Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 21.5.2015

Valtiolla työskentelevien kuukausipalkkaisten mediaaniansio 3 482 euroa vuonna 2014

Tilastokeskuksen mukaan valtiolla työskentelevien kokoaikaisten palkansaajien säännöllisen työajan mediaaniansio oli 3 482 euroa kuukaudessa vuonna 2014. Säännöllisen työajan ansioiden keskiarvo oli 3 770 euroa. Säännöllisen työajan ansio sisältää tehtäväkohtaisen palkan ja henkilökohtaisten lisien lisäksi työaikalisät ja luontoisedut, mutta ei yli- ja lisätyöpalkkoja, lomarahoja tai tulospalkkioita.

Valtiolla työskentelevien kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansion mediaani ammattiryhmän mukaan vuonna 2014

Valtiolla työskentelevien kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansion mediaani ammattiryhmän mukaan vuonna 2014

Suurimmat säännöllisen työajan mediaaniansiot olivat johtajilla, 6 552 euroa kuukaudessa. Erityisasiantuntijoiden ja sotilaiden mediaaniansio oli noin neljätuhatta euroa. Pienimmät mediaaniansiot olivat toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöillä (2 690 euroa) ja muiden ammattiryhmien palkansaajilla (2 566 euroa). Muiden ammattiryhmien yleisimpiä ammatteja olivat siivoojat, varastomiehet ja asentajat.

Valtion kuukausipalkkatilaston mukaan valtiolla työskenteli vuoden 2014 marraskuussa noin 78 000 palkansaajaa. Suurimmat ammattiryhmät olivat erityisasiantuntijat (noin 27 000 henkilöä) ja asiantuntijat (noin 26 000 henkilöä), joten noin 68 prosenttia valtion henkilöstöstä työskenteli erilaisissa asiantuntija-ammateissa. Tyypillisimpiä ammattinimikkeitä valtion työntekijöillä olivat mm. verosihteeri, ylitarkastaja, tutkija, tarkastaja, suunnittelija ja ylikonstaapeli.

Lisien osuus kokonaisansioista 25 prosenttia

Valtion palkkatilastossa käytetään kahta ansiokäsitettä: säännöllisen työajan ansiota ja kokonaisansiota.

Säännöllisen työajan ansio sisältää peruspalkan lisäksi euromääräisinä maksetut vuosisidonnaiset lisät, henkilökohtaiset lisät, työaikalisät, muut säännöllisen työajan lisät sekä luontoisedut. Säännöllisen työajan ansio ei sisällä kertaluonteisia palkkaeriä, kuten lomarahaa ja tulospalkkioita.

Kokonaisansioihin sisältyvät peruspalkan ja edellä mainittujen lisien lisäksi muun muassa lisä- ja ylitöiden ansiot, päivystyskorvaukset sekä muut epäsäännöllisesti maksettavat lisät. Tulospalkkiot sisältyvät kokonaisansioihin, mutta lomarahat eivät. Vuonna 2014 kokonaisansioiden keskiarvo oli valtion kokoaikaisilla palkansaajilla 3 837 euroa kuukaudessa (mediaani 3 552 euroa).

Vuonna 2014 valtion kuukausipalkkaisilla erilaisien lisien osuus oli 25 prosenttia kokonaisansioista. Säännöllisen työajan lisät muodostivat tästä 24 prosenttiyksikköä, ja epäsäännölliset lisät muodostivat yhden prosenttiyksikön. Suurin säännöllisen työajan lisien komponenteista oli henkilökohtainen lisä. Vuorotyölisien ja luontoisetujen osuus ansioiden muodostumisessa oli selkeästi vähäisempi.

Kokonaisansioiden muodostuminen vaihtelee ammattiryhmittäin. Sotilailla säännöllisen työajan lisät muodostivat 32 prosenttia kokonaisansiosta, kun taas johtajilla säännöllisten lisien osuus palkasta oli 17 prosenttia. Asiakas- ja palvelutyöntekijöillä säännölliset ja epäsäännölliset lisät muodostivat 37 prosenttia kokonaisansioista. Asiakas- ja palvelutyöntekijät –ammattiryhmä koostuu valtiolla pääosin poliiseista ja vartijoista.

Kokonaisansioiden muodostuminen valtion kuukausipalkkaisilla ammattiryhmittäin vuonna 2014

Kokonaisansioiden muodostuminen valtion kuukausipalkkaisilla ammattiryhmittäin vuonna 2014

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen valtion kuukausipalkat -tilastoon, joka muodostettiin Tilastokeskuksessa Valtiokonttorin keräämästä Tahti-aineistosta.

Valtion kuukausipalkkatilaston ammattiluokitusta on tarkennettu yhtenäistämällä luokittelumenetelmiä työssäkäyntitilaston mukaisiksi. Ammattiluokittelun harmonisointi lisää koherenssia tilastojen välillä, joten ammattiluokitus on jatkossa entistä yhdenmukaisempaa. Karkeimmalla ammattiluokituksella, joka on käytössä tässä julkistuksessa, muutokset olivat enintään joitain satoja ryhmää kohden. Tarkimmalla ammattiluokitustasolla noin 17 500 palkansaajan ammattiluokitus muuttui.


Lähde: Palkat ja työvoimakustannukset, Tilastokeskus

Lisätietoja: Sampo Pehkonen 029 551 3452, Jaana Huhta 029 551 2632, sampo.pehkonen@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (275,7 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 21.5.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Valtion kuukausipalkat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3460. 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vkp/2014/vkp_2014_2015-05-21_tie_001_fi.html