Saksa ja Japani, teollisuusmaiden kitupiikit

Saksa ja Japani säästävät liikaa. Kummastakaan ei nousun oireista huolimatta näytä olevan kasvun vetureiksi, kirjoittaa Lauri Uotila.

Saksa ja Japani ovat maailman suurimpia kansantalouksia. Markkinoilla määräytyvissä Yhdysvaltain dollareissa mitattuna Japanilla on toiseksi suurin ja Saksalla kolmanneksi suurin bruttokansantuote. Vertailukelpoisempien ostovoimakurssien pohjalta laskettuna ne ovat kolmanneksi ja viidenneksi suurimmat taloudet maailmassa. Kiina ja Intia ovat kiilanneet sijoille kaksi ja neljä.

Ei olekaan ihme, että Saksan ja Japanin talouskehitykselle asetetaan toiveita koko maailmantalouttakin tutkailtaessa. Etenkin naapurimaat jännittävät näiden kitsaasti kuluttavien talousjättien liikkeitä.

Komea menneisyys kasvukilpailussa

Saksa ja Japani olivat ennen 1990-lukua maailmantalouden nopeimpia kasvajia. Vuodesta 1950 vuoteen 1990 Japanin bkt:n volyymi kasvoi keskimäärin noin 7 prosenttia vuodessa. Saksassakin yllettiin reippaasti yli 4 prosentin keskikasvuun noiden neljän vuosikymmenen aikana. Kehityksen myötä nämä kansakunnat pääsivät kadehdittujen suurituloisten maiden kastiin. Tosin kyllä Suomikin kasvoi näinä vuosikymmeninä jopa hieman nopeammin kuin Saksa, ja niinhän meitä kutsuttiinkin 1980-luvulla "Pohjolan Japaniksi".

Kovin toisenlaista on talouskasvu ollut sitten 1990-luvun alusta alkaen. Japanissa poksahtivat ylikuumenneen talouden kuplat, ja Saksa sai kivireekseen Itä-Saksan ossit. Talouspolitiikassakin tehtiin useita virheratkaisuja, ja kansalaiset menettivät luottamuksensa johtajiinsa. Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana Saksan bruttokansantuote on kasvanut 1,5 prosenttia vuodessa ja Japanin talous vielä kymmenyksen vähemmän. Suomikin on tänä aikana yltänyt sentään yli kahden prosentin keskimääräiseen talouskasvuun, vaikka lama koetteli meitä poikkeuksellisen rankasti.

Bkt:n ja investointien kasvu

Suomikin kuuluu ylisäästäjiin

Kansantalouden kannalta olisi tarkoituksenmukaista, että kertyneet tulot joko kulutettaisiin tai käytettäisiin investointeihin. Raha on sittenkin vain käyttöä varten. Toki kaikkia tuloja ei tarvitse heti käyttää, vaan osa voi olla järkevää säästää myöhempää käyttöä varten.

Saksa ja Japani ovat ajautuneet pitkäaikaiseen ylisäästämiseen. Se näkyy kroonisena ylijäämänä vaihtotaseessa. Eivät taida nämä teollisuusmaiden kitupiikit ymmärtää, että vientitulot ovat tuontimenojen maksuvälineitä. Tarpeeton penseys tuonnin kasvattamisessa näkyy sitten turhan pienenä kotimaisena kysyntänä ja turhan suurena työttömyytenä.

Japanin vaihtotaseen tulot ovat ylittäneet menot jo vuosikymmenten ajan. Saksassa elettiin 1990-luvulla poikkeusaikaa, kun vaihtotase oli hieman alijäämäinen kansakunnan ponnistellessa Saksojen yhdistämisprojektin kimpussa. Kuluvan vuosikymmenen alussa Saksakin alkoi taas kasvattaa vaihtotaseen ylijäämää. Viime vuosina tämä ylijäämä on ollut suhteessa bruttokansantuotteeseen jopa hieman suurempi kuin Japanissa. Mainittakoon, että Suomikin kuuluu näihin ylisäästäjiin, joilla ulkomaankaupan tuloenemmyys on tarpeettoman suuri.

Vaihtotase

Saksan taloudelle on ulkomaankaupan merkitys selvästi suurempi kuin Japanin taloudelle. Viennin suhde bkt:hen on Saksassa suomalaiseen tapaan noin 40 prosenttia, kun vastaava tunnusluku Japanissa on vain 15 prosenttia. Saksan viennistä lähes kaksi kolmannesta menee EU-maihin ja ainoastaan vajaat 3 prosenttia Kiinaan.

Japanin viennistä lähes neljännes menee Yhdysvaltoihin. EU-maiden ja Kiinan osuudet ovat noin 15 prosenttia, mutta väkirikkaaseen Intiaan Japanin viennistä ei mene kokonaista prosenttiakaan.

Kotimainen kysyntä on vaimeaa

Hyvin sujuneen ulkomaankaupan rinnalla saksalaiset ja japanilaiset ovat lisänneet kotimaista kysyntää perin vaatimattomasti. Esimerkiksi 1990-luvun puoliväliin verrattuna ovat näiden kummankin maan yksityiset kulutusmenot nyt vain 12-13 prosenttia suuremmat kuin runsaat kymmenen vuotta sitten. Samalla investoinnit eivät ole kasvaneet lainkaan. Vertailuna Suomessa taas yksityisen kulutuksen volyymi on nyt 40 prosenttia suurempi kuin viime vuosikymmenen puolivälissä, ja investoinnit ovat kohonneet samana aikana 70 prosenttia.

Japanissa kotimaisen kysynnän laimeus johti deflaatioon eli kuluttajahintojen alenemiseen jo kymmenkunta vuotta sitten. Myös tonttimaan hinta on alentunut viimeksi kuluneiden 14 vuoden aikana jokaisena vuotena. Saksassa kuluttajahinnat eivät ole alentuneet, vaan inflaatio on edennyt yleiseurooppalaiseen tapaan prosentin tai pari vuodessa. Kuitenkin asuntojen hintakehityksen osalta Saksa poikkeaa muista Euroopan maista selvästi. Siellä asuntojen hinnat ovat polkeneet lähes paikoillaan viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden ajan, kun useimmissa vanhoissa EU-maissa asuntojen hinnat ovat tänä aikana vähintään kaksinkertaistuneet, joissakin maissa jopa kolminkertaistuneet.

Viennin ja yksityisen kulutuksen kasvu

Japanin rahapolitiikka on yrittänyt kaikkensa

Kotimaisen kysynnän piristämiseksi Japanissa kevennettiin rahapolitiikkaa äärimmilleen jo vuonna 1995, jolloin keskuspankin diskonttokorko pudotettiin puoleen prosenttiin. Tälle samalle tasolle painuneet lyhyet markkinakorot eivät kuitenkaan saaneet piristystä aikaan. Vuonna 2001 sitten diskonttokorko painettiin 0,1 prosenttiin, eikä sekään käynnistänyt nousua. Tämä on ollut hyvä osoitus rahapolitiikan hampaattomuudesta tilanteessa, jossa velkaantuneet kotitaloudet ovat menettäneet uskonsa talouden paranemiseen.

Saksan rahapoliittiset mahdollisuudet ovat olleet Japania rajoitetumpia EMU-jäsenyyden vuoksi. Vaikka Saksasta onkin viime vuosina kuultu monia varoituksen sanoja korkopolitiikan kiristämisestä, on EKP lähtenyt varovaisten nostojen tielle säilyttääkseen uskottavuutensa koko rahaliiton inflaation vartijana. Monet saksalaiset olisivat toivoneet jopa korkojen alentamista. Saksa ei sittenkään pysty yksin ratkaisevasti vaikuttamaan euroalueen rahapolitiikan päätöksiin, vaan joutuu tyytymään ns. epäsymmetristen häiriöiden ympäristöön. Erityisesti Espanja, Portugali ja Kreikka ovat nyt euroalueen taakkoja reilusti alijäämäisine vaihtotaseineen sekä nopeine inflaatioineen. Mikäli nämä maat eläisivät rahaliiton sääntöjen puitteissa, ei Euroopan keskuspankillakaan olisi nykyisiä perusteita korkojen korottamiselle.

Nousun merkkejä viime syksystä alkaen

Kaikesta varovaisuudesta huolimatta on sekä Saksan että Japanin taloudessa nähty orastavaa nousua jo viime syksystä lähtien. Teollisuuden melko hyväkin vauhti näyttää heijastuvan muuhun talouteen. Kestävän optimismin paluusta ei ainakaan Saksassa voida vielä puhua, mutta pessimismin lievenemisestä kumminkin. Esimerkiksi työttömyysaste on Saksassa vielä euroalueen kärkipäätä eli noin 11 prosenttia. Vanhan Länsi-Saksan alueella on päästy sentään alle 10 prosenttiin, mutta itäisissä osavaltioissa liikutaan vielä 18 prosentin tasolla.

Japanissa nousun merkit ovat Saksaa selvemmät. Viennin lisäksi investoinnit ovat kasvaneet. Kuluttajien suhdanneodotukset ovat Japanissa nyt huomattavasti valoisammat kuin muutama vuosi sitten. Työttömyysaste on painunut 4 prosenttiin eli alemmaksi kuin kertaakaan seitsemään vuoteen. Ainakin edellytykset odotetulle kulutuskasvun käynnistymiselle ovat olemassa. Näyttö kuitenkin vielä puuttuu.

Ainakin Saksan nousu jäänee lyhyeksi

Saksalaiset kuluttajat ovat edelleen pessimistejä. Etenkin odotukset oman talouden paranemisesta ovat hyvin laimeita. Kuluneiden runsaan 20 vuoden aikana vain seitsemänä vuotena on pieni enemmistö saksalaisista odottanut taloutensa paranevan seuraavan kahdentoista kuukauden aikana. Tälläkin hetkellä pessimistit ovat enemmistönä. Viimeksi optimistit olivat voitolla vuoden 2001 alkupuolella. Kovin lupaavilta eivät siis näytä Saksan mahdollisuudet yltää vähänkään kestävämmälle kulutuksen kasvu-uralle. Taitavat jatkaa pihistelyään.

Saksa on joutunut nöyrtymään rahaliiton vaatimuksiin puristaa julkisen sektorin tuloalijäämä nykyistä pienemmäksi. Täysin suhdannepolitiikan periaatteiden vastaisesti se päätti nostaa yleistä arvonlisäverokantaa ensi vuoden alusta kolmella prosenttiyksiköllä. Tietoisuus tästä siirtänee osan ostoksista tälle vuodelle, ja ensi vuonna kulutuskasvu lienee taas tutun tahmeaa. Ei ole Saksasta yleiseurooppalaiseksi kasvuveturiksi tälläkään kertaa. Pitkää nousua ei tosin voi odottaa Japaniltakaan, sillä molempia rasittavat asenteiden lisäksi epäedulliset väestötrendit. Tämä tulevaisuuden jarru on tuttu meille suomalaisillekin.

Lauri Uotila on Sampo Pankin pääekonomisti.

Päivitetty 5.7.2006

Jaa