Uutisia 21.12.2017

Suomi raportoi YK:n ilmastosopimukselle

Kattava raportointikokonaisuus Suomen ilmastotoimista on valmistunut: Suomen seitsemäs maaraportti ja kolmas kaksivuotisraportti lähetettiin YK:n ilmastosopimukselle 13.12.2017.  Suomi täyttää näin raportointivelvoitettansa ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan velvoitteiden täyttämiseksi.

Neljän vuoden välein laadittava maaraportti (National Communication) kertoo YK:n ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan toimeenpanosta Suomessa. Raportissa kuvataan Suomen kasvihuonekaasupäästöjen kehitystä ja lähitulevaisuuden päästöskenaarioita. Siinä esitellään myös kansallisia toimia, joilla kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään Kioton pöytäkirjan ja EU:n ilmasto- ja energiapaketin 2020 tavoitteiden saavuttamiseksi.

Raportissa kuvataan myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomessa sekä toimia, joiden avulla muuttuvaan ilmastoon pyritään sopeutumaan. Lisäksi raportissa kerrotaan, miten Suomi tukee kehitysmaita ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa. Raportissa luodaan myös katsaus ilmastonmuutokseen liittyvään tutkimukseen ja ilmastonmuutoksesta tiedottamiseen kansalaisille.

Ilmastosopimuksen kaksivuotisraportti (Biennial Report) tuottaa tiivistä taulukkomuotoista tietoa ilmastosopimukselle ilmoitetuista päästövähennystavoitteista ja edistymisestä tavoitteiden saavuttamisessa. EU on ilmoittanut ilmastosopimukselle yhteisen tavoitteen vähentää päästöjä 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Suomen ja muiden jäsenmaiden osuus yhteisestä tavoitteesta on määritelty EU:n 2020 ilmasto- ja energiapaketissa. Lisäksi kaksivuotisraportti täydentää maaraportin tietoja kehitysmaihin suuntautuvan tuen osalta.

Maaraportin ja kaksivuotisraportin laatimisesta vastanneeseen toimituskuntaan kuului jäseniä eri ministeriöistä, Liikenteen turvallisuusvirastosta ja Tilastokeskuksesta. Tilastokeskus koordinoi työtä. Raportteja koostettiin myös ministeriöiden, tutkimuslaitosten ja muiden asiantuntijaorganisaatioiden jäsenistä kootuissa työryhmissä, joiden työtä runsaslukuinen asiantuntijajoukko täydensi.

Englanninkieliset raportit ovat saatavilla Tilastokeskuksen Maaraportit-internetsivuilla.

Lisätietoja: yliaktuaari Sini Niinistö, Tilastokeskus, etunimi.sukunimi@stat.fi