4. Ikääntyneet, nuoret ja lapset pienituloisissa kotitalouksissa

Tässä luvussa tarkastellaan henkilöiden pienituloisuusasteen ikäryhmittäistä vaihtelua sekä valotetaan ikääntyneimpien, nuorten ja lasten pienituloisuusriskiä eräiden taustamuuttujien avulla vuosina 1990–2009. Luvussa 2 kuvataan pienituloisuutta kotitalouden eniten ansaitsevan jäsenen iän perusteella. Tässä luvussa tarkastellaan pienituloisuutta henkilöiden oman iän perusteella. Tunnusluvut perustuvat yhden vuoden poikkileikkauksiin.

Kuvio 4.1 Pienituloisuusaste ikäryhmittäin 1990–2009 (% ikäryhmästä)

Kuvio 4.1 Pienituloisuusaste ikäryhmittäin 1990–2009 (% ikäryhmästä)

Nuorten aikuisten eli 16–24-vuotiaan väestön ja toisaalta vanhimman ikäryhmän, 75 vuotta täyttäneiden henkilöiden pienituloisuusriskit ovat selvästi korkeammat kuin muulla väestöllä. Seuraavassa tätä kuvataan lähemmin 75 vuotta täyttäneiden, 16–24-vuotiaiden ja alle 18-vuotiaiden ikäryhmissä.

Tilastokeskus on julkaissut tietoja myös pitkittyneestä pienituloisuudesta (tulonjaon kokonaistilasto 17.12.2010) mm. ikäryhmittäin. Erityisesti nuorten ja ikääntyneiden pienituloisuus havaittiin pitkittyneeksi neljän vuoden mittausjaksolla.

4.1 Ikääntyneet

75 vuotta täyttäneiden (ennen vuotta 1935 syntyneiden) ikäluokka on kasvanut voimakkaasti tarkastelujaksolla. Vuonna 2009 heitä kuului kotitalousväestöön yli 400 000. Laitosväestöön kuuluvien määrä väheni ja heidän osuutensa kaikista 75 vuotta täyttäneistä oli vuonna 5 prosenttia 2009. Laitoksissa pysyvästi asuvat henkilöt eivät kuulu tulonjakotilaston perusjoukkoon joten seuraavassa tarkastellaan vain kotitalouksissa asuvaa väestöä.

Vanhimman väestönosan pienituloisuusriski väheni vuoden 1990 korkealta tasolta vuoteen 1997 asti, jolloin se oli melko lähellä väestön keskimääräistä pienituloisuusastetta. Sen jälkeen 75 vuotta täyttäneiden köyhyysriski kasvoi nopeasti, huippuvuonna 2007 pienituloisuusaste oli korkeampi kuin 1990-luvun alussa (kuvio 4.1). Suureksi osaksi perusturvan varassa olevien kansaneläkeläisten tulotaso jäi yhä enemmän jälkeen keskimääräisestä tulotasosta pienituloisuusrajan jatkuvasti noustessa.

Vuosina 2008 ja 2009 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuusaste taas aleni selvästi. Noin 71 000 henkilöä, kaikkiaan 17 prosenttia, 75 vuotta täyttäneistä henkilöistä jäi pienituloisuusrajan alapuolelle vuonna 2009 (kuvio 4.2), kun määrä oli 80 000 henkilöä ja osuus 20 prosenttia vuonna 2008.

Kuvio 4.2 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuus 1990–2009. Henkilöitä

Kuvio 4.2 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuus 1990–2009. Henkilöitä

Yksin asuminen lisää köyhyysriskiä: pienituloisuusaste oli 30 prosenttia vuonna 2009. Kahden hengen talouksissa pienituloisuusaste alittaa selvästi väestön yleisen pienituloisuusasteen: vuonna 2009 viisi prosenttia 75 vuotta täyttäneistä puolisonsa kanssa asuvista oli pienituloisia (kuvio 4.3).

Noin puolet 75 vuotta täyttäneistä on yksin asuvia ja runsas kolmasosa asuu puolison kanssa. Vanhusten talouksien rakenne on muuttunut: vanhuspariskuntien osuus ikäluokasta nousi 29 prosentista 40 prosenttiin vuonna 2009. Kymmenen prosenttia 75 vuotta täyttäneistä asuu mm. aikuisten lastensa tai muiden sukulaistensa kanssa samassa taloudessa. Yksin asuvien ja pariskuntien pienituloisuusasteet ovat muuttuneet samansuuntaisesti, mutta yksin asuvien pienituloisuuden nousu vuoden 1997 jälkeen oli jyrkempi ja viime vuosien lasku loivempi kuin puolison kanssa asuvien.

Kuvio 4.3 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuusaste (%) kotitalouden tyypin mukaan

Kuvio 4.3 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuusaste (%) kotitalouden tyypin mukaan

Kaksi kolmasosaa 75 vuotta täyttäneestä väestöstä on naisia. Ikääntyneiden naisten pienituloisuus on yleisempää kuin ikääntyneiden miesten (kuvio 4.4). Ero oli suurimmillaan 1990-luvun alkupuoliskon laman aikana. 2000-luvulla pienituloisten naisten osuus ikäluokkansa naisista oli noin kaksi kertaa suurempi kuin vastaava miesten pienituloisuusaste. Vuodesta 2004 alkaen 75 vuotta täyttäneiden, yksin asuvien naisten pienituloisuusaste on pysynyt 30 prosentin yläpuolella ja ero saman ikäluokan yksin asuviin miehiin kasvanut.

Kuvio 4.4 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuusasteita (%) sukupuolen mukaan, yksin asuvat erikseen

Kuvio 4.4 75 vuotta täyttäneiden pienituloisuusasteita (%) sukupuolen mukaan, yksin asuvat erikseen

Kahtena viimeksi kuluneena tilastovuonna pienituloisuus aleni. Pienituloisuus aleni myös 65–74-vuotiaiden ikäluokassa (kuvio 4.1). Todennäköisin selitys pienituloisuuden laskuun on eläkejärjestelmässä, joka vaikuttaa jo yli 75-vuotiaidenkin tulonmuodostuksessa. Ansioperusteisten eläkkeiden osuus vanhuuseläkettä saavien joukossa kasvaa jatkuvasti, kun eläkeikään tulevat uudet sukupolvet saavat edellisiä sukupolvia korkeampia eläkkeitä. Kansaneläkejärjestelmän piirissä oleva pienituloisin väestö poistuu (tämän tarkastelun kohteena olevasta) kotitalousväestöstä laitosväestöön siirtymisen ja kuolleisuuden seurauksena.

4.2 Nuoret

Nuorten pienituloisuusaste on pysytellyt korkealla tasolla koko tarkastelujakson ajan. 16–24-vuotiaiden ikäryhmässä tapahtuu suuria elämänmuutoksia, joten korkean pienituloisuusasteen taustatekijät liittynevät elämänvaiheeseen. Miten paljon aikainen kotoa lähtö, opiskelu ja nuorisotyöttömyys vaikuttavat siihen?

Ikäluokasta puolet asuu vielä vanhempiensa kotitalouksissa, jolloin köyhyysriski oli keskimäärin 11 prosenttia (kuvio 4.5). Mikäli 16–24-vuotias asuu molempien vanhempiensa kanssa, hänen köyhyysriskinsä on verraten matala (6 % vuonna 2009). Yhden vanhemman kanssa asuvan nuoren köyhyysriski on korkea (26 % vuonna 2009).

Kuvio 4.5 16–24-vuotiaiden köyhyysriski elämänvaiheen mukaan (%)

Kuvio 4.5 16–24-vuotiaiden köyhyysriski elämänvaiheen mukaan  (%)

Vanhempiensa kodista pois muuttaneiden nuorten pienituloisuusaste on niinkin korkea kuin 43 prosenttia. Ryhmän sisäinen vaihtelu on suurta: yksin asuvien nuorten pienituloisuusaste on 61 prosenttia, puolison kanssa asuvien 34 prosenttia. Itsenäistyneistä nuorista noin kolmasosa asuu yksinään, puolet kaksin puolisonsa kanssa ja noin 10–15 prosentilla on lapsia. Havaintojen määrä ei riitä luotettavaan köyhyysriskin laskemiseen niille nuorille, joilla on lapsia. Riski on joka tapauksessa korkea.

Nuorten kotoa lähtö suhteellisen nuorella iällä yleistyy jatkuvasti, mikä nostaa ikäryhmän köyhyysriskiä. Yksinään tai puolisonsa kanssa asuvien nuorten määrä on tässä ikäluokassa kasvanut noin viidenneksellä vuodesta 1990.

Opiskelu on ylivoimaisesti tärkein nuorten, itsenäisesti asuvien aikuisten pienituloisuuden selitys. Opiskelijoita on lukumääräisesti eniten. Työttömien, itsenäisesti asuvien nuorten köyhyysriski (71 %) oli samalla tasolla kuin opiskelijoiden (70 %) vuonna 2009. Työllisten nuorten pienituloisuusaste (14 %) oli ei poikennut keskimääräisestä (13 %). (Kuvio 4.6)

On syytä ottaa huomioon, että nuorilla voi olla merkittäviä tulolajeja, jotka eivät kuvaudu tilastossa täysimääräisesti. Opintoraha ja opiskelijan asumistuki huomioidaan tulona, opintolainoja ei. Kotitalouksien välisistä tulonsiirroista kerätään tietoa haastattelemalla 1) . Mahdollisesti osa niistä jätetään kertomatta haastattelijalle.

Kuvio 4.6 Itsenäisesti asuvien 16–24-vuotiaiden lukumäärä kolmessa sosioekonomisessa ryhmässä, pienituloiset ja ei pienituloiset. 2009. Henkilöitä

Kuvio 4.6 Itsenäisesti asuvien 16–24-vuotiaiden lukumäärä kolmessa sosioekonomisessa ryhmässä, pienituloiset ja ei pienituloiset. 2009. Henkilöitä

4.3 Lapset

Lapsiköyhyys eli alle 18-vuotiaiden lapsen asemassa olevien henkilöiden pienituloisuusaste on ollut huomion kohteena 1990-luvun laman jälkeen, jolloin siihen asti sangen vähäinen lasten köyhyysriski alkoi kasvaa muun väestön riskiä nopeammin. Lapsiköyhyys nousi 2000-luvulla samalle tasolle kuin yleinen pienituloisuusaste ja on sittemmin vaihdellut sen mukana (kuvio 4.1).

Kahden viimeisen tilastovuoden aikana lapsiköyhyydessä on tapahtunut hienoista laskua. Usein kiinnitetään huomio siihen, mikä on lasten ja yleisen köyhyysriskin tasojen suhde: 2000-luvulla pienituloisiin kotitalouksiin on kuulunut 12–14 prosenttia alle 18-vuotiaista, koko väestössä vallinneen 11–13 prosentin tuntumassa. Lapsiväestössä on kuitenkin ryhmiä, joiden pienituloisuus korostuu: alle kouluikäiset, yksinhuoltajaperheisiin kuuluvat, monilapsisten perheiden lapset ja vajaatyöllisten huoltajien lapset.

Kuvio 4.7 Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien lasten osuus (%) lapsen iän mukaan

Kuvio 4.7 Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien lasten osuus (%) lapsen iän mukaan

Lasten perheiden pienituloisuus on suurimmillaan kun lapsi on alle kouluikäinen (kuvio 4.7). Korkeampi köyhyysriski liittyy myös perhetyyppiin: yksinhuoltajien lasten riski on noin kolminkertainen kaksinhuoltajaperheeseen kuuluvan lasten riskiin verrattuna (kuvio 4.8). Perheen suurempi lapsiluku nostaa myös riskiä.

Kuvio 4.8 Pienituloisiin perheisiin kuuluvien lasten osuus kaikista lapsista (%) perhetyypin mukaan

Kuvio 4.8 Pienituloisiin perheisiin kuuluvien lasten osuus kaikista lapsista (%) perhetyypin mukaan

Kuvio 4.9 Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien lasten osuus kaikista lapsista (%) perheen lasten lukumäärän mukaan

Kuvio 4.9 Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien lasten osuus kaikista lapsista (%) perheen lasten lukumäärän mukaan

Lapsiköyhyyden olennainen taustatekijä on vanhempien asema työelämässä. Pienituloisuusaste on korkea ja kasvava niissä talouksissa, joissa ei ole yhtään työllistä aikuista. Samalla kun työssä käymättömien kotitalouksien osuus lapsiperheistä on laskenut (7,2 % vuonna 2009), köyhyysriski on noussut voimakkaasti (kuvio 4.10). Myös yhden työssä käyvän ansioiden varassa olevien lapsiperheiden lapsiköyhyys on kasvanut.

Kuvio 4.10 Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien lasten osuus kaikista lapsista (%) kotitalouden ammatissa toimivien lukumäärän mukaan

Kuvio 4.10 Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien lasten osuus kaikista lapsista (%) kotitalouden ammatissa toimivien lukumäärän mukaan

4.4 Kuinka pienituloisia ovat pienituloiset?

Väestöryhmien välillä on selviä tilastollisia eroja köyhyysriskin voimakkuuden suhteen. Sitä voidaan mitata köyhyysvajeeksi kutsutulla indikaattorilla. Se lasketaan pienituloisuusrajan alapuolella olevan väestön tulojen mediaanin erotuksena kyseisestä rajasta. Köyhyysvaje osoittaa, kuinka paljon keskimäärin pienituloiselta väestöltä puuttuu tuloja, jotka nostaisivat heidät juuri pienituloisuusrajalle.

Eläkeikäisen väestön (65 vuotta täyttäneet) pienituloisuusaste on korkea (kuvio 4.1), mutta keskimääräinen etäisyys pienituloisuusrajasta on pienempi kuin alle 18-vuotiailla lapsilla ja työikäisillä. Työikäisten pienituloisuusaste taas on matalahko, mutta köyhyysvaje suurin. Tässä järjestyksessä ei ole tapahtunut muutosta vuoden 1990 jälkeen. (Kuvio 4.11)

Kuvio 4.11 Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien lasten, työikäisten ja eläkeikäisten köyhyysvaje

Kuvio 4.11 Pienituloisiin kotitalouksiin kuuluvien lasten, työikäisten ja eläkeikäisten köyhyysvaje

1) Tulonjakotilaston mahdollisesti alipeittoisenkin aineiston perusteella nuoret ikäluokat saavat tulonsiirtoja toisilta kotitalouksilta enemmän kuin keski-ikäiset tai ikääntyneet. Toiset kotitaloudet maksavat laskuja heidän puolestaan, tukevat opintoja tai antavat muuten rahaa toimeentuloon.

Lähde: Tulonjakotilasto 2009, ennakkotiedot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hannele Sauli (09) 1734 3497, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 26.1.2011

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Pienituloisuus 2009, 4. Ikääntyneet, nuoret ja lapset pienituloisissa kotitalouksissa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 27.4.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tjt/2009/02/tjt_2009_02_2011-01-26_kat_004_fi.html

Jaa