Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 6.10.2005

Ympäristöverojen tuotto noussut

Suomessa kerättiin viime vuonna ympäristöverotuksella noin 4,9 miljardia euroa. Tämän lisäksi kerättiin noin 0,9 miljardia euroa ympäristöperusteisia palvelumaksuja lähinnä vesi-, jätevesi- ja jätehuollosta.

Viime vuoden ympäristöveroista 44 prosenttia saatiin liikennepolttoaineista eli moottoribensiinistä ja dieselöljystä. Näiden kertymä väheni hieman edellisestä vuodesta. Ajoneuvoperusteisten verojen kertymä kasvoi sitä vastoin 12 prosentilla vilkkaana jatkuneen uusien autojen myynnin ansiosta. Ajoneuvoperusteisten verojen osuus kaikista ympäristöveroista oli 39 prosenttia. Ympäristöveroista 15 prosenttia kertyi polttoöljystä, kivihiilestä, polttoturpeesta, maakaasusta ja sähköstä, jotka ovat kulutuksen määrän mukaan verotettavia energia-aineita.

Ympäristöverokertymä kasvoi Suomessa koko 1990-luvun lukuun ottamatta lamavuotta 1991. Vuosina 2000 ja 2001 kertymä aleni muun muassa auto- ja moottoripyöräveron tuoton laskun takia, kun Suomi sopeutti verojärjestelmäänsä EU:n vaatimuksiin. Näiden vuosien jälkeen verokertymä on kasvanut 4-8 prosenttia vuosittain. Ympäristöverojen osuus koko verokertymästä oli 7,3 prosenttia vuonna 2004. Osuus on pysynyt suunnilleen samana vuodesta 1996 saakka.

Ympäristöverojen tuotto vuosina 1990-2004

  Liikenne-
poltto-
aineet
Muut energia-
aineet
Ajoneuvo-
perusteiset
verot
Maatalouden
maksut ja muut
verot ja maksut
Yhteensä
  Milj. euroa
1990 956 53 837 44 1 890
1991 1 081 53 545 73 1 751
1992 1 164 55 472 134 1 825
1993 1 362 202 419 122 2 105
1994 1 499 202 591 79 2 372
1995 1 676 320 740 28 2 764
1996 1 794 387 950 27 3 158
1997 1 836 548 1 063 43 3 490
1998 1 963 661 1 261 53 3 938
1999 1 993 708 1 423 59 4 183
2000 1 963 678 1 459 58 4 158
2001 1 960 692 1 357 55 4 064
2002 1 971 785 1 469 66 4 291
2003 2 183 717 1 680 77 4 657
2004 2 159 742 1 877 79 4 857

Vuonna 1993 otettiin käyttöön sähkövero, mikä näkyy energiaverojen kasvuna.

Lähde: Ympäristöverot 2004. Tilastokeskus

Lisätietoja: Leo Kolttola (09) 1734 3234, Raija Tulokas (09) 1734 3419, ymparisto.energia@tilastokeskus.fi

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 5.10.2005

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Ympäristöverot [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5552. 2004. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/yev/2004/yev_2004_2005-10-06_tie_001.html