Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

2. Muutokset työttömyydessä vähäisiä vuonna 2010

Työttömyystilanteessa ei juuri tapahtunut muutoksia vuosien 2009 ja 2010 välillä. Vuonna 2010 työttömyysaste oli keskimäärin 8,4 prosenttia, kun vuonna 2009 työttömyysaste oli keskimäärin 8,2 prosenttia. Miesten työttömyysaste oli 9,1 ja naisten 7,6 prosenttia.

Työttömiä oli vuonna 2010 keskimäärin 224 000, mikä oli 3 000 enemmän kuin vuonna 2009. Miehiä oli työttömänä 126 000 ja naisia 98 000. Vuoteen 2009 verrattuna työttömiä miehiä oli 4 000 enemmän. Naisten työttömyydessä ei juuri tapahtunut muutosta.

Verrattuna edellisen vuoden vuosineljänneksiin, työttömien määrä kasvoi vuoden 2010 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Kolmella viimeisellä vuosineljänneksellä työttömien määrä kääntyi laskuun. Työllisyystilanne siis heikkeni ja työttömyys paheni vielä alkuvuodesta, mutta tilanne kääntyi parempaan tämän jälkeen.

Työttömien ohella myös piilotyöttömät voidaan katsoa työtä vailla oleviksi. Piilotyöttömyydellä tarkoitetaan työvoiman ulkopuolella olevia, jotka haluaisivat ansiotyöhön, mutta eivät eri syistä johtuen hae aktiivisesti työtä. Piilotyöttömiä oli 102 000 vuonna 2010, mikä on 8 000 enemmän kuin vuonna 2009. Eniten piilotyöttömiä oli 15–24-vuotiaissa (32 000) ja 55–64-vuotiaissa (25 000). Yhteensä työttömiä ja piilotyöttömiä oli 326 000 henkeä vuonna 2010, mikä vastasi vuoden 2004 tasoa. (Kuvio 6.)

Kuvio 6. Työttömät ja piilotyöttömät vuosina 1997–2010, 15–74-vuotiaat

Kuvio 6. Työttömät ja piilotyöttömät vuosina 1997–2010, 15–74-vuotiaat

Työttömyysasteen muutokset olivat hyvin vähäisiä kaikilla ikäryhmillä vuosien 2009 ja 2010 välillä (kuvio 7). Työttömyysasteella mitattuna työttömyys oli edelleen suurinta 15–24-vuotiailla. Nuorten työttömyysaste oli 21,4 prosenttia vuonna 2010. Myös määrällisesti nuoria oli työttömänä eniten (68 000), kun verrataan lukua muihin kymmenvuotisikäryhmiin. Tulee kuitenkin huomata, että työttömyysaste mittaa työttömien osuutta työvoimasta. Koska nuorista 15–24-vuotiaista suuri osa on opiskelemassa eli työvoiman ulkopuolella, nousee työttömyysaste korkeaksi. Tarkasteltaessa työttömien osuutta koko ikäluokasta nähdään, että 15–24-vuotiaista työttömänä oli joka kymmenes (kuvio 8).

Kuvio 7. Työttömyysasteet iän mukaan vuosina 1989–2010, %

Kuvio 7. Työttömyysasteet iän mukaan vuosina 1989–2010, %

Kuvio 8. Työllisten, työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien osuudet ikäluokasta vuonna 2010, %

Kuvio 8. Työllisten, työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien osuudet ikäluokasta vuonna 2010, %

Lähde: Työvoimatutkimus 2010. Tilastokeskus

Lisätietoja: Anna Pärnänen (09) 1734 2607, Heidi Melasniemi-Uutela (09) 1734 2523, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 15.2.2011

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. 2010, 2. Muutokset työttömyydessä vähäisiä vuonna 2010 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyti/2010/tyti_2010_2011-02-15_kat_002_fi.html