Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 20.10.2020

Työttömyys kasvoi selvästi syyskuussa vuoden takaiseen verrattuna

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2020 syyskuussa 35 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli 47 000 enemmän kuin vuoden 2019 syyskuussa. Työllisyysasteen trendiluku oli 71,4 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 8,4 prosenttia.

Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2010/09–2020/09, 15–64-vuotiaat

Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2010/09–2020/09, 15–64-vuotiaat

Työllisyys ja työttömyys vaihtelevat kuukausittain varsin paljon, ja muutos edellisen kuukauden havaintoon kertoo lähinnä kausi-ilmiöstä eikä suhdannekehityksestä. Tämän johdosta tuoreinta tilastotietoa verrataan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Sen sijaan trendisarjan luvut, joista on poistettu kausi- ja satunnaisvaihtelu, ovat keskenään vertailukelpoisia, ja näin aikasarjan trendistä on helpompi havaita pitkän aikavälin kehitykseen ja suhdannevaihteluihin liittyviä ilmiöitä.

Trendi muuttuu yleensä jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot tulevat mukaan aikasarjaan. Viimeisimpien trendilukujen ennakollinen luonne on syytä ottaa huomioon päätelmiä tehtäessä. Koronaviruspandemian vuoksi aikasarjoissa on vuonna 2020 epätyypillistä vaihtelua, minkä vuoksi trendilukuihin liittyvä epävarmuus on tavallista suurempaa. Keväällä tapahtunut työllisyyden pudotus on syyskuun tietojen laskennan yhteydessä tulkittu kausitasoitusmallissa tasomuutokseksi, koska työllisyys ei ole palautunut ennalleen puolen vuoden aikana. Tasomuutos näkyy jyrkkänä muutoksena trendikuvioissa.Tässä julkistuksessa ilmoitetut luvut ovat kausitasoittamattomia , ellei erikseen mainita, että kyse on trendistä. Lue lisää trendistä tästä .

Työllisyysasteen trendiluku oli syyskuussa 71,4 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 8,4 prosenttia.

Työllisiä oli vuoden 2020 syyskuussa 2 539 000 (virhemarginaali ±35 000), mikä oli 35 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli 10 000 vähemmän ja naisia 25 000 vähemmän kuin vuoden 2019 syyskuussa.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli syyskuussa 72,0 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 72,7 prosenttia. 15–64-vuotiaiden miesten työllisyysaste laski viime vuoden syyskuusta 0,4 prosenttiyksikköä 73,4 prosenttiin ja naisten työllisyysaste laski 0,9 prosenttiyksikköä 70,6 prosenttiin.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2020 syyskuussa 208 000 (virhemarginaali ±20 000), mikä oli 47 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 110 000 ja naisia 97 000.

Työttömyysaste oli syyskuussa 7,6 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 5,9 prosenttia. Miesten työttömyysaste nousi viime vuoden syyskuusta 1,6 prosenttiyksikköä 7,7 prosenttiin. Naisten työttömyysaste nousi 1,7 prosenttiyksikköä 7,4 prosenttiin.

15–24-vuotiaita nuoria oli syyskuussa yhteensä 607 000. Heistä työllisiä oli 237 000 ja työttömiä 40 000. Työvoimaan, eli työllisiin ja työttömiin, kuuluvien nuorten määrä oli näin ollen 276 000. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli syyskuussa 14,3 prosenttia, mikä oli sama kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 18,0 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömien osuus saman ikäisestä väestöstä oli 6,5 prosenttia.

Työvoiman ulkopuolella olevia oli vuoden 2020 syyskuussa 1 388 000, mikä oli 7 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 125 000, mikä oli 14 000 enemmän kuin vuoden 2019 syyskuussa.

Työllisyyden muutokset 2019/09 – 2020/09 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74-vuotiaat

  Vuosi/Kuukausi Muutos
2019/09 2020/09 2019/09 - 2020/09
1000 henkilöä Prosenttia, %
Väestö yhteensä 4 129 4 134 0,1
Työvoima yhteensä 2 734 2 746 0,4
Työlliset 2 573 2 539 –1,4
– palkansaajat 2 203 2 196 –0,3
– yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 370 342 –7,5
Työttömät 161 208 29,0
Työvoiman ulkopuolella olevat 1 395 1 388 –0,5
– piilotyöttömät  111 125 12,4
  Prosenttia, % Prosenttiyksikköä
Työllisyysaste, 15–64-vuotiaat 72,7 72,0 –0,7
Työttömyysaste 5,9 7,6 1,7
Työvoimaosuus 66,2 66,4 0,2
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.
Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia.

Työvoimatutkimuksen vuoden 2020 kolmannen vuosineljänneksen tiedot

Vuoden 2020 kolmannella neljänneksellä (heinä-syyskuussa) työllisiä oli keskimäärin 2 549 000, mikä oli 50 000 vähemmän kuin vuoden 2019 vastaavana aikana. Työllisten määrä vähentyi eniten terveys- ja sosiaalipalveluissa (Q), tukku- ja vähittäiskaupassa (G) sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa (I).

Työllisten tekemien työtuntien määrä vuoden 2020 kolmannella neljänneksellä oli lähes sama kuin vuotta aiemmin.

Työttömiä oli vuoden 2020 kolmannella neljänneksellä keskimäärin 212 000, mikä oli 45 000 enemmän kuin vuoden 2019 heinä-syyskuussa. Vuoden 2020 kolmannen neljänneksen työttömyysaste oli 7,7 prosenttia, mikä oli 1,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2019 vastaavana aikana.

Työvoiman ulkopuolella oli vuoden 2020 kolmannella neljänneksellä 1 375 000, mikä oli 13 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 127 000, mikä oli 16 000 enemmän kuin vuoden 2019 vastaavana aikana.

Työllisyyden muutokset 2019/III – 2020/III Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74-vuotiaat

  Vuosi/Neljännes Muutos
2019/III 2020/III 2019/III - 2020/III
1000 henkilöä Prosenttia (%)
Työvoima yhteensä 2 766 2 761 –0,2
Työlliset yhteensä 2 600 2 549 –1,9
Työttömät yhteensä 166 212 27,1
– miehet 89 111 25,3
– naiset 78 100 29,2
Työvoiman ulkopuolella olevat 1 362 1 375 0,9
– piilotyöttömät  111 127 14,4
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.
Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia.


Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun 2020 lopussa kaikkiaan 316 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 90 000 korkeampi kuin edellisen vuoden syyskuussa.

Työttömyys nousi syyskuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikkien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) alueilla; eniten Uudellamaalla (62 %), Pohjanmaalla (49 %), Varsinais-Suomessa (44 %) ja Pirkanmaalla (40 %). Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi vähiten Kainuussa (1 %), Etelä-Savossa (17 %), Pohjois-Karjalassa (18 %), Kaakkois-Suomessa (20 %) ja Keski-Suomessa (20 %). Syyskuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita kokoaikaisesti lomautettuja oli 57 000, mikä oli 48 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli syyskuun lopussa yhteensä 114 000 henkilöä, mikä oli 6 000 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Palveluiden piirissä oli 4,1 prosenttia työvoimasta.

Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 38 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 10 000 suurempi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin syyskuussa 58 000 uutta avointa työpaikkaa eli 7 000 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa.

Muutokset 2019/09–2020/09 työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

  Vuosi/Kuukausi Muutos
2019/09 2020/09 2019/09 - 2020/09
1000 henkilöä Prosenttia, %
Työttömät työnhakijat 226 316 39,7
– yli vuoden työttömänä olleet 63 81 29,6
Palveluissa yhteensä 120 114 –5,3
– työllistetyt 24 23 –6,3
– työvoimakoulutuksessa, valmennuksessa 22 26 18,0
– työ- ja koulutuskokeilussa 8 6 –27,3
– vuorotteluvapaasijaisena, kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella 65 58 –10,2
Uudet avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa 65 58 –11,3
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.

Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot:
Petri Syvänen, puh. 029 504 8050, Työllisyyskatsaus

Linkit

Työvoimatutkimuksessa on otettu käyttöön uusi työnantajasektorin luokittelu 1.1.2020 alkaen. Työnantajasektorin uuden luokittelun mukainen vertailutieto vuodelta 2019 julkaistaan ainoastaan kuukausi- ja neljännesvuosijulkistusten liitetaulukoissa.

Työvoimatutkimuksen tietokantataulukot

Kausitasoitetusta trendistä

Lukujen tarkkuudesta ja virhemarginaaleista kerrotaan työvoimatutkimuksen laatuselosteessa

Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön työttömyystilastojen vertailu

Avoimet työpaikat

Uusimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi) sekä
uusimmat EU:n julkaisemat tiedot avoimista työpaikoista (englanniksi) löytyvät
Eurostatin kotisivulta http://ec.europa.eu/eurostat .


Lähde: Työvoimatutkimus 2020, syyskuu.Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Taskinen 029 551 2690, Ulla Hannula 029 551 2924, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (603,0 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 20.10.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. syyskuu 2020. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyti/2020/09/tyti_2020_09_2020-10-20_tie_001_fi.html