Vertais- ja jakamistalouden ilmiöt kotitalouksissa

Julkistukset

Vuosi 2020

Taulukot

Miksi teemme vertais- ja jakamistalouden ilmiöt kotitalouksissa -tilastoa?

Vertais- ja jakamistalous ovat ajankohtaisia ilmiöitä ja herättävät yhteiskunnallista keskustelua, mutta tutkittua tietoa niistä on vähän. Uudet kulutuksen tavat voivat kasvaa nopeasti merkittäviksi, minkä vuoksi niitä on tärkeää pystyä tutkimaan jo varhaisessa vaiheessa.

Jakamistaloudella tarkoitetaan toimintaa, jossa ihmiset myyvät, antavat, lainaavat tai vuokraavat tavaroita tai palveluita toisilleen sen asemesta, että niitä ostettaisiin uutena tai omistettaisiin. Usein ajatuksena voi olla hyödyntää vajaalla käytöllä olevia hyödykkeitä, kuten autoja tai asuntoja.

Monet jakamistalouden muodot ovat hyvinkin perinteisiä, mutta voivat järjestyä nykyteknologian myötä uusin tavoin. Tällaisia ovat esimerkiksi kirpputorit ja naapuriapu, joita järjestetään yhä perinteisesti, mutta yhtä lailla internetin kauppapaikoilla ja sosiaalisen median ryhmissä. Tutkimus kattaa sekä perinteiset että uudemmat palvelut.

Miksi vertais- ja jakamistalouden ilmiöt kotitalouksissa julkaistaan kokeellisena tilastona?

Vertais- ja jakamistalouteen liittyvästä kulutuskäyttäytymisestä sekä sen laajuudesta ja kasvuvauhdista ei ole varmaa tietoa suomalaisten kotitalouksien tasolla. Ilmiöt ovat luonteeltaan kaksisuuntaisia – kuluttaja voi olla saman alustan kautta myös palvelun tuottaja. Kokeellisena tilastona on voitu ottaa huomioon kohdehenkilön useammat roolit, jotka kuuluisivat muuten eri tilastojen piiriin.

Esimerkiksi kulutustutkimuksen tiedonkeruu järjestetään sen laajuuden vuoksi noin viiden vuoden välein. On kuitenkin tärkeää pystyä reagoimaan nopeammin uusiin ja ajankohtaisiin kulutuksen muotoihin, jotka saattavat muuttaa kenttää pysyvästi. Tällaisten uusien ja disruptiivisten ilmiöiden kehityksen kartoittaminen jo varhaisessa vaiheessa sopii tämän vuoksi erinomaisesti kokeelliseen tilastoon.

Miten vertais- ja jakamistalouden ilmiöt kotitalouksissa -tilasto on tuotettu?

Vertais- ja jakamistalouden ilmiöt kotitalouksissa -aineisto kerättiin kyselytutkimuksena syksyllä 2019. Kysymykset koskivat koko kotitaloutta, joten kuka tahansa kotitalouden aikuinen jäsen sai vastata kyselyyn. Ensisijaisesti tavoiteltiin otoskohteeksi valikoitunutta henkilöä. Satunnaisotoksen koko oli 3 000 kotitaloutta, jotka poimittiin Tilastokeskuksen Suomen väestöä koskevasta tietokannasta. Tutkimusalueena oli koko maa, ikärajauksena 18–65-vuotiaat. Vakituisesti laitoksissa asuvat henkilöt rajattiin otoksen ulkopuolelle.

Tiedonkeruumenetelmänä oli itse täytettävä web-lomake sekä puhelinhaastattelu. Vastaaja pystyi valitsemaan haluamansa vastaustavan. Lomakekielinä olivat suomi, ruotsi ja englanti. Lopullinen vastausaste oli 45 prosenttia.

Lopulliseen aineistoon muodostettiin painokertoimet, jotka korjaavat kadon valikoivuuden aiheuttamaa vinoumaa, jotta tulokset olisivat yleistettävissä perusjoukkoon.

Tilastokeskus keräsi tiedot. Hanketta rahoittivat Tilastokeskuksen lisäksi Kuluttajatutkimuskeskus, Kuluttajaliitto, Sitra, Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsingin kaupunki ja Verohallinto.

Aineisto luovutetaan myöhemmin Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon.