Julkaistu: 2.6.2005

Suomen kilpailukyky ei ole maailman huippua

Suomi on maailman kärkimaita teknologisessa osaamisessa, mikä näkyy patentoinnissa, mutta kun edetään kaupallisten innovaatioiden ja muotoilun suuntaan, Suomen sijoitus putoaa. Tilastokeskuksen tutkijan Aku Alasen tässä lehdessä esittämä uusi kilpailukyvyn kokonaismittari katsoo tuotteiden syntyä teknologisesta innovaatiosta muotoiluun asti.

Suomi sijoittuu Alasen kokonaismittarilla kuudennelle sijalle (ks. oheinen taulu), kun tarkastellaan Euroopan, USA:n ja Japanin markkinoita yhdessä. Pelkästään Eurooppaa tarkasteltaessa olemme viidennelle sijalla. Kärjessä on Ruotsi.

Suomi sijoittui kuudenneksi myös vastikään sveitsiläisen liikkeenjohdon koulutuslaitoksen IMD:n tekemässä vuotuisessa kilpailukykyvertailussa. Kärjessä on Yhdysvallat. IMD mittaa tilastotiedoin ja yritysjohtajille tehdyllä kyselyllä maiden hallinnon sekä yksityisen sektorin tehokkuutta, infrastruktuuria ja talouskehitystä. Toisen kilpailukykyä mittaavan laitoksen World Economic Forumin samantapaisessa selvityksissä Suomi on jo pitkään keikkunut kärkisijoilla Yhdysvaltojen kanssa.

Sijoitus IPR-innovatiivisuuden* mukaan Euroopassa, USA:ssa ja Japanissa

  triadi-
patentit
tavara-
merkit
malli-
suoja
yhteensä
Ruotsi 2 2 3 1
Luxemburg 6 1 1 2
Tanska 5 3 2 3
Saksa 3 6 6 4
Alankomaat 4 4 4 5
Suomi 1 8 5 6
Britannia 10 5 10 7
Itävalta 9 10 7 8
Ranska 7 9 11 9
Belgia 8 13 9 10
Italia 12 12 8 11
Irlanti 13 7 14 12
Espanja 14 11 13 13
Norja 11 14 12 14
Portugali 15 15 15 15
Kreikka 16 16 16 16
*IPR=intellectual property rights eli aineettomat oikeudet

Kova mittari antaa realistisen kuvan Suomen näkymistä

Aku Alasen kehittämä mittari puolestaan perustuu pelkästään kovaan tilastodataan rekisteröityjen patenttien, tavaramerkkien ja mallisuojien määristä suhteessa eri maiden väestön ja talouden kokoon.

- Suomi on siis keskikastissa, Aku Alanen toteaa.

- Tulos antaa realistisen kuvan maamme tulevaisuuden näkymistä. Se on myös aika lähellä yleistä mielikuvaa siitä, millä aloilla olemme hyviä innovoimaan ja millä emme.

Aiheesta enemmän seuraavissa artikkeleissa:

 

 


Päivitetty 2.6.2005