Julkaistu: 30.8.2013

Yksityisen sektorin tuntipalkat korkeimmillaan jo nelikymppisillä


Tilastokeskuksen mukaan yksityisen sektorin tuntipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansio oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä keskimäärin 15,35 euroa tunnilta. Kymmenen prosenttia työtunneista tehtiin alle 10,90 (1.desiili), puolet alle 15,05 (mediaani) ja kymmenen prosenttia yli 19,70 euron palkalla (9.desiili). Tuntipalkkaisten kokonaisansio oli keskimäärin 16,10 euroa tunnilta ja säännöllisen ansion indeksin vuosimuutos 2,7 prosenttia. Tilasto kuvaa noin 345 000 palkansaajan tietoja, joista yli 70 prosenttia oli teollisuuden ja rakennusalan työntekijöitä. Erityisasiantuntijoiden osuus tilaston palkansaajista on alle yksi prosentti.

Yksityisen sektorin kokonaistuntipalkka ammattiluokan ja ikäryhmän mukaan 2012

Yksityisen sektorin kokonaistuntipalkka ammattiluokan ja ikäryhmän mukaan 2012

Tuntipalkka nousee ikäryhmän myötä hidastuen neljäkymppisiin asti melkein kaikissa ammattiluokituksen pääryhmissä. Erityisesti suurissa teollisuuden ja rakentamisen ammattiryhmissä palkkataso alkaa laskea 55 vuotiailla. Vanhemmat ikäluokat tekevät jonkin verran vähemmän ylitöitä. Näissä ikäluokissa myös noin puolelta puuttuu peruskoulun jälkeinen tutkinto, mikä vaikuttaa palkkatasoon. Tuntipalkkaisten keski-ikä oli miehillä 41 ja naisilla 40 vuotta. Täydelliset palkkatiedot ammattiluokituksen 1-5 numerotasoittain löytyvät tietokantataulukosta Yksityisen sektorin tuntipalkkaisten ansiot ammattiluokituksen mukaan vuonna 2012.

Naisten ammattirakenteen vakiointi miesten ammattirakenteen 4-numerotasolle nostaa naisten keskipalkan noin 90 prosenttiin miesten palkasta. Naisten säännöllisen työajan keskipalkka oli noin 80 prosenttia miesten palkasta. Naisten osuus palkansaajista oli 22 prosenttia. Tuntipalkkaisten ammattiluokat ovat sukupuolittain varsin segregoituneita: kaksi kolmesta työskentelee ammateissa, joissa toisen sukupuolen osuus työntekijöistä on alle 20 prosenttia.

Koulutukseltaan yli 90 prosenttia tuntipalkkaisista palkansaajista sijoittuu kaikissa ikäryhmissä perus- tai keskiasteelle. Lähes puolella tuntipalkkaisista oli tekniikan alan koulutus. Tekniikan alan koulutuksen saaneilla oli myös suurin keskituntipalkka. Tarkemmat tiedot koulutuksen ja sukupuolen mukaan löytyvät tietokantataulukosta Yksityisen sektorin tuntipalkkaisten ansiot koulutusluokituksen mukaan vuonna 2012.

Tilaston ansiokäsite säännöllisen työajan tuntiansio sisältää aika-, urakka- ja palkkiotyöstä säännölliseltä tehdyltä työajalta maksettujen palkkojen lisäksi työaikaan liittyvät lisät (esim. vuorotyö- ja olosuhdelisät) ja muut erilliset lisät sekä sunnuntai- ja ylityöpalkan perusosat. Kokonaispalkka sisältää edellisten lisäksi provisiot, luontoisedut sekä sunnuntai- ja ylityöpalkan korotusosat. Tiedot on kerätty yhteistyössä työnantajajärjestöjen kanssa.

Yksityisen sektorin tuntipalkaiset palkansaajat koulutusalan ja sukupuolen mukaan 4. neljänneksellä 2012

Koulutusala Lukumäärät Säännöllisen työajan ansio
Yhteensä Miehet Naiset Naisten osuus, % Yhteensä Miehet Naiset Naiset/Miehet, %
Yhteensä 344 700 269 900 74 800 22 15,35 15,90 12,80 80
0 Yleissivistävä koulutus 22 700 15 100 7 600 33 14,10 14,70 12,50 85
1 Kasvatustieteellinen ja opettajankoulutus 500 200 300 70 13,80 14,90 13,15 88
2 Humanistinen ja taidealan koulutus 5 500 2 600 2 900 52 14,00 14,85 13,00 88
3 Kaupallinen ja yhteiskuntatieteellinen koulutus 14 900 7 900 7 000 47 14,25 15,05 13,15 88
4 Luonnontieteellinen koulutus 1 900 1 400 500 26 14,10 14,05 14,10 100
5 Tekniikan koulutus 163 600 151 100 12 500 8 16,35 16,55 13,80 83
6 Maa- ja metsätalousalan koulutus 10 800 8800 2 000 18 14,85 15,30 12,40 81
7 Terveys- ja sosiaalialan koulutus 4 700 1 400 3 300 69 15,75 17,15 15,00 88
8 Palvelualojen koulutus 28 800 15 000 13 800 48 14,05 15,15 12,05 80
9 Koulutusala tuntematon 91 400 66 400 25 000 27 14,35 15,10 10,40 69

Metsätalouden palkansaajat mukana ensimmäistä kertaa yhtenäisin käsittein

Metsätalouden palkansaajat sisältyvät nyt ensimmäistä kertaa yksityisen sektorin palkkatilastoihin muiden kanssa yhtenevin palkkakäsittein. Heistä tuntipalkkaisia työntekijöitä oli kehikon tasolle korotettuna noin 4 100 ja kuukausipalkkaisia noin 3 000. Näissä oli noin 150 kuukausipalkkaista metsuria.

Metsätalouden työntekijöiden palkat ammattiluokittain 4. neljänneksellä 2012

Ammattiluokka Lukumäärä Säännöllisen työajan tuntipalkka Kokonaistuntipalkka
6210 Metsurit ja metsätyöntekijät 1 910 13,25 13,30
8341 Metsätyökoneiden kuljettaja 2 030 14,55 14,85

Vuoden 2011 tilasto sisälsi 1260 metsuria, joista 980 metsänhoitotöissä olleen keskituntipalkka oli 13,13 euroa. Tilasto perustui Metsähallituksen, Metsäteollisuus ry:n, ja Yksityismetsätalouden Työnantajat ry:n tietoihin.


Lähde: Yksityisen sektorin palkat 2012, Tilastokeskus

Lisätietoja: Markku Jutila 09 1734 3494, Harri Nummila 09 1734 3235, palkat.yksityinen@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (286,8 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 30.8.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Yksityisen sektorin tuntipalkat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3916. 2012. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 23.9.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ystp/2012/ystp_2012_2013-08-30_tie_001_fi.html