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 1,5 prosenttia ja rakennustarvikkeiden hinnat 0,2 prosenttia, kun taas muiden panosten hinnat laskivat 0,6 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

30.4.2002

Kuluttajat uskovat työttömyyden vähenemiseen

Kuluttajien luottamus talouteen on vahvistunut. Kuluttajien luottamusindikaattori oli huhtikuussa 15,7, kun se oli maaliskuussa 13,3 ja viime vuoden huhtikuussa 11,6. Kuluttajien näkemykset omasta ja Suomen taloudesta olivat maaliskuuhun verrattuna ennallaan. Työttömyyden vähenemiseen uskottiin enemmän kuin sen kasvuun ensimmäisen kerran sitten viime heinäkuun. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 2. - 18. huhtikuuta 1 579 Suomessa asuvaa henkilöä.

30.4.2002

Teollisuustuotanto kasvoi maaliskuussa 1,6 prosenttia helmikuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan maaliskuussa 1,6 prosenttia suurempi kuin helmikuussa. Teollisuustuotanto kasvoi helmikuussa 2 prosenttia tammikuusta. Kausitasoitettu teollisuustuotanto on kasvanut kahtena kuukautena peräkkäin.

30.4.2002

Asuntojen hinnat kääntyivät nousuun vuoden alussa

Vuoden alussa asuntojen hinnat kääntyivät nousuun. Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat kohosivat keskimäärin 3,4 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla nousua oli 4,3 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta asuntojen hintatilastosta, joka perustuu verohallinnon aineistoon.

29.4.2002

Kokonaistuotanto laski helmikuussa edellisestä kuukaudesta

Kokonaistuotannon määrä laski helmikuussa 0,2 prosenttia tammikuusta Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Viime vuoden kesällä ja alkusyksystä tuotannon lasku tasaantui. Viimeisinä tarkastelukuukausina kokonaistuotanto on jälleen laskenut.

26.4.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto laski marras-tammikuussa 6 prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan marras-tammikuussa 6 prosenttia pienempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Liikevaihto laski eniten viennissä EU-alueelle. Viime vuonna vastaavan tarkastelujakson aikana liikevaihto kasvoi 10 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

26.4.2002

Rakennuslupia helmikuussa saman verran kuin vuotta aiemmin

Rakennuslupia myönnettiin helmikuussa kaikkiaan kolmen miljoonan kuutiometrin edestä, mikä oli saman verran kuin vuosi sitten. Liike- ja toimistorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli kuitenkin kaksinkertainen vuoden 2001 helmikuuhun verrattuna. Tämän ryhmän sisällä kasvu kohdistui liike- ja liikenteen rakennuksiin, toimistorakennusten lupien vähetessä edelleen. Asuinrakennusten lupakuutiot vähenivät 14 prosenttia edellisvuotisesta. Teollisuus- ja varastorakentamiseen lupia myönnettiin 29 prosenttia vähemmän kuin helmikuussa vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

25.4.2002

Maaliskuun tieliikenteessä kuoli 24 ihmistä

Tieliikenteessä sattui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan maaliskuussa 374 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 24 ja loukkaantui 512 ihmistä. Kuolleita oli neljä vähemmän kuin vuoden 2001 maaliskuussa, kun taas loukkaantuneita oli kolme enemmän.

25.4.2002

Naisten työpäivät ovat kiristyneet ja miesten pidentyneet

Naisten työssä kiire ilmenee työtahdin kiristymisenä ja miesten työssä taas työpäivän piteneminen on tavallisempaa. Naisille tyypillistä työtä tekevistä 30 prosenttia kuuluu ryhmään, jossa työtahti on erityisen kiireinen, kun taas miehille tyypillistä työtä tekevistä vastaavasti kiireisiä on 16 prosenttia. Sen sijaan miestyypillistä työtä tekevistä 31 prosenttia kuuluu ryhmään, joka tekee viikoittain ylitöitä. Naisten tekemissä töissä työpäivä pitenee viikoittain 26 prosentilla. Tulokset perustuvat Tilastokeskuksen toteuttamaan tutkimukseen kiirekokemuksista työpaikoilla.

25.4.2002

Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui alkuvuonna kaikissa maakunnissa

Taloudelliset mielialat tiivistävä kuluttajien luottamusindikaattorin pisteluku oli tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 12,4. Se kasvoi edelliseltä neljännekseltä 7 pistettä. Arviot paranivat luottamusindikaattorin kaikissa osatekijöissä. Eniten lisääntyi luottamus Suomen tulevaan talouskehitykseen, lähes 14 pistettä. Myös luottamus kuluttajien omaan talouskehitykseen oli vahva. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen maakunnittaisesta kuluttajabarometristä, jota varten haastateltiin tammi-maaliskuussa noin 4 960 suomalaista.

25.4.2002

Palkkasumman kasvu hidastui 2,6 prosenttiin

Koko talouden palkkasumma oli helmikuussa 2002 päättyneellä kolmen kuukauden ajanjaksolla 2,6 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Kasvu on hidastunut selvästi vuotta aiemmasta, jolloin vastaava kasvu oli 7 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

24.4.2002

Palvelualojen liikevaihto kasvoi prosentin marras-tammikuussa

Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan marras-tammikuussa prosentin suurempi kuin edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu pieneni verrattuna elo-lokakuuhun, jolloin kasvua oli 4 prosenttia vuotta aiemmasta.

23.4.2002

Rakennusyritysten liikevaihto kääntyi laskuun marras-tammikuussa

Rakennusyritysten liikevaihto väheni Tilastokeskuksen mukaan marras-tammikuussa
prosentin. Vuotta aiemmin samana ajanjaksona kasvu oli 16 prosenttia. Talonrakennusyritysten liikevaihto pysyi lähes ennallaan, mutta maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihto supistui 4 prosenttia.

23.4.2002

Työllisyys ja työttömyys maaliskuussa 2002

- Työllisiä saman verran kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 66,1 prosenttia
- Työttömyysaste 9,5 prosenttia, työttömänä 243 000 henkeä
- Työnvälityksessä 33 000 uutta avointa työpaikkaa

22.4.2002

Vähittäiskaupan myynti kasvoi helmikuussa 2,5 prosenttia

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myyntimäärä oli helmikuussa 2,5 prosenttia suurempi kuin viime vuoden helmikuussa. Autokaupan myynti kasvoi 1,4 prosenttia. Tukkukaupan kauppapäiväkorjattu myynti kasvoi 1,1 prosenttia edellisvuodesta. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

18.4.2002

Matkailu Suomeen väheni helmikuussa

Matkailu Suomeen väheni helmikuussa. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomen majoitusliikkeissä vähenivät helmikuussa 6 prosenttia viime vuoden helmikuuhun verrattuna. Kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin sen sijaan 2 prosenttia viimevuotista enemmän. Yöpymisten kokonaismäärä säilyi edellisvuoden tasolla. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

18.4.2002

Tuontihinnat nousivat hieman maaliskuussa

Tuontihinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan helmikuusta maaliskuuhun 0,2 prosenttia. Nousu johtui pääasiassa perusmetallien ja raakaöljyn kallistumisesta. Indeksin nousua hillitsi peruskemikaalien ja öljytuotteiden halpeneminen. Tuontihinnat ovat nousseet nyt neljä kuukautta peräkkäin. Viime vuoden maaliskuusta tuontihinnat laskivat 3,8 prosenttia. Lasku johtui pääosin raakaöljyn, kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden sekä perusmetallien halpenemisesta.

17.4.2002

Internet ahkerassa käytössä pohjoismaisissa yrityksissä

Pohjoismaiset yritykset käyttävät Internetiä ahkerasti. Maakohtaisessa vertailussa Internet on useimmin käytössä suomalaisilla ja ruotsalaisilla yrityksillä. Vuonna 2000 molemmissa maissa Internet oli käytössä useammalla kuin yhdeksällä kymmenestä vähintään 10 henkeä työllistävästä yrityksestä ja 95 prosenttia arvioi käyttävänsä sitä vuoden 2001 aikana. Tanskassa Internet-yhteys oli 87 prosentilla ja Norjassa 74 prosentilla yrityksistä. Tiedot käyvät ilmi Pohjoismaiden tilastovirastojen yhteishankkeena julkaisemasta raportista Use of ICT in Nordic enterprises 2000/2001.

15.4.2002

Inflaatio pysyi maaliskuussa 1,8 prosentissa

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan maaliskuussa sama kuin helmikuussa, 1,8 prosenttia.

12.4.2002

Rakennuskustannukset nousivat vuodessa 0,7 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2001 maaliskuusta vuoden 2002 maaliskuuhun 0,7 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 2,4 prosenttia ja rakennustarvikkeiden hinnat 0,2 prosenttia, kun taas muiden panosten hinnat laskivat 0,6 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

11.4.2002

Valtion kulttuurimenot ja säätiöiden tuki kasvussa

Valtion kulttuurimenot olivat vuonna 2000 noin 292,9 miljoonaa euroa. Siitä 71 prosenttia katettiin veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroilla. Vuonna 1999 kulttuurimenot olivat 267,8 miljoonaa euroa. Myös säätiöiden tuki taiteille ja kulttuurille on elpynyt lamavuosista voimakkaasti. Vuonna 2001 neljä suurinta kulttuurisäätiötä myönsi taide- ja kulttuurihankkeille yhteensä 14,4 miljoonaa euroa. Säätiöiden tuki kasvoi edellisvuodesta 21 prosenttia.

9.4.2002

Tilinpäätöstilasto 2000 ilmestynyt

Tilastokeskuksen julkaisema Tilinpäätöstilasto 2000 on ilmestynyt. Se sisältää toimialoittaiset tilinpäätöstiedot teollisuudesta, rakentamisesta, kaupasta, liikenteestä ja liike-elämän palveluista. Tilinpäätöstilasto 2000 perustuu 156 000 yrityksen tilinpäätöstietoihin noin 60 toimialalta. Vastaavia tilinpäätöstietoja on saatavissa myös vuosilta 1995-1999.

8.4.2002

Oppilaitosten määrä väheni lähes sadalla

Suomessa oli Tilastokeskuksen oppilaitosrekisterin mukaan viime vuoden lopussa 933 koulutuksen järjestäjää ja 5 272 oppilaitosta, joissa opiskeli yhteensä 1,9 miljoonaa opiskelijaa. Koulutuksen järjestäjiä oli yhdeksän ja oppilaitoksia 92 vähemmän kuin vuonna 2000.

8.4.2002

Tilastokeskus tutkii maahanmuuttajien elinoloja

Tilastokeskus tekee laajan tutkimuksen, jonka avulla selvitetään maahanmuuttajien elinoloja ja hyvinvointia. Tutkimus toteutetaan pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa tämän vuoden huhti-elokuussa.

3.4.2002

Alueiden taloudellista kehitystä vauhdittivat tieto- ja viestintätoimiala, palveluala ja rakentaminen

Suurin osa maakunnista ja seutukunnista pärjäsi vähintään tyydyttävästi laman jälkeen. Koko kansantalouden myönteinen kasvu heijastui myös alueiden kehitykseen. Alueiden tuotanto nousi ja työllisyyskin kohentui, mutta ei niin nopeasti kuin maassa keskimäärin. Tiedot käyvät ilmi uusista Tilastokeskuksen aluetilinpidon vuosien 1995-2000 kehitystä kuvaavista tiedoista.

3.4.2002

Konkurssit vähenivät viime vuonna edelleen

Vuoden 2001 aikana pantiin vireille 2 793 konkurssia, mikä on 4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Konkurssien määrä väheni jo yhdeksäntenä perättäisenä vuonna. Konkurssit vähenivät vuoden ensimmäisellä puoliskolla 10 prosenttia, mutta lisääntyivät jälkimmäisellä puoliskolla 3 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaaviin ajankohtiin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen konkurssitilastosta.

2.4.2002

Kuluttajien luottamus talouteen ennallaan

Suomalaisten mielikuvia taloudesta tiivistävä kuluttajien luottamusindikaattori oli maaliskuussa 13,3 eli suunnilleen sama kuin helmikuussa ja viime vuoden maaliskuussa. Viime syksynä luottamusindikaattori oli alimmillaan marraskuussa 3,5. Kuluttajien näkemykset omasta taloudestaan olivat maaliskuussa valoisat. Myös usko Suomen talouteen oli elpymässä. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1. - 18. maaliskuuta 1 705 Suomessa asuvaa henkilöä.

28.3.2002

Helmikuun tieliikenteessä kuoli 27 ihmistä

Tieliikenteessä sattui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan helmikuussa 377 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 27 ja loukkaantui 545 ihmistä. Kuolleita oli 2 vähemmän kuin vuoden 2001 helmikuussa, kun taas loukkaantuneita oli 78 enemmän.

28.3.2002

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni 5 prosenttia tammikuussa

Rakennuslupia myönnettiin tammikuussa kaikkiaan 1,7 miljoonan kuutiometrin verran, mikä oli 5 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä väheni viidenneksen vuotta aiemmasta. Liike- ja toimistorakennusten lupakuutiot pienenivät 9 prosenttia. Maatalousrakentamiseen myönnettyjen lupien kuutiomäärä sen sijaan kasvoi yli kolmanneksen viime vuoden tammikuusta. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

28.3.2002

Teollisuustuotanto kasvoi helmikuussa 1,6 prosenttia tammikuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan helmikuussa 1,6 prosenttia suurempi kuin tammikuussa. Tammikuussa teollisuustuotanto laski 1,9 prosenttia joulukuusta. Kausitasoitettu tuotanto kasvoi edellisen kerran marraskuussa, jolloin tuotanto nousi 1,1 prosenttia lokakuusta.

27.3.2002

Kokonaistuotanto laski tammikuussa edellisestä kuukaudesta

Kokonaistuotannon määrä laski tammikuussa 0,4 prosenttia joulukuusta Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Vuoden 2001 helmikuusta kesäkuuhun tuotanto laski aina edelliskuukauteen verrattuna, mutta heinäkuussa lasku taittui. Uusimpien kausitasoitettujen tietojen mukaan trendi on viimeisinä kuukausina kääntynyt jälleen alaspäin.

25.3.2002

Palkkasumma kasvoi 4,7 prosenttia

Koko talouden palkkasumma oli tammikuussa 2002 päättyneellä kolmen kuukauden ajanjaksolla 4,7 prosenttia suurempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Kasvu on hidastunut vuotta aiemmasta, jolloin vastaava luku oli 7 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

22.3.2002

Kioton päästötavoite karkasi 11 prosentin päähän

Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen hiilidioksidipäästöt olivat viime vuonna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 60 miljoonaa tonnia eli noin 5 miljoonaa tonnia suuremmat kuin vuotta aiemmin. Päästöt ylittivät noin 6 miljoonalla tonnilla eli 11 prosentilla Kioton ilmastosopimuksen Suomen tavoitteen.

22.03.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto kasvoi vain prosentin viime vuonna

Teollisuusyritysten liikevaihto oli vuonna 2001 Tilastokeskuksen mukaan prosentin suurempi kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2000 liikevaihto kasvoi vielä 13 prosenttia edellisvuodesta. Eniten liikevaihto kasvoi viime vuonna viennissä EU:n ulkopuolelle. Liikevaihto kasvoi muilla toimialoilla paitsi puu- ja paperiteollisuudessa, metallien jalostuksessa ja sähköteknisten tuotteiden valmistuksessa.

21.3.2002

Majoitusliikkeissä yövyttiin tammikuussa 2 prosenttia viimevuotista vähemmän

Matkailijat yöpyivät tammikuussa Suomen majoitusliikkeissä 940 000  kertaa, mikä oli 2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät prosentin, kun taas kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin 3 prosenttia viimevuotista vähemmän. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

21.3.2002

Rakennusyritysten liikevaihdon kasvu hidastui vuonna 2001

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna
6 prosenttia. Kasvu oli selvästi hitaampaa kuin vuonna 2000, jolloin se oli
15 prosenttia. Talonrakennusyritysten liikevaihto lisääntyi 7 prosenttia ja maa- ja vesirakennusyritysten liikevaihto 4 prosenttia.

21.3.2002

Vähittäiskaupan myynti laski tammikuussa 0,1 prosenttia

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myyntimäärä oli tammikuussa 0,1 prosenttia pienempi kuin viime vuoden tammikuussa. Autokaupan myynti laski myös 10,3 prosenttia. Sen sijaan tukkukaupan kauppapäiväkorjattu myynti kasvoi 1,5 prosenttia edellisvuodesta. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

20.3.2002

Palvelualojen liikevaihto kasvoi 6 prosenttia vuonna 2001

Palvelualojen (pl.kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan 6 prosenttia suurempi vuonna 2001 kuin vuonna 2000. Kahden ensimmäisen neljänneksen aikana liikevaihto kasvoi keskimäärin 9 prosenttia vuotta aiemmasta. Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla kasvu hidastui selvästi kaikilla päätoimialoilla: palvelualojen liikevaihto oli heinä-syyskuussa 5 prosenttia ja loka-joulukuussa prosentin suurempi kuin vuotta aiemmin.

19.3.2002

Tilastokeskus aloittaa omakotitalojen ja -tonttien hintaindeksien tuottamisen

Tilastokeskuksen asuntojen hintojen seuranta on tähän asti kattanut ainoastaan vanhat osakehuoneistot. Seurannan ulkopuolelle ovat jääneet asuinkiinteistöjen ja tonttien hinnat. Maanmittauslaitokselta on saatu pitkään monipuolista ja kattavaa tietoa kiinteistökaupasta, mutta varsinaista kiinteistöjen hintaindeksiä ei ole aikaisemmin tuotettu. Kiinteistöjen hintaindeksi tarjoaa käyttäjille toisen näkökulman kiinteistöjen hintoihin ja omalta osaltaan täydentää toisaalta Maanmittauslaitoksen virallista kauppahintatilastoa ja toisaalta Tilastokeskuksen asuntojen hintaindeksiä.

19.3.2002

Työllisyys ja työttömyys helmikuussa 2002

- Työllisiä 43 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 66,6 prosenttia
- Työttömyysaste 9,4 prosenttia, työttömänä 242 000 henkeä
- Työnvälityksessä 35 000 uutta avointa työpaikkaa

18.3.2002

Vientihinnat laskivat viime vuoden helmikuusta 4,9 prosenttia

Vientihinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan 4,9 prosenttia viime vuoden helmikuusta. Lasku johtui pääasiassa selluloosan, paperin, paperituotteiden, öljytuotteiden sekä perusmetallien halpenemisesta. Kokonaisindeksin laskua hillitsi maataloustuotteiden kallistuminen. Tammikuusta helmikuuhun vientihinnat kohosivat 0,3 prosenttia. Eniten kokonaisindeksin nousuun vaikutti perusmetallien sekä puutavaran ja puutuotteiden kallistuminen.

15.3.2002

Miesten sepelvaltimotautikuolemien alueelliset erot säilyneet

Alueelliset erot työikäisten miesten sepelvaltimotautikuolleisuudessa ovat säilyneet, vaikka työikäisten miesten kuolleisuus on muuten laskenut 20 vuodessa voimakkaasti kaikissa osissa maata. Alle 65-vuotiaita miehiä kuoli 1990-luvun loppupuolella sepelvaltimotautiin edelleen vähiten Pohjanmaalla. Muuallakin Länsi-Suomessa sepelvaltimotautikuolleisuus oli yhä muuta maata alhaisempi. Vuonna 2000 sepelvaltimotautiin kuoli alle 65-vuotiaana 1 515 miestä ja 255 naista. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuolemansyytilastosta.

14.3.2002

Kunnat varautuvat toimintamenojen kasvuun ja lainanottoon

Kaksi kolmasosaa kunnista arvioi verotulojensa alenevan kuluvana vuonna. Kuntien talouden odotetaan kuitenkin parantuvan, koska valtionosuudet kasvavat ja arvonlisäveron takaisinperintä poistuu. 290 kuntaa odottaakin edellisvuotista parempaa vuosikatetta. Tilastokeskuksen keräämien talousarviotietojen mukaan kaikkien kuntien yhteenlaskettu vuosikate kuitenkin alenee 257 miljoonaa euroa vuoden 2001 talousarvioon verrattuna. Syynä laskuun on eräiden suurien kuntien kiristyvä talous.

14.3.2002

Inflaatio hidastui helmikuussa 1,8 prosenttiin

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan helmikuussa 1,8 prosenttia. Tammikuussa se oli 2,3 prosenttia. Inflaation hidastuminen johtui suurimmaksi osaksi elintarvikkeiden halpenemisesta helmikuussa ja polttonesteiden kallistumisesta vertailuajankohtana eli viime vuoden helmikuussa.

12.3.2002

Tutkinnon suorittaneita 2,5 miljoonaa

Lähes 60 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista on suorittanut peruskoulun jälkeen tutkinnon lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa tai korkeakouluissa. Tilastokeskuksen tuoreen koulutusrakennetilaston mukaan tutkinnon suorittaneita oli vuoden 2000 lopussa 2,5 miljoonaa. Vain peruskoulun, keskikoulun tai kansakoulun käyneitä oli 1,7 miljoonaa henkilöä.

12.3.2002

Nimityksiä Tilastokeskuksessa

Tilastokeskuksen johtokunta on tehnyt seuraavat nimitykset määräajaksi 1.4.2002 - 31.3.2007:

12.3.2002

Rakennuskustannukset nousivat vuodessa 0,5 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2001 helmikuusta vuoden 2002 helmikuuhun 0,5 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 1,6 prosenttia ja rakennustarvikkeiden hinnat 0,2 prosenttia, kun taas muiden panosten hinnat laskivat 0,7 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

8.3.2002

Tilastokeskus ja Tietoenator laajentavat palvelujen jakeluyhteistyötä

Tilastokeskus ja Tietoenator Oyj ovat tehneet yhteistyösopimuksen Tilastokeskuksen internet -pohjaisten palvelujen jakelusta Tietoenatorin ePortti -palveluliittymän kautta.

7.3.2002

28 000 uutta asuntoa rakenteille viime vuonna

Vuonna 2001 käynnistettiin 28 000 uuden asunnon rakennustyöt, mikä oli 4 000 asuntoa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kaikkiaan uudisrakennustöitä aloitettiin runsaan 37 miljoonan kuutiometrin edestä eli 6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Liike- ja toimistorakennuksia alettiin rakentaa yli viidennes vähemmän kuin vuoden 2000 aikana. Aloitettujen teollisuus- ja varastorakennusten kuutiot sen sijaan kasvoivat 6 prosenttia edellisvuotisesta. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotietoja.

6.3.2002

Puolet tehdasteollisuuden jalostusarvosta tuotetaan neljässä maakunnassa

Vuonna 2000 jalostusarvolla mitattu teollisuustuotanto kasvoi 16 prosenttia, kun sen lisäys edellisenä vuonna oli vain vajaat 4 prosenttia. Tehdasteollisuuden tuotannon jalostusarvo nousi 18 prosenttia yltäen 30,8 miljardiin euroon. Myös rakentamisessa jalostusarvo kasvoi voimakkaasti 16 prosentin verran. Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan yhteenlaskettu osuus koko maan tuotannon jalostusarvosta tehdasteollisuudessa oli 52 prosenttia. Vuonna 1995 näiden maakuntien osuus oli 45 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen laatimasta teollisuuden ja rakentamisen rakennetilastosta.

5.3.2002

Ammattitaidon arvostus tuo tasa-arvoa

Tilastokeskus on julkaissut raportin "Vähän enemmän arvoinen" Tutkimus tasa-arvokokemuksista työpaikoilla. Raportin aineistona ovat vapaamuotoiset teemahaastattelut, joilla tutkittiin sukupuolten tasa-arvokokemuksia työpaikoilla. Samoja asioita on aiemmin selvitelty lomaketutkimuksilla, mutta tässä tutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti, mitä ilmiö on ihmisten omana kokemuksena. Samalla saatiin tietoa siitä, miten lomaketutkimuksen tietoja pitäisi tulkita.

1.3.2002

Rakennuslupien kuutiomäärä laski 8 prosenttia viime vuonna

Rakennuslupia myönnettiin viime vuonna 42 miljoonan kuutiometrin verran eli 8 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2000. Uusien asuntojen rakentamiseen lupia myönnettiin vajaa viidennes vähemmän kuin vuoden 2000 aikana. Kaikkiaan rakennusluvan sai 30 000 asuntoa. Liike- ja toimistorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä väheni neljänneksen edellisvuotisesta. Myös teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot vähenivät hieman vuotta aiemmasta. Ainoastaan julkisille palvelurakennuksille myönnettyjen lupien määrä kasvoi viidenneksen. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

1.3.2002

Kuluttajat uskovat omaan talouteensa ja suosivat lainanottoa

Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui edelleen helmikuussa. Kuluttajien luottamusindikaattori oli 13,4, kun se oli tammikuussa 10,5 ja alimmillaan marraskuussa 3,5. Näkemykset varsinkin omasta taloudesta olivat helmikuussa valoisat. Kuluttajat arvioivat myös työttömyyden kehitystä optimistisemmin kuin edeltävinä kuukausina. Lainanottoa pidettiin kannattavana, mutta ajankohdan arvioitiin olevan huono kestotavaroiden ostamiselle. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 4. - 22. helmikuuta 1 625 Suomessa asuvaa henkilöä.

28.2.2002

Tammikuun tieliikenteessä kuoli 32 ihmistä

Henkilövahinkoon johtaneita tieliikenneonnettomuuksia sattui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tammikuussa kaikkiaan 463. Onnettomuuksissa kuoli 32 ja loukkaantui 665 ihmistä. Kuolleita oli yhtä paljon kuin vuoden 2001 tammikuussa, kun taas loukkaantuneita oli 61 enemmän.

28.2.2002

Bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 0,7 prosenttia

Bruttokansantuotteen määrä kasvoi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 0,7 prosenttia vuonna 2001. Kasvu jäi hyvin vaatimattomaksi verrattuna seitsemän edellisen vuoden nopeaan kasvuvauhtiin. Bruttokansantuote eli tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteenlaskettu arvonlisäys oli viime vuonna 135 miljardia euroa eli 803 miljardia markkaa.

28.2.2002

Teollisuustuotanto laski tammikuussa 2 prosenttia joulukuusta

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan tammikuussa 2 prosenttia pienempi kuin joulukuussa. Joulukuussa teollisuustuotanto laski 5,4 prosenttia marraskuusta. Kausitasoitettu tuotanto kasvoi viimeksi marraskuussa, jolloin tuotanto nousi 1,3 prosenttia lokakuusta.

27.2.2002

Kokonaistuotanto pysyi joulukuussa edelliskuukauden tasolla

Kokonaistuotannon määrä pysyi joulukuussa marraskuun tasolla Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan trendin mukaan. Vuoden 2001 helmikuusta kesäkuuhun tuotanto laski aina edelliskuukauteen verrattuna, mutta heinäkuussa lasku taittui. Elo-, syys-, loka ja marraskuussa kokonaistuotanto kasvoi.

26.2.2002

Ympäristöasenteissa ikä ja sukupuoli ratkaisee

Suomalaisten on tuntuvasti helpompi hahmottaa ympäristöhuoliaan kuin ympäristöasenteitaan ilmenee Tilastokeskuksen tuoreesta tutkimuksesta Suomalaiset ja ympäristö, jota varten haastateltiin 1 746 iältään 15-74-vuotiasta suomalaista. Tutkimus selvittää laajasti kansalaisten ympäristöasenteita ja -huolia sekä heidän omakohtaista haluaan toimia ympäristön tilan kohentamiseksi. Ympäristöasenteita analysoitiin kuuden eri ulottuvuuden mukaan: ohjauskeinojen käyttö, yleistyytyväisyys, yksilön vastuu, ympäristönsuojelu osa hyvinvointia, yksityisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet ja poliitikon vastuun välttely.

25.2.2002

Palkkasumma kasvoi 6,5 prosenttia vuonna 2001

Koko talouden palkkasumman lisäys vuonna 2001 oli sama 6,5 prosenttia kuin vuotta aiemmin. Vuoden 2001 viimeisellä neljänneksellä kasvu oli 5,5 prosenttia, kun vuotta aiemmin vastaava kasvu oli 6,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

22.02.2002

Inflaatio tammikuussa 2,3 prosenttia

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan tammikuussa 2,3 prosenttia. Tammikuusta 2002 lähtien kuluttajahintojen muutokset lasketaan uuden 2000=100 kuluttajahintaindeksin mukaan. Joulukuussa inflaatio oli uuden indeksin mukaan 1,8 prosenttia. Inflaation kiihtyminen johtui lähes yksinomaan polttonesteiden halpenemisesta viime vuoden tammikuussa sekä elintarvikkeiden kallistumisesta.

21.02.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto laski syys-marraskuussa 5 prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan syys-marraskuussa 5 prosenttia pienempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Tammi-marraskuun liikevaihto oli vielä prosentin edellisvuotista suurempi.

21.2.2002

Vähittäiskaupan myynti kasvoi joulukuussa 2,6 prosenttia

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myyntimäärä oli viime joulukuussa 2,6 prosenttia suurempi kuin joulukuussa 2000. Tukkukaupan kauppapäiväkorjattu myynti kasvoi 2,8 prosenttia edellisvuodesta. Autokaupan myynti laski sen sijaan 4,8 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

20.2.2002

Palvelualojen liikevaihdon kasvu hidastui syys-marraskuussa

Palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan syys-marraskuussa 2 prosenttia suurempi kuin edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona. Liikevaihdon kasvu hidastui selvästi verrattuna kesä-elokuuhun, jolloin liikevaihto kasvoi 7 prosenttia vuotta aiemmasta.

19.2.2002

Rakennusyritysten liikevaihdon kasvu hidastui 3 prosenttiin syys-marraskuussa

Rakennusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2001 marraskuussa päättyneellä kolmen kuukauden ajanjaksolla 3 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona. Kasvu oli selvästi hitaampaa kuin edellisenä vuotena, jolloin kasvuprosentti oli 14.

19.2.2002

Työllisyys ja työttömyys tammikuussa 2002

- Työllisiä 14 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 65,3 prosenttia
- Työttömyysaste 9,9 prosenttia, työttömänä 252 000 henkeä
- Työnvälityksessä 29 000 uutta avointa työpaikkaa

18.2.2002

Tukkuhinnat nousivat hieman tammikuussa

Tukkuhinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan 0,6 prosenttia joulukuusta tammikuuhun. Kokonaisindeksin nousu aiheutui pääasiassa öljytuotteiden ja sähkön kallistumisesta. Viime vuoden tammikuusta tukkuhinnat laskivat 1,3 prosenttia. Lasku johtui pääosin selluloosan, paperin ja paperituotteiden, perusmetallien, raakaöljyn, kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden sekä öljytuotteiden halpenemisesta.

15.2.2002

Yöpymisten määrä majoitusliikkeissä kasvoi prosentin vuonna 2001

Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin hieman yli 16 miljoonaa yöpymisvuorokautta vuonna 2001. Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi prosentin vuoteen 2000 verrattuna. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 2 prosenttia, kun taas kotimaisten matkailijoiden yöpymisten määrä säilyi ennallaan. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

15.2.2002

Maatalouden tuottajahinnat nousivat 5,1 prosenttia

Maatalouden tuottajahinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 5,1 prosenttia vuoteen 2000 verrattuna. Ilman turkistuotantoa tuottajahinnat nousivat 1,5 prosenttia.

13.2.2002

Kuntien talous pysyi viime vuonna vakaana

Talouskasvun hiipuminen ei näy kuntien viime vuoden tilinpäätöksissä. Tilastokeskuksen keräämien tilinpäätösarvioiden mukaan kuntien ja kuntayhtymien yhteenlaskettu vuosikate nousi 10,9 miljardiin markkaan, kun vastaava summa vuonna 2000 oli 10 miljardia ja 1999 noin 9,3 miljardia markkaa. Vuosikate ylitti käyttöomaisuuden poistot ja arvonalentumiset mutta kattoi vain kaksi kolmasosaa investoinneista.

12.2.2002

Rakennuskustannukset nousivat vuodessa 1,3 prosenttia

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2001 tammikuusta vuoden 2002 tammikuuhun 1,3 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 3,1 prosenttia ja rakennustarvikkeiden hinnat 0,8 prosenttia, kun taas muiden panosten hinnat laskivat 0,5 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

6.2.2002

Palkansaajien ansiot nousivat loka-joulukuussa 4,2 prosenttia

Palkansaajien nimellisansiot nousivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2000 loka-joulukuusta viime vuoden loka-joulukuuhun 4,2 prosenttia. Sopimuskorotusten osuus ansiotason vuosinoususta oli 3,2 prosenttiyksikköä. Loppuosa ansiotason noususta johtui palkkaliukumista ja palkansaajarakenteen muutoksista. Kuluttajahintojen noususta puhdistettu reaaliansioiden vuosikasvu oli vuoden neljännellä neljänneksellä 2,5 prosenttia. Vuoden 2001 keskimääräinen nimellinen ansiotaso oli 4,5 prosenttia ja reaalinen ansiotaso 1,9 prosenttia suurempi kuin vuonna 2000.

7.2.2002

Kuorma-autojen tavarankuljetukset vähenivät loka-joulukuussa

Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni vuoden 2001 viimeisellä neljänneksellä 14 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Sekä maa-ainesten että muiden tavaroiden kuljetukset pienenivät 14 prosenttia. Kuorma-autoliikenteen kuljetustyön määrä tonnikilometreinä mitattuna kasvoi kuitenkin yhden prosentin. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta tieliikenteen tavarankuljetustilastosta.

6.2.2002

Tutkimukseen 3,4 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2000

Tutkimus- ja kehittämistoimintaan käytettiin Suomessa 4,4 miljardia euroa (26,3 mrd. mk) vuonna 2000. Menot kasvoivat reaalisesti yli 10 prosenttia edellisvuodesta. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menojen kasvu jatkui myös vuonna 2001, jolloin niiden määräksi arvioidaan 5,0 miljardia euroa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisusta Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2000.

1.2.2002

Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui edelleen tammikuussa

Suomalaisten taloudelliset mielialat ovat parantuneet selvästi parin viime kuukauden aikana. Kuluttajien luottamusindikaattori oli tammikuussa 10,5, kun se joulukuussa oli 6,9 ja marraskuussa 3,5. Usko sekä oman että Suomen talouden suotuisaan kehitykseen vahvistui tammikuussa. Sen sijaan inflaation arvioitiin kiihtyneen ja kestotavaroiden ostamisen tulleen aiempaa kannattamattomammaksi. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 7. - 24. tammikuuta 1 628 Suomessa asuvaa henkilöä.

31.1.2002

Asuntojen hinnoissa pieniä muutoksia viime vuoden lopussa

Vuoden 2001 loka-joulukuussa vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat heinä-syyskuusta koko maassa keskimäärin 0,3 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta asuntojen hintatilastosta, joka perustuu kiinteistönvälittäjien aineistoon.

31.1.2002

Teollisuustuotanto laski joulukuussa 3,1 prosenttia vuotta aiemmasta

Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto laski Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa 3,1 prosenttia vuoden 2000 joulukuuhun verrattuna. Myös kausitasoitettuna joulukuun tuotanto väheni vajaan prosentin marraskuusta.

30.1.2002

Kokonaistuotanto laski marraskuussa 0,7 prosenttia vuotta aiemmasta

Kokonaistuotannon määrä oli vuoden 2001 marraskuussa 0,7 prosenttia edellisvuoden marraskuuta pienempi. Tilastokeskuksen laskeman kokonaistuotannon kuukausikuvaajan kuudesta päätoimialasta kolmen eli alkutuotannon, teollisuuden ja rakentamisen tuotanto supistui. Kaupan, julkisten ja muiden palvelujen sekä liikenteen toimialat kasvoivat. Kokonaistuotanto kasvoi vuoden 2001 tammi-marraskuussa yhteensä prosentin edellisvuoden vastaaviin kuukausiin verrattuna. Kausitasoitettu kokonaistuotanto kasvoi marraskuussa hieman lokakuuhun verrattuna.

29.1.2002

Teollisuusyritysten liikevaihto laski elo-lokakuussa 4 prosenttia

Teollisuusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan elo-lokakuussa 4 prosenttia pienempi kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihto kasvoi 8 prosenttia ja toisella 2 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Kolmannella vuosineljänneksellä liikevaihto jäi 3 prosenttia vuotta 2000 alemmalle tasolle.

28.1.2002

Viime vuoden tieliikenteessä kuoli 425 ihmistä

Tieliikenneonnettomuuksissa kuoli viime vuonna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 425  ja loukkaantui 8 311 ihmistä. Kuolleita oli 36 enemmän ja loukkaantuneita 173 vähemmän verrattuna vuoden 2000 vastaaviin ennakkotietoihin. Lopullinen kuolleiden määrä noussee vielä muutamalla tietojen tarkistuksessa.

25.1.2002

Yritysten liikevaihto lisääntyi 16 prosenttia vuonna 2000

Vuonna 2000 Suomessa toimi 222 800 yritystä. Yritysten määrä kasvoi edellisvuodesta 1,5 prosenttia. Yritykset työllistivät 1 301 000 henkeä ja niiden liikevaihto oli 262 miljardia euroa eli 1 557,8 miljardia markkaa. Yritysten liikevaihto lisääntyi 16 prosenttia ja henkilöstön määrä vajaat 3 prosenttia edellisvuodesta. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen yritysrekisterin lukuihin, joihin ei sisälly maatiloja.

25.1.2002

Palkkasumma kasvoi syys-marraskuussa 6,2 prosenttia

Koko talouden palkkasumma oli vuoden 2001 syys-marraskuussa 6,2 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2000 vastaava kasvu oli 7,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kuukausittaisista palkkasummakuvaajista.

25.1.2002

Rakennuslupia marraskuussa neljännes edellisvuotista vähemmän

Rakennuslupia myönnettiin viime vuoden marraskuussa kaikkiaan kahden miljoonan kuutiometrin edestä, mikä oli neljänneksen edellisvuotista vähemmän. Asuinrakennuslupien kuutiomäärä väheni vajaan viidenneksen vuotta aiemmasta. Liike- ja toimistorakentamiseen lupia myönnettiin 15 prosenttia vähemmän ja teollisuus- sekä varastorakentamiseen peräti 55 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2000 marraskuussa. Luvut ovat Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotietoja.

24.1.2002

Asuntokauppa-aikeet hienoisessa kasvussa

Omistusasunnon hankinta-aikeet olivat hienoisessa nousussa vuoden 2001 viimeisellä neljänneksellä. Tuolloin noin 7 prosenttia kotitalouksista suunnitteli hankkivansa omistusasunnon seuraavien 12 kuukauden aikana. Vielä alkusyksystä ja myös vuotta aiemmin aikeita oli alle 6 prosentilla talouksista. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maakunnittaisesta kuluttajabarometristä, jota varten haastateltiin loka-joulukuussa 4 900 suomalaista.

23.1.2002

Palvelualojen liikevaihto kasvoi 3 prosenttia elo-lokakuussa

Tilastokeskuksen mukaan palvelualojen (pl. kauppa) työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi elo-lokakuussa 3 prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Liikevaihdon kasvu oli selvästi hitaampaa kuin touko-heinäkuussa, jolloin palvelualojen liikevaihto oli 8 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

22.1.2002

Korkeakouluihin hakeneista 46 prosentille opiskelupaikka

Korkeakouluissa syksyllä 2001 alkaneeseen koulutukseen haki Tilastokeskuksen mukaan yhteensä 120 400 henkilöä, joista 55 500 hyväksyttiin ja otti opiskelupaikan vastaan. Hakeneista 20 prosenttia eli 23 600 haki sekä yliopistoihin että ammattikorkeakouluihin. Pelkästään yliopistoihin haki 41 400 ja pelkästään ammattikorkeakouluihin 55 400 henkilöä.

22.1.2002

Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi 6 prosenttia elo-lokakuussa

Rakennusyritysten liikevaihto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2001 lokakuussa päättyneellä kolmen kuukauden ajanjaksolla vajaat 6 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona. Kasvu on hitaampaa kuin vuotta aiemmin, jolloin kasvuprosentti oli 15.

22.1.2002

Vähittäiskaupan myynti kasvoi marraskuussa 5,0 prosenttia

Vähittäiskaupan kauppapäiväkorjattu myyntimäärä oli viime marraskuussa 5,0 prosenttia suurempi kuin marraskuussa 2000. Tukkukaupan kauppapäiväkorjattu myynti kasvoi 0,1 prosenttia edellisvuodesta. Autokaupan myynti sen sijaan laski 4,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen kauppatilaston ennakkotiedoista.

22.1.2002

Työllisyys ja työttömyys joulukuussa 2001

- Työllisiä 28 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 67,0 prosenttia
- Työttömyysaste 8,1 prosenttia, työttömänä 208 000 henkeä
- Työnvälityksessä 12 000 uutta avointa työpaikkaa

18.1.2002

Kuorma-autoliikenteen kustannukset laskivat vuodessa 0,3 prosenttia

Ammattimaisen kuorma-autoliikenteen kustannukset laskivat Tilastokeskuksen mukaan 0,3 prosenttia vuoden 2000 joulukuusta viime vuoden joulukuuhun. Kuorma-autoliikenteen kustannuskehitystä hillitsivät polttoaineiden hintojen lasku runsaalla 15 prosentilla ja korkokulujen aleneminen runsaalla 14 prosentilla. Polttoaineet alensivat kokonaiskustannuksia 3 prosenttiyksikköä ja korot 0,5 prosenttiyksikköä.

18.1.2002

Tuontihinnat nousivat joulukuussa 0,7 prosenttia

Tilastokeskuksen mukaan tuontihinnat nousivat marraskuusta joulukuuhun 0,7 prosenttia. Hintojen nousu johtui pääasiassa raakaöljyn, kulkuneuvojen sekä vihannesten kallistumisesta. Vuoden 2000 joulukuusta tuontihinnat laskivat 7,0 prosenttia. Tuontihinnat olivat vuonna 2001 keskimäärin 2,8 prosenttia alhaisemmat kuin vuonna 2000. Tämä johtui pääasiassa raakaöljyn, perusmetallien ja sähköteknisten tuotteiden vuosikeskihintojen alenemisesta.

17.1.2002

Uutta ammattiluokituksen käyttäjille

Tilastokeskuksessa on saatavilla uusi maksullinen sovellus Ammattiluokituksen käyttäjille. Ammattiekspertti on tietosisällöltään laaja ja monipuolinen ohjelma, jonka avulla ammatin koodaaminen helpottuu olennaisesti. Se sisältää noin 10 000 hakusanan hakemiston, jonka avulla suurin osa ammattinimikkeistä löytää paikkansa luokituksessa.

17.1.2002

Moottoriajoneuvoihin kohdistuneet rikokset vähentyivät viime vuonna

Poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuonna kaikkiaan 746 000 rikosta, mikä on 3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2000. Erityisesti vähenivät moottoriajoneuvoihin kohdistuneet rikokset. Vuonna 2001 moottoriajoneuvon luvattomia käyttöjä ja anastuksia ilmeni 23 000 eli 16 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Myös moottoriajoneuvoihin kohdistuneiden murtojen määrä laski vuodesta 2000. Niitä tuli viime vuonna poliisin tietoon 13 prosenttia vähemmän eli 37 000.

17.1.2002

Yöpymiset majoitusliikkeissä lisääntyivät prosentin marraskuussa

Yöpymisten kokonaismäärä Suomen majoitusliikkeissä lisääntyi prosentin marraskuussa vuoden 2000 marraskuuhun verrattuna. Sekä kotimaisten että ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten määrä kasvoi prosentin edellisvuodesta. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

16.1.2002

Korkeasti koulutettujen liikkuvuus seuraa taloudellista kehitystä

Suomen 90-luvun alun talouslama ja sen loppupuolen voimakas talouskasvu näkyy selvästi myös korkeasti koulutettujen työpaikkojen vaihtuvuudessa. Koulutettujen työllisten liikkuvuusaste seurasi tänä aikana taloudellisia muutoksia. Liikkuvuusaste oli alimmillaan työttömyysasteen ollessa korkea ja kasvoi laman jälkeen sitä edeltäneelle tasolle. Vuosittain keskimäärin 20 prosenttia työllisistä vaihtoi työpaikkaa. Tämä ilmenee Tilastokeskuksen tutkimuksessa korkeasti koulutetun väestön liikkuvuudesta vuosina 1988-1999. Liikkuvuusaste kunakin vuonna on edellisvuodesta toimipaikkaa vaihtaneiden työllisten suhde työllisiin.

14.1.2002

Rakennuskustannukset nousivat 1,4 prosenttia vuodessa

Rakennuskustannukset kohosivat vuoden 2000 joulukuusta vuoden 2001 joulukuuhun 1,4 prosenttia. Rakentamisen työkustannukset nousivat vuodessa 2,1 prosenttia ja rakennustarvikkeiden hinnat 1,6 prosenttia, kun taas muiden panosten hinnat laskivat 0,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksistä.

14.1.2002

Inflaatio joulukuussa 1,6 prosenttia

Kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa 1,6 prosenttia eli sama kuin marraskuussa. Vuoden 2001 keskimääräinen inflaatio oli 2,6 prosenttia.

10.1.2002

Kuluttajien luottamus talouteen vahvistui joulukuussa

Suomalaisten arviot taloudesta heikkenivät viime vuoden aikana. Joulukuussa kuluttajien luottamusindikaattori kuitenkin nousi 6,9:ään marraskuun 3,5:stä. Näkemykset Suomen taloudesta ja työttömyyskehityksestä paranivat joulukuussa. Lisäksi kuluttajat arvioivat oman taloutensa ja säästämismahdollisuutensa edelleen hyviksi. Lainanottoa pidettiin kannattavana ja erilaisia kulutusaikeita oli edelleen runsaasti. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 3. - 19. joulukuuta 1 635 Suomessa asuvaa henkilöä.

8.1.2002

Työtunnin kustannus nousi 15,8 prosenttia vuosina 1995-2000

Tehdyn työtunnin kustannus oli yksityisellä sektorilla vuonna 2000 keskimäärin 15,8 prosenttia korkeampi kuin vuonna 1995. Tilastokeskuksen mukaan kustannukset kohosivat eniten rahoituksessa ja liike-elämän palveluksissa, 18,6 prosenttia, ja vähiten kaupassa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, 11,8 prosenttia. Noin 60 prosenttia kustannusten bruttonoususta johtui sopimuskorotuksista ja noin 40 prosenttia palkkaliukumista ja rakennetekijöistä.

2.1.2002

Yritysten palvelujen tuonti ylitti viennin arvon vuonna 2000

Suomalaisyritysten palvelujen tuonti oli selvästi vientiä suurempaa vuonna 2000. Palvelujen tuonnin arvo oli 24,3 miljardia ja viennin arvo oli 19,2 miljardia markkaa. Palvelujen koko ulkomaankaupan reilun 5 miljardin markan alijäämä muodostui lähinnä EU-maiden kanssa käydyn kaupan alijäämästä. Tilastokeskus julkaisee yrityksille suunnatun palvelujen ulkomaankauppatiedustelun tulokset nyt ensimmäistä kertaa.