Suomessa otetaan käyttöön vuonna 2009 uusi tilastollinen toimialaluokitus TOL 2008. Yleistä informaatiota siirtymästä on TOL 2008 -sivulla. TOL 2008 luokitusta, sen sisältöä ja luokitusperiaatteita esitellään lähemmin luokitussivuilta.
Tässä tilastossa TOL 2008 -luokituksen mukaisia tietoja julkaistaan marraskuusta 2009 lähtien. Tilaston kotisivulla säilytetään saatavilla myös TOL 2002 mukaiset tiedot. Vuoden 2008 vuositilasto julkaistaan uudella luokituksella ja myös TOL 2002 -luokituksella marraskuun lopussa 2009. Tilastossa tuotetaan ja julkaistaan TOL 2008 -luokituksella myös vuoden 2007 tiedot.
Tässä tilastossa ovat mukana kaikki muut toimialaluokituksen pääluokat ja 5-numeroluokat paitsi pääluokka O. Luokkien yksityiskohtaiset kuvaukset löytyvät luokitussivuilta.
Tässä tilastossa tuotetaan ja julkaistaan TOL 2008 -luokituksella vuosien 2007 ja 2008 tiedot. Vuoden 2007 tietojen julkaisemisen yhteydessä julkaistaan luokitusten väliset siirtymätaulut. Tilastoyksiköt on luokiteltu molempina vuosina molemmilla luokituksilla.
Siirtymäkauden ajan käytössä on sekä TOL 2008:n että TOL 2002:n mukaisia tietoja. Myös silloin kun käytetään aikaisempia tilastoja yhdessä uusien tilastojen kanssa, joudutaan eri toimialaluokituksien tietoja yhdistämään.
| TOL 2008 | TOL 2002 |
| A Maatalous, metsätalous ja kalatalous | A Maatalous, riistatalous ja metsätalous B Kalatalous |
| B Kaivostoiminta ja louhinta | C Kaivostoiminta ja louhinta |
| C Teollisuus | D Teollisuus - paitsi kustannustoiminta (luokka 221) pääluokkaan J ja kierrätys (37) luokkaan E |
| D Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto, jäähdytysliiketoiminta | E Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto - paitsi vesihuolto (41)luokkaan E |
| E Vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto,
jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito |
E Sähkö-, kaasu- ja vesihuolto - vesihuolto O Muut yhteiskunnalliset palvelut - ympäristöhuolto (90) D Teollisuus - kierrätys (37) |
| F Rakentaminen | F Rakentaminen K Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut; liike-elämän palvelut - kiinteistöjen rakennuttaminen (7011) |
| G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus | G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen
sekä henkilökohtaisten esineiden ja kotitalousesineiden
korjaus - paitsi henkilökohtaisten esineiden ja kotitalousesineiden korjaus (527) luokkaan S |
| H Kuljetus ja varastointi | I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne - paitsi teleliikenne (642) luokkaan J ja matkatoimistot ja muu matkailua palveleva toiminta (633) luokkaan N |
| J Informaatio ja viestintä | D Teollisuus - kustannustoiminta (221) I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne - teleliikenne (642) K Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut; liike-elämän palvelut - tietotekniikkapalvelut (72) O Muut yhteiskunnalliset palvelut - elokuva- ja videotoiminta (921), radio- ja televisiotoiminta (922) ja uutistoimistot (924) |
| K Rahoitus- ja vakuutustoiminta | J Rahoitustoiminta |
| L Kiinteistöalan toiminta | K Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut;
liike-elämän palvelut - kiinteistöalan palvelut (70) paitsi talojen rakennuttaminen ja kiinteistönhoito |
| M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta | K Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut;
liike-elämän palvelut - tutkimus ja kehittäminen (73), muista liike-elämän palveluista (74) mm. lakiasiat ja laskentatoimi, liikkeenjohdon konsultointi, tekniset palvelut, mainostoimistot, valokuvaus ym. N terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut - eläinlääkintäpalvelut (852) |
| N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta | K Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut;
liike-elämän palvelut - kiinteistöalan palveluista (70) kiinteistönhoito, vuokrauspalvelut (71) sekä muista liike-elämän palveluista (74) työvoimapalvelut, turvallisuuspalvelut, siivouspalvelut ym. I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne - matkatoimistot ja muut matkailupalvelut (633) F Rakentaminen - viherpalvelut O Muut yhteiskunnalliset palvelut - ulkotilojen hoito |
| P Koulutus | M Koulutus |
| Q Terveys- ja sosiaalipalvelut | N Terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut - paitsi eläinlääkintäpalvelut (852) |
| R Taiteet, viihde ja virkistys | O Muut yhteiskunnalliset palvelut - kulttuuri- ja viihdetoiminta (osa 923), kirjastot, arkistot, museot ja muut kulttuurilaitokset (925), urheilun liittyvä toiminta (926), rahapelit (osa 927) |
| S Muu palvelutoiminta | O Muut yhteiskunnalliset palvelut - järjestötoiminta (91), muut palvelut (930) D Teollisuus - mm. huonekalujen korjaus luokasta (361) G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen sekä henkilökohtaisten esineiden ja kotitalousesineiden korjaus - henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden korjaus (527) K Kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut; liike-elämän palvelut - tietokoneiden korjaus |
Vanhan ja uuden luokituksen mukaisia tarkempien luokitustasojen tietoja voidaan käyttää parhaiten yhdessä luokitusavaimen avulla. Osa vanhoista 5-numeroluokista kääntyy suoraan uudeksi 5-numeroluokaksi (434 luokkaa). Avaimesta voidaan nähdä, mikä on vastaavuus. Avaimesta TOL 2002/TOL 2008 nähdään myös ns. tähtiluokat eli mihin luokkaan suurin osa vanhan luokan yksiköistä tulee, silloin kun vanha luokka jakaantuu useampaan uuteen luokkaan. Näitä tähtiluokkia on 285. Avaimesta TOL 2008/TOL 2002 näkyy, mistä vanhoista luokista uudet luokat koostuvat.
Päivitetty 7.12.2009
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-9552. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.5.2013].
Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/til/ulkoy/ulkoy_2009-12-07_luo_001.html
Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa
Tilastokeskus
Vaihde 09 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |