Julkaistu: 4.7.2008

Työllisyysaste nousi ulkomaiden kansalaisilla 2000 - 2006

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan Suomessa vakinaisesti asuvien ulkomaiden kansalaisten työllisyysaste eli työllisten osuus 18-64-vuotiaista kasvoi 42,3:sta 48,9:ään eli 6,6 prosenttiyksikköä vuosina 2000 - 2006. Suomen kansalaisilla työllisyysaste kasvoi vastaavana ajankohtana 2,5 prosenttiyksikköä. Vuonna 2006 työllisistä oli ulkomaiden kansalaisia 45 000, mikä oli 18 000 työllistä enemmän kuin vuonna 2000. Ulkomaiden kansalaisten työllisyysaste Manner-Suomessa oli korkeimmillaan Itä-Uudellamaalla 56,5 prosenttia ja matalimmillaan Kainuussa 29,0 prosenttia.

Ulkomaiden kansalaisten työllisyysaste kasvoi suhteellisesti eniten Kanta-Hämeessä,16,7 prosenttia. Yli 10 prosentin työllisyysasteen kasvuun päästiin myös Kymenlaaksossa, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Päijät-Hämeessä, Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Itä-Uudellamaalla. Ulkomaiden kansalaisten työllisyysaste kasvoi vähiten Ahvenanmaalla.

Suurista, yli 500 hengen, ulkomaalaisryhmistä työllistyivät parhaiten Alankomaiden, Romanian, Viron, Tanskan ja Britannian kansalaiset.

Työllisyysasteen muutos Suomen ja ulkomaiden kansalaisilla vuosina 2000 - 2006, %

Ulkomaiden kansalaisten työllisyysaste maakunnittain 2006, %

Lähde: Työssäkäyntitilasto 2006. Tilastokeskus

Lisätietoja: Anne Väänänen, (09) 1734 2695, tyossakaynti.tilasto@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Taulukot

Tietokantataulukot


Päivitetty 3.7.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työssäkäynti [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5528. 2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.5.2013].
Saantitapa: http://tilastokeskus.fi/til/tyokay/2006/tyokay_2006_2008-07-04_tie_002.html

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Väestö > Työssäkäynti > 2006 > Työllisyysaste nousi ulkomaiden kansalaisilla 2000 - 2006

Navigointi

Tilastot

Väestö

Työssäkäynti


Muualla palvelussa

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde 09 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute