Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

1. Bruttokansantuote kasvoi 2,7 prosenttia viime vuonna, kotitalouksien tulot 0,2 prosenttia

Suomen bruttokansantuotteen volyymi kasvoi Tilastokeskuksen tarkistettujen ennakkotietojen mukaan viime vuonna 2,7 prosenttia. Maaliskuussa julkaistujen ensimmäisten ennakkotietojen mukaan kasvu oli 2,9 prosenttia. Kasvu tarkentui alaspäin, koska lähinnä teollisuuden välituotekäytöstä saatiin uusia tietoja.

Bruttokansantuote eli tavaroiden ja palveluiden tuotannossa aikaansaatu arvonlisäys oli 189 miljardia euroa. Se oli runsaat 2 miljardia euroa vähemmän kuin maaliskuussa julkaistuissa ensimmäisissä ennakkotiedoissa. Kansantuote jäi viime vuonna reaalisesti edelleen 3 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2008.

Taloudellista hyvinvointia kuvaava kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo kasvoi viime vuonna reaalisesti 0,2 prosenttia ja pitkään jatkunut kasvu käytännössä pysähtyi. Maaliskuussa julkaistujen ensimmäisten ennakkotietojen mukaan kasvu oli 1,3 prosenttia. Kasvu tarkentui alaspäin, koska lähinnä yrittäjätuloista saatiin uusia tietoja. Kotitalouksien oikaistuun tuloon luetaan nettotulojen lisäksi myös julkisen sektorin ja järjestöjen kotitalouksien hyväksi tuottamat yksilölliset palvelut kuten koulutus-, terveys- ja sosiaalipalvelut.

Tilastokeskus on tarkistanut viime vuoden lisäksi myös vuosien 2009 ja 2010 kansantalouden tilinpitoa. Bruttokansantuotteen volyymi aleni 8,5 prosenttia vuonna 2009 ja kasvoi 3,3 prosenttia vuonna 2010. Vuoden 2009 tilinpito perustuu nyt tuotekohtaisen tarjonnan ja käytön tasapainotukseen.

Sektoritileille tehtiin vähäisiä tarkistuksia myös vuosille 1975 - 2008. Lähinnä tarkistettiin työeläkelaitosten, pankkien ja yritysten maksamia veroja sekä kotitalouksien yrittäjätulojen jakautumista eri tulolähteiden kesken. Korjaukset paransivat lievästi julkisyhteisöjen rahoitusasemaa.

1.1. Kemianteollisuus kasvoi, elektroniikkateollisuus supistui

Arvonlisäyksen volyymi kasvoi edelleen vuonna 2011 useimmilla toimialoilla vuoden 2009 ennätysmäisen pudotuksen jälkeen.

Alkutuotannon arvonlisäyksen volyymi kasvoi 3,3 prosenttia. Sekä maa- että metsätalouden arvonlisäys kasvoivat.

Jalostustoimialojen eli teollisuuden ja rakentamisen arvonlisäyksen volyymi kasvoi 1,8 prosenttia. Kasvua lisäsivät eniten kemianteollisuus, eräät metalliteollisuuden alat sekä talonrakentaminen. Sen sijaan elektroniikkateollisuuden arvonlisäys väheni merkittävästi.

Palvelutoimialojen arvonlisäyksen volyymi kasvoi 2,3 prosenttia. Kasvua lisäsivät eniten liike-elämän palvelut, terveys- ja sosiaalipalvelut, kauppa sekä kiinteistöalan toiminta. Arvonlisäyksen volyymi väheni merkittävästi vain rahoitus- ja vakuutustoiminnassa.

1.2. Tuonti ylitti viennin

Tuotantoa lisäsi kaikkien kysyntäerien kasvu. Nopeimmin kasvoivat investoinnit.

Viennin volyymi kasvoi 2,6 prosenttia ja tuonnin volyymi 5,7 prosenttia. Palveluiden viennin ja tuonnin lukuja tarkistettiin huomattavasti ylöspäin maaliskuussa julkaistuista ennakkotiedoista, runsaat 2 miljardia euroa. Tavaroiden ja palveluiden kaupan tase oli viime vuonna alijäämäinen ensimmäistä kertaa vuoden 1991 jälkeen.

Yksityiset kulutusmenot kasvoivat viime vuonna volyymiltaan 2,5 prosenttia ja julkiset kulutusmenot 0,4 prosenttia. Kulutusmenoja lisäsivät eniten asuminen, autojen ostot, menot tietoliikenteeseen ja ravintola- ja elintarvikemenot.

Investointien volyymi kasvoi viime vuonna 6,8 prosenttia. Investointiaste kääntyi nousuun, se oli 19,6 prosenttia. Investoinnit koneisiin ja kalustoon kasvoivat viidenneksen ja investoinnit talonrakennuksiin noin 6 prosenttia.

1.3. Työllisyys parani hieman

Työllisten määrä kasvoi kansantalouden tilinpidon mukaan viime vuonna 1,1 prosenttia (29 000 henkilöä) ja tehtyjen työtuntien määrä 1,3 prosenttia. Työpaikat lisääntyivät eniten liike-elämän palveluissa. Työpäiviä oli yhtä monta kuin edellisenä vuonna.

Koko kansantalouden työn tuottavuus eli kiinteähintainen bruttoarvonlisäys jaettuna tehdyillä työtunneilla parani viime vuonna 0,8 prosenttia.

1.4. Hintojen nousu nopeutui

Koko kansantalouden hintataso kohosi viime vuonna 3,1 prosenttia mitattuna bruttokansantuotteen hintaindeksillä.

Kuluttajahintaindeksi nousi 3,4 prosenttia, samoin kotitalouksien kulutusmenojen hintaindeksi kansantalouden tilinpidossa. Kansantalouden tilinpidossa asumispalveluiden hintaa mitataan vuokrien muutoksella, kun kuluttajahintaindeksissä otetaan huomioon myös omistusasumisen menot. Myös vakuutus- ja rahoituspalveluiden hintakehitystä mitataan kansantalouden tilinpidossa eri tavalla kuin kuluttajahintaindeksissä.

Vaihtosuhde heikkeni edelleen, nyt 1,9 prosenttia, koska tuontihinnat nousivat enemmän kuin vientihinnat.

1.5. Kansantulo kasvoi reaalisesti yhden prosentin

Nettokansantulo kasvoi viime vuonna nimellisesti 5,2 prosenttia ja oli henkeä kohti 29 800 euroa. Suomen bruttokansantulo oli viime vuonna 190 miljardia euroa. Se oli runsaat 3 miljardia euroa pienempi kuin maaliskuussa julkaistuissa ensimmäisissä ennakkotiedoissa, koska bruttokansantuote pieneni ja ulkomaille maksettiin enemmän osinkoja kuin aiemmin arvioitiin. Brutto- ja nettokansantulo kasvoivat reaalisesti 1,0 prosenttia.

Kotitalouksien palkkatulot lisääntyivät 4,4 prosenttia ja työnantajain sosiaalivakuutusmaksut 5,3 prosenttia. Yhteensä palkansaajakorvausten osuus kansantulosta aleni hieman, 60,2 prosenttiin. Edellisenä vuonna osuus oli 60,6 prosenttia. Omaisuus- ja yrittäjätulot kansantaloudessa kasvoivat 2,3 prosenttia ja niiden osuus kansantulosta oli 24,8 prosenttia. Edellisenä vuonna osuus oli 25,5 prosenttia.

Työnantajain (vapaaehtoisia) sosiaalivakuutusmaksuja vuonna 2010 tarkistettiin alaspäin runsaat 600 miljoonaa euroa havaitun virheen vuoksi.

1.6. Yritykset lisäsivät investointeja

Yritysten toimintaylijäämä eli liikevoitto kasvoi nimellisesti 9 prosenttia edellisestä vuodesta. Sen sijaan yritysten yrittäjätulo kasvoi vain 2 prosenttia. Yrittäjätulo ottaa huomioon myös omaisuustulot ja maksetut korot ja se vastaa karkeasti voittoa ennen verojen ja osinkojen maksua.

Välittömiä veroja yritykset maksoivat viime vuonna 12 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna ja osinkoja 23 prosenttia enemmän.

Yritysten kiinteät investoinnit kotimaahan lisääntyivät viime vuonna nimellisesti 12 prosenttia. Yritykset kasvattivat myös varastojaan. Investointien ja varastojen kasvun takia yritysten nettoluotonanto eli rahoitusasema oli vain 2,5 miljardia euroa ylijäämäinen, kun ylijäämä edellisenä vuonna oli lähes 9 miljardia euroa.

Rahoituslaitosten palkkiotuotot ja korkokate (välilliset rahoituspalvelut) pysyivät edellisen vuoden tasolla. Keskimääräinen korkotaso oli korkeampi kuin edellisenä vuonna. Rahoitus- ja vakuutuslaitosten rahoitusasema oli 1,5 miljardia euroa ylijäämäinen.

1.7. Julkisyhteisöjen alijäämä 0,9 prosenttia bruttokansantuotteesta

Valtionhallinnon rahoitusasema oli 6,2 miljardia euroa alijäämäinen, kun alijäämä edellisenä vuonna oli 10 miljardia euroa. Alijäämän supistumiseen vaikutti verotulojen kasvu 13 prosentilla. Maksetut tulonsiirrot kunnille ja kuntayhtymille (ml. arvonlisäveron palautus) kasvoivat 4 prosenttia, mutta tulonsiirrot sosiaaliturvarahastoille, muun muassa Kansaneläkelaitokselle, säilyivät entisellä tasolla. Valtion kulutusmenot kasvoivat nimellisesti 2 prosenttia, mutta investoinnit vähenivät 11 prosenttia.

Kuntien ja kuntayhtymien alijäämä oli 0,9 miljardia euroa, edellisenä vuonna 0,4 miljardia euroa. Kuntien verotulot kasvoivat 3 prosenttia. Kulutusmenot ja investoinnit kasvoivat nimellisesti 5 prosenttia.

Työeläkelaitosten rahoitusylijäämä oli 5,3 miljardia euroa, samaa tasoa kuin kahtena edellisenä vuonna. Eläkemaksutulot kasvoivat 6 prosenttia ja maksetut eläkkeet 8 prosenttia. Omaisuustulot kasvoivat 13 prosenttia. Muiden sosiaaliturvarahastojen talous oli tasapainossa.

Yhteensä julkisyhteisöjen rahoitusasema eli nettoluotonanto oli 1,8 miljardia euroa alijäämäinen (0,9 prosenttia bruttokansantuotteesta), kun alijäämä edellisenä vuonna oli 5 miljardia euroa. Julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen aleni hieman 54,8 prosenttiin. Edellisenä vuonna suhdeluku oli 55,8 prosenttia.

Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli viime vuonna 43,4 prosenttia, kun se edellisenä vuonna oli 42,5 prosenttia.

1.8. Kotitalouksien reaalitulot kasvoivat 0,2 prosenttia

Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo kasvoi nimellisesti 3,4 prosenttia, mutta pysyi reaalisesti edellisen vuoden tasolla. Tulojen pitkään jatkunut kasvu pysähtyi. Kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo kasvoi nimellisesti 3,7 prosenttia ja reaalisesti 0,2 prosenttia. Oikaistu tulo ottaa huomioon myös julkisyhteisöjen ja voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kotitalouksien hyväksi tuottamat yksilölliset palvelut kuten koulutus-, terveys- ja sosiaalipalvelut.

Kotitalouksien saamat palkkatulot kasvoivat 4,4 prosenttia ja sosiaalietuudet 3,7 prosenttia. Omaisuus- ja yrittäjätulot kasvoivat 4,1 prosenttia. Välittömiä veroja kotitaloudet maksoivat 7 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, koska verotus kiristyi.

Kotitalouksien kulutusmenot kasvoivat nimellisesti 6 prosenttia. Kulutusmenot olivat pienemmät kuin käytettävissä oleva tulo, joten säästämisaste eli säästön suhde käytettävissä olevaan tuloon oli positiivinen 1,0 prosenttia. Kotitalouksien kiinteät investoinnit kasvoivat 9 prosenttia asuntoinvestointien elpymisen takia. Kotitalouksien rahoitusasema heikkeni edelleen ja oli 4,5 miljardia euroa alijäämäinen.

Kotitalouksien velkaantumisaste jatkoi nousuaan ja oli 115,6 prosenttia eli suurempi kuin koskaan aiemmin. Velkaantumisaste on rahoitustilinpidon mukaisten lainojen suhde vuoden käytettävissä olevaan tuloon. Lainoihin luetaan myös kotitalouksien osuus asunto-osakeyhtiöiden lainoista.

1.9. Vaihtotase kääntyi alijäämäiseksi

Suomen vaihtotase kääntyi viime vuonna alijäämäiseksi ensimmäistä kertaa vuoden 1993 jälkeen. Alijäämä oli 2,2 miljardia euroa. Se syntyi lähinnä tavarakaupan alijäämästä.

Palveluiden vienti- ja tuontitietoja tarkistettiin ylöspäin yli 2 miljardia euroa, koska Tilastokeskuksen palvelujen ulkomaankauppatilasto perustui nyt vuosikyselyyn, kun se maaliskuussa perustui vain suurimmista yrityksistä saatuihin neljännesvuositietoihin. Myös ulkomaille maksettuja omaisuusmenoja tarkistettiin yli miljardi euroa ylöspäin, koska Suomen Pankin ennakkotietojen mukaan ulkomaille maksettiin enemmän osinkoja.

Vuoden 2010 palvelujen tuontia korjattiin alaspäin noin 750 miljoonaa euroa havaitun virheen vuoksi.

1.10. Seuraava tarkistus tammikuussa 2013

Vuosien 2010 ja 2011 kansantalouden tilinpitoa tarkistetaan seuraavan kerran tammikuussa 2013.

Tarkistetut ennakkotiedot perustuvat 6.7.2012 käytettävissä olleisiin tietoihin talouskehityksestä. Tarkempia tietoja kansantalouden tilinpidon menetelmistä löytyy Tilastokeskuksen internetsivuilta: http://tilastokeskus.fi/til/vtp/men.html.


Lähde: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus

Lisätietoja: Olli Savela (09) 1734 3316, Aila Heinonen (09) 1734 3338, skt.95@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö


Päivitetty 12.7.2012

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kansantalouden tilinpito [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8881. 2011, 1. Bruttokansantuote kasvoi 2,7 prosenttia viime vuonna, kotitalouksien tulot 0,2 prosenttia . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vtp/2011/vtp_2011_2012-07-12_kat_001_fi.html