Julkaistu: 1.6.2005

Miksi patentoidaan tai ollaan patentoimatta?

Helena Laisi

Perinteisesti patenttia pidetään kompromissina keksijän intressin ja yhteiskunnallisen intressin välillä: keksijä saa tekemäänsä keksintöön yksinoikeuden määräajaksi, ja yhteiskunnan intressissä on teknisen tiedon lisääntyminen ja kehityksen nopeutuminen. Tämä määräaika on enimmillään 20 vuotta. Lisäksi lääkkeiden ja kasvinsuojeluaineiden kohdalla on mahdollisuus viiden vuoden lisäsuoja-aikaan, mikäli patentti on ollut voimassa täyden ajan. Kuitenkin vain harvoja patentteja pidetään voimassa maksimiaika.

Patentointi ei aina ole keksijän kannalta paras tapa suojata keksintöään. Joissakin tilanteissa salaaminen on parempi, esimerkiksi silloin, kun vakavasti otettavaa kilpailua ei ole. Teollisuuden Keskusliiton Stig Hästö toi jo 1981 esille, ettei kaikkia hyödyllisiä keksintöjä ollut syytä patentoida.

Kilpailun kireys varsinkin uusilla tekniikan aloilla kasvattaa patenttihakemusten määrää. Klassinen esimerkki tästä on Nokian, Erikssonin ja muiden matkapuhelinalan yhtiöiden välinen kilpailu. Nokia on jo vuosia johtanut Suomen patenttihakemustilastoja. Kuitenkin Nokiankin on ilmoitettu hakevan patenttia vain, mikäli keksintöjä ei voida pitää salassa (Esko Friman, Nokia Telecommunications, Tekniikka & Talous-lehdessä 2.4.1998). Joskus haetaan patenttia myös keksinnölle, jota ei aiotakaan ottaa tuotantoon, mutta jolla voidaan rajoittaa kilpailijan etenemistä tuotekehittelyssään oletettuun suuntaan.

Pienen ja keskisuuren yrityksen markkina-arvoa nostaa sen hallussa olevat patentit, varsinkin jos yritys on syntynyt yhden keksinnön ympärille. Keksintö on usein myös helpompi myydä tai lisensoida, kun se on patentoitu.

Usein keksinnön elinkaari on niin lyhyt, ettei patentin hakuprosessi ennätä loppuunsa sen aikana. Tämä koskee erityisesti uusien tekniikan alojen keksintöjä.

Kansallinen patenttipolitiikka kulkee käsi kädessä kauppapolitiikan kanssa. Yleensä keksintö patentoidaan niissä maissa, joihin tuotanto eli siis vienti suuntautuu, ja maissa, joissa on kilpailevaa tuotantoa. Pysyttäytyminen Euroopan patenttisopimuksen ulkopuolella vastasi 1980-luvun lopulle Suomen teollisuuden etuja. Kun liittyminen Euroopan unioniin alkoi häämöttää ja jäsenyys käytännössä edellytti Euroopan patenttisopimukseen liittymistä, menivät vientiteollisuuden edut kotimarkkinateollisuuden kilpailulta suojaamisen edelle.

Patenttien tai patenttihakemusten määrän käyttö teknologisten innovaatioiden mittarina eri maiden välillä on monista syistä ongelmallista. Esimerkiksi Japanissa patenttihakemusten määrällä mitataan Peter Kurzin mukaan enemmän kuin lännessä yrityksen innovatiivisuutta ja taloudellista menestystä. Patenttihakemusten määrä ilmoitetaan yrityksen tilinpäätöksissä.

Japanin talous on vuosikausia Kansainvälisen kaupan ja teollisuuden ministeriön (MITI) ohjauksella noudattanut sellaista teknologian turvaamisen konseptia, jossa kilpailija pidetään loitolla kutomalla varsinaisen peruskeksinnön ympärille tiheäsilmäinen "patenttiverkko". Käytännössä keksintö pilkotaan osakeksintöihin, joille kaikille haetaan patenttia, ja patenttihakemuksissa on usein vain yksi patenttivaatimus. Kansainvälisissä patenttiprosesseissa tätä strategiaa menestyksellisemmäksi on kuitenkin osoittautunut vahva peruspatentti. Johtopäätöksenä tästä Mitsubishi ilmoitti 1992 jälkeen aikovansa puolittaa patenttihakemustensa määrän.

Lähteet:
Nordiskt Industriellt Räddsskydd 1980-1982. Peter Kurz: Weltgeschichte des Erfindungsschutzes, Berlin 2000. Tero Kuusi: Patentit: tietoa monopoleilla vai monopolia tietoon. Esitelmä 2004.


Päivitetty 1.6.2005