Opiskelijoiden työttömyys ja työllisyys Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan

Opiskelijoiden liikkuvuus työmarkkinoilla on tilastojen näkökulmasta haastavaa. Valmistumassa olevien opiskelijoiden tulo työmarkkinoille voi alkaa jo opiskelun loppuvaiheessa ja monet opiskelijat käyvät työssä opiskelun ohessa tai hakeutuvat työmarkkinoille lukukausien välillä. Siten he muodostavat tärkeän osan työvoimareservistä. Toisaalta he ansaitsevat lisätuloja ja hankkivat työkokemusta opiskeluaikanaan. Työvoimatutkimuksissa heidän työpanoksensa ja työmarkkina-aktiivisuuteensa otetaan huomioon kansainvälisten tilastosuositusten edellyttämällä tavalla.

Raportti opiskelijoiden työttömyydestä ja työllisyydestä Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksessa valmistui helmikuussa 2003.

Ennen vuotta 1997 osaa opiskelijoista ei lukukausien aikana tilastoitu työttömiksi, vaikka he hakivat töitä ja olisivat voineet ottaa työn vastaan. Vuonna 1997 kaikki opiskelijoita koskevat rajoitukset poistettiin ja heidät tilastoitiin samoin perustein kuin muutkin työtä hakevat. Tilastointitavan muutos lisäsi työttömien kokonaismäärää noin 14 000 hengellä. Vuodesta 1997 alkaen on saatavissa myös työttömyystilastoja, joissa opiskelijoita ei lasketa mukaan.

Vuosina 1997 - 2002 noin 41 000 - 47 000 työtöntä ilmoitti pääasialliseksi toiminnakseen opiskelun. Se tarkoittaa, että noin 13 - 19 prosenttia työvoimatutkimuksen työttömistä oli päätoimisia opiskelijoita. Työllisten päätoimisten opiskelijoiden määrä kasvoi samalla ajanjaksolla 70 000:sta 113 000:een.

Opiskelijoiden hakeutuminen työmarkkinoille selittää myös työvoimatutkimuksen työttömyyden voimakkaita kausivaihteluita keväisin. Muissa Euroopan unionin jäsenmaissa tilastointitapa on sama, mutta kausivaihtelu ei ole yhtä voimakasta kuin Suomessa. Vuonna 2001 nuorten 15 - 24-vuotiaiden työttömyysaste oli Suomessa neljänneksi korkein 15 EU-maan vertailussa.

Raportissa esitellään myös ne kansainväliset suositukset, joihin työttömyyden ja työllisyyden tilastointi ja käsitteet perustuvat. Siinä kuvataan miten Tilastokeskuksen työvoimatutkimukset on tehty vuosina 1989 - 2002 ja miten siirtyminen EU-säädösten mukaiseen tilastointiin vaikutti eri vuosien tilastojen vertailukelpoisuuteen. Raportissa arvioidaan työvoimatutkimuksiin perustuvien tilastojen kansainvälistä vertailukelpoisuutta opiskelijat huomioon ottaen.

Liitteissä esitetään opiskelijoiden työttömyyttä ja työllisyyttä kuvaavat työvoimatutkimuksen tilastosarjat vuosilta 1989 - 2002.

Opiskelijoiden työttömyys ja työllisyys Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan pdf 46 sivua 644 kt

 


Päivitetty 5.5.2011

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tuotteet ja palvelut > Julkaisut > Opiskelijoiden työttömyys ja työllisyys Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan

Navigointi

Tuotteet ja palvelut

Julkaisut


Muualla palvelussa

kuva

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde 029 551 1000 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute