Uutisia 16.12.2016

Kaikki päätoimialat yhä kasvussa kolmannella neljänneksellä

Tilastokeskuksen tuoreimpien suhdannetietojen valossa rakentamisen liikevaihto kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä päätoimialoista voimakkaimmin, 9,6 prosenttia vuodentakaisesta. Vuosi sitten vastaavaan aikaan rakentamisen liikevaihto kasvoi 6,6 prosenttia.

Rakentamisen toimialalla voimakkainta kasvu oli talonrakentamisessa, jossa liikevaihtoa kertyi 11,5 prosenttia enemmän kuin heinä-syyskuussa vuotta aiemmin. Talonrakentamisen liikevaihto kasvoi eniten alle 10 henkeä työllistävissä yrityksissä. Runsas kolmasosa kasvusta tuli nuorilta, alle viisi vuotta toimineilta yrityksiltä.

Palvelujen liikevaihto kasvoi samaan aikaan yhteensä 4,0 prosenttia. Palvelualoilla nuoret yritykset toivat kasvusta merkittävimmän osan. Kaikki palveluiden päätoimialat kasvoivat vuodentakaisesta lukuun ottamatta kuljetusta ja varastointia. Kasvun kärjessä oli ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta (+ 9,1 %) sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminta (+ 9 %).

Kaupan alan yritysten liikevaihto kasvoi 1,0 prosenttia kolmannella neljänneksellä. Vuosi sitten vastaavaan aikaan kaupan alan yritysten liikevaihto laski 3,2 prosenttia. Eniten kasvoi autokauppa, 8,7 prosenttia. Vähittäiskaupassa liikevaihto kasvoi 1,4 prosenttia, kun taas tukkukaupassa liikevaihto laski 1,0 prosenttia. Ennakkotietojen mukaan kaupan yritysten liikevaihto kasvoi lokakuussa 0,1 prosenttia.

Teollisuuden liikevaihdon kasvu voimistui heinä-syyskuussa 2,3 prosenttiin vuodentakaisesta. Kotimaan myynti kasvoi 2,0 prosenttia ja vientiliikevaihto 2,5 prosenttia vuodentakaisesta. Eniten liikevaihto kasvoi sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa, 5,5 prosenttia, sekä metsäteollisuudessa ja metalliteollisuudessa, 4,2 prosenttia.

Päätoimialojen liikevaihdon vuosimuutos ajanjaksoilla III/2016 ja III/2015, % (TOL 2008)

Kasvukatsauksesta tarkempaa tietoa suhdannekehityksestä

Tiedot ovat otteita eri toimialojen liikevaihto- ja palkkasummakuvaajista. Liikevaihto- ja palkkasummakuvaajat ovat indeksejä, jotka kuvaavat kuukausitasolla yritysten toiminnan kehitystä. Liikevaihtoindeksejä julkaistaan teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja muiden palveluiden toimialoista. Palkkasummasta julkaistaan lisäksi tiedot rahoitustoiminnasta, yksityisistä terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluista sekä koko taloudesta.

Kasvukatsauksen tiedot sisältyvät Tilastokeskuksen Toimialoittaiseen yritystietopalveluun. Kasvukatsaus syventää ja tarkentaa suhdannekehityksen tarkastelua jakamalla liikevaihdon ja palkkasumman kehityksen eri luokkiin, joita ovat kasvu ja supistuminen, ikä, koko ja kansainvälisyys. Kasvukatsauksia on mahdollista tilata teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palvelujen eri toimialoilta.

Lisätietoja liikevaihtokuvaajista:

Teollisuuden liikevaihtokuvaaja, Kirsi-Maaria Manninen 029 551 2681
Rakentamisen liikevaihtokuvaaja, Heli Suonio 029 551 2481
Kaupan liikevaihtokuvaaja, Milka Suomalainen 029 551 2912
Palvelualojen liikevaihtokuvaaja, Aki Niskanen 029 551 2657

Lisätietoa Toimialoittaisesta yritystietopalvelusta: Mira Kuussaari 029 551 3538,
palvelut.suhdanne@stat.fi