Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Työvoimatutkimus 2014, lokakuu

Heinäkuun työttömyysaste 6,9 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2012 heinäkuussa 192 000, eli saman verran kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 6,9 prosenttia. Työllisiä oli 32 000 enemmän kuin edellisvuoden heinäkuussa.

Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 1989/01–2012/07

Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 1989/01–2012/07

Työllisiä oli vuoden 2012 heinäkuussa 2 610 000, mikä oli 32 000 enemmän kuin vuotta aiemmin (virhemarginaali ± 30 000). Työllisiä miehiä oli 12 000 enemmän ja työllisiä naisia 20 000 enemmän kuin heinäkuussa 2011. Osa-aikaisia työllisiä oli 32 000 enemmän kuin vuosi sitten. Sekä palkansaajien että yrittäjien määrä lisääntyi.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli heinäkuussa 72,7 prosenttia, mikä oli 0,9 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 69,3 prosenttia.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2012 heinäkuussa 192 000, saman verran kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Työttömiä miehiä oli 98 000 ja naisia 94 000 henkeä.

Työttömyysaste oli heinäkuussa 6,9 prosenttia eli lähes sama kuin vuotta aiemmin. Työttömyysasteen trendi oli 7,5 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli heinäkuussa 11,7 prosenttia, mikä oli kaksi prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 17,9 prosenttia.

Työvoiman ulkopuolella olevien naisten määrä väheni 19 000 hengellä vuoden 2011 heinäkuuhun verrattuna.

Työllisyyden muutokset 2011/07–2012/07 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74-vuotiaat

  Vuosi/Kuukausi Muutos
2011/07 2012/07 2011/07 - 2012/07
1000 henkeä Prosenttia, %
Väestö yhteensä 4 059 4 075 0,4
Työvoima yhteensä 2 770 2 802 1,2
Työlliset 2 578 2 610 1,2
– palkansaajat 2 252 2 270 0,8
– yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 326 340 4,3
Työttömät 192 192 0,2
Työvoiman ulkopuolella olevat 1 289 1 273 –1,3
  Prosenttia, % Prosenttiyksikköä
Työllisyysaste, 15–64-vuotiaat 71,8 72,7 0,9
Työttömyysaste 6,9 6,9 –0,1
Työvoimaosuus 68,2 68,8 0,5
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.
Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia.

Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun 2012 lopussa kaikkiaan 274 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 8 000 suurempi kuin edellisen vuoden heinäkuussa.

Työttömyys väheni edellisen vuoden heinäkuusta ainoastaan Pohjois-Savon (–3 %) ja Satakunnan (–2 %) ELY-keskuksen alueella. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi eniten Pohjois-Karjalassa (7 %), Etelä-Savossa (5 %) ja Lapissa (5 %) sekä Ahvenanmaalla (7 %). Heinäkuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita henkilökohtaisesti lomautettuja oli 12 000, mikä oli 1 000 enemmän vuosi sitten.

Työvoimapoliittisin toimenpitein sijoitettuja oli heinäkuun lopussa yhteensä 92 000, mikä oli 1 000 enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Toimenpiteiden piirissä oli 3,3 prosenttia työvoimasta.

Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 40 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 3 000 suurempi kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin heinäkuussa 31 000 uutta avointa työpaikkaa eli 1 000 vähemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa.

Muutokset 2011/07–2012/07 työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

  Vuosi/Kuukausi Muutos
2011/07 2012/07 2011/07 - 2012/07
1000 henkeä Prosenttia, %
Työttömät työnhakijat 266 274 2,9
– yli vuoden työttömänä olleet 58 63 7,5
Toimenpiteillä yhteensä 91 92 1,1
– tukitoimenpitein työllistetyt 34 30 –13,8
– työvoimakoulutuksessa 21 20 –2,3
– työharjoittelussa, vuorottelutyössä 16 18 7,8
– kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa 20 25 25,0
Uudet avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa 32 31 –1,9
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista.

Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot:
Petri Syvänen puh. 029 504 8050, http://www.tem.fi/tyollisyyskatsaus

Linkit

Työvoimatutkimuksen tietokantataulukot

Työllisyys parani vuonna 2011

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston eroista on kerrottu työvoimatutkimuksen laatuselosteessa .

Kausitasoitetusta trendistä

Kausitasoitettu trendi auttaa tulkitsemaan työllisyyden ja työttömyyden vaihteluita

Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen vertailu

Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi) löytyvät Eurostatin kotisivulta http://epp.eurostat.ec.europa.eu

Avoimet työpaikat


Lähde: Työvoimatutkimus 2012, heinäkuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Kalle Sinivuori 09 1734 3524, Kirsi Toivonen 09 1734 3535, Veli Rajaniemi 09 1734 3434, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (25 sivua 425,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 21.8.2012

Selainversio

Tilastokeskus