Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 26.1.2009

Uudisrakentamisen volyymin supistuminen jatkui marraskuussa

Uudisrakentamisen volyymi supistui marraskuussa 11 prosenttia vuodentakaisesta. Myös tammi-marraskuun volyymi painui vajaan prosentin miinukselle.

Asuinrakentamisen volyymi pieneni marraskuussa 16 prosenttia vuoden 2007 marraskuuhun verraten. Eniten supistui rivitalorakentamisen volyymi, 34 prosenttia.

Liikerakentamisen volyymin kasvu taittui alkusyksystä ja volyymi alkoi supistua. Marraskuun volyymi oli 23 prosenttia pienempi kuin vuoden 2007 marraskuussa. Toimistorakentamisen volyymi on vielä lievässä kasvussa, mutta vauhti on hiipumassa. Marraskuussa kasvua vuoden takaisesta oli vain reilut 2 prosenttia. Teollisuusrakentamisen volyymin kasvu kääntyi marraskuussa laskuksi ja volyymi supistui 2 prosenttia vuotta aiemmasta.

Muista rakennusryhmistä poiketen ryhmän julkiset palvelurakennukset volyymi on kasvanut voimakkaasti. Kasvu alkoi viime vuodenvaihteessa ja on jatkunut nopeutuen kuukausittain. Marraskuussa ryhmän volyymi kasvoi peräti 40 prosenttia verrattuna vuoden 2007 marraskuuhun. Eniten kasvoi opetusrakennusten volyymi, melkein 80 prosenttia.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksin vuosimuutokset, %

Vuoden 2008 tiedot ovat ennakollisia. Aina samalla kun tuoreimmat tiedot julkaistaan, korjataan aiempia ennakkotietoja. Vuoden 2008 lopulliset tiedot julkaistaan vuoden 2009 toukokuussa.

Indeksistä ei tehdä painojulkaisua. Tiedot julkaistaan kuukausittain Talonrakentamisen suhdanteet -julkaisussa ja sen verkkopalvelussa www.tilastokeskus.fi/tup/rakas sekä tilaston kotisivulla www.tilastokeskus.fi/tk/urvoli

Lähde: Teollisuus ja rakentaminen, Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2005=100. Tilastokeskus

Lisätietoja: Anja Räisänen (09) 1734 2230, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 26.1.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Uudisrakentamisen volyymi-indeksi [verkkojulkaisu].
marraskuu 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/urvoli/2008/11/urvoli_2008_11_2009-01-26_tie_001.html