Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 1.3.2010

Verokertymä aleni vuonna 2009

Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli 43,0 prosenttia vuonna 2009. Vuonna 2008 veroaste oli 43,3 prosenttia. Veroja ja pakollisia sosiaaliturvamaksuja kerättiin yhteensä 73,6 miljardia euroa, mikä on 7,7 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vuodesta 1975 lähtien verokertymä on alentunut edelliseen vuoteen verrattuna vain kuudesti, eikä kertaakaan yhtä paljon kuin nyt. Tiedot käyvät ilmi kansantalouden tilinpidon vuotta 2009 koskevista ennakkotiedoista.

Kotitalouksien tuloveroja kertyi vuonna 2009 22,5 miljardia euroa, lähes seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Valtion tulovero väheni yli 21 prosenttia, kun taas kuntien tuloverokertymä kasvoi noin kaksi prosenttia. Valtion tulovero sisältää sekä ansio- että pääomatuloveron. Yhteisöveron tuotto laski noin 46 prosenttia ja oli 3,4 miljardia euroa. Kuntien osuus yhteisöverosta laski suhteellisesti vähemmän kuin valtion osuus, sillä kuntien jako-osuutta nostettiin väliaikaisesti vuonna 2009. Myös arvonlisäveroa kertyi vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sen tuotto oli 14,8 miljardia euroa, lähes viisi prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008.

Vuonna 2009 valtion verokertymä oli kokonaisuudessaan 33,8 miljardia euroa, lähes 15 prosenttia alhaisempi kuin vuotta aiemmin. Kuntien verokertymä sen sijaan kasvoi noin puoli prosenttia, ollen 17,6 miljardia euroa. Sosiaaliturvarahastoille kertyi pakollisia sosiaaliturvamaksuja 22 miljardin euron edestä. Niistä yli 76 prosenttia oli työeläkemaksuja.

Nettoveroaste, joka tarkoittaa veroastetta vähennettynä julkisyhteisöjen kotitalouksille ja yrityksille maksamilla tukipalkkioilla, tulon- ja pääomasiirroilla, oli 18,4 prosenttia vuonna 2009. Vuonna 2008 nettoveroaste oli 21,8 prosenttia. Nettoveroaste laski enemmän kuin veroaste, mikä johtuu julkisten siirtojen, erityisesti maksettujen sosiaalietuuksien, kasvusta.

Verot ja pakolliset sosiaaliturvamaksut sektoreittain, 2008–2009 1)

Sektori Vuosi Miljoonaa euroa Osuus BKT:sta, %
S13+S212 Yhteensä 2008 79 675 43,3
2009 73 551 43,0
S1311 Valtionhallinto 2008 39 681 21,5
2009 33 808 19,8
S1313 Paikallishallinto 2008 17 505 9,5
2009 17 597 10,3
S1314 Sosiaaliturvarahastot 2008 22 283 12,1
2009 21 993 12,9
S212 Euroopan unionin toimielimet 2008 206 0,1
2009 153 0,1
1) Ennakkotieto

Lähde: Kansantalouden tilinpito, Tilastokeskus

Lisätietoja: Niina Suutarinen (09) 1734 3302, skt.95@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Julkaisu pdf-muodossa (230,3 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 1.3.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Verot ja veronluonteiset maksut [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-1131. 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/vermak/2009/vermak_2009_2010-03-01_tie_001_fi.html