4. Tuloerot ja asuminen Euroopan maissa

4.1 Suomen tuloerot kansainvälisessä vertailussa

Tässä katsauksessa kuvataan Euroopan maissa vallitsevia tuloeroja, pienituloisuutta ja asuinoloja tuoreimpien tutkimustietojen perusteella. EU:n tulo- ja elinolotutkimus, jonka tiedot kerättiin vuonna 2008 (EU-SILC2008), sisältää runsaasti aineistoa EU:n 27 jäsenmaan sekä Islannin, Norjan, Sveitsin, Kroatian ja Turkin tuloista ja elinoloista. Tulotiedot ovat pääasiallisesti vuodelta 2007 ja tulokäsite vastaa kotitalouden käytettävissä olevien rahatulojen käsitettä. Sveitsi, Kroatia ja Turkki on jätetty seuraavassa tarkastelun ulkopuolelle, sillä niistä ei kaikkia tietoja ole saatavilla.

Gini-kertoimella mitaten pienimmät tuloerot havaittiin Sloveniassa, Slovakiassa ja Ruotsissa. Tuloerot olivat suurimmat Portugalissa, Bulgariassa, Romaniassa ja Latviassa. Kaikki Pohjoismaat kuuluivat pienten tuloerojen maihin (taulukko 4.1). Myös Suomi kuuluu edelleen pienten tuloerojen maihin pienituloisuuden (at risk of poverty rate) viimeaikaisesta kasvusta huolimatta.

Maiden väliset tulotasot vaihtelevat voimakkaasti. Kotitalouksien ekvivalenttituloja tarkasteltaessa korkeimmat tulotasot löytyvät Keski- ja Pohjois-Euroopan maista: Luxemburgissa on suurimmat tulot ja Norjassa toiseksi suurimmat. Matalimmat tulotasot vallitsevat Itä-Euroopan maissa Sloveniaa lukuun ottamatta. Välimeren maissa tulotaso on Euroopan keskitasoa.

Suomessa on eurooppalaisittain keskitasoiset tulot, tulotaso on vertailumaiden 14. korkein. Suomen mediaanitulotaso on viisinkertainen Romanian vastaavaan verrattuna. Luxemburgin mediaani on lähes kaksinkertainen Suomen mediaaniin verrattuna. Ruotsissa ja Tanskassa mediaanitulot ovat 7–10 prosenttia korkeammat kuin Suomessa, Norjassa 40 prosenttia korkeammat.

Luxemburgin pienituloisuusraja on korkeampi kuin 17 muun maan mediaanitulojen taso, mm. Suomenkin mediaanitulo oli hieman Luxemburgin pienituloisuusrajan alapuolella.

Tulotaso ja tuloerot vaihtelevat valtavasti eri suuntiin, mitään yhteyttä niiden välillä ei voi nähdä. Tulotaso oli jokseenkin samalla tasolla pienten tuloerojen Slovakiassa ja Tšekissä ja suurimpien tuloerojen maissa Latviassa, Romaniassa ja Bulgariassa. Euroopan rikkaimmissa maissa Norjassa ja Luxemburgissa on pienet tai keskitasoiset tuloerot.

Taulukko 4.1 Tuloerot, pienituloisuusasteita, pienituloisuusraja ja keskimääräinen tulotaso Euroopassa 2008 (tulojen viitevuosi 2007), maat järjestetty Gini-kertoimen mukaan pienimmästä suurimpaan

  Tuloerot Pienituloisuusasteet Pienituloisuuden raja Tulotaso
  Gini-kerroin Koko väestö Lapset Ikääntyneet ekvivalentit tulot ekvivalentit tulot
  % % väestöstä % 0–17-vuotiaista % 65 vuotta täyttäneistä 1 hengen talous Mediaani
          PPS / v. PPS / v. EUR / v.
Slovenia 23 12 12 21 8 395 13 991 10 892
Slovakia 24 11 17 10 4 040 6 734 4 792
Ruotsi 24 12 13 16 10 377 17 296 20 296
Tsekki 25 9 13 7 5 828 9 714 6 064
Tanska 25 12 9 18 10 529 17 548 24 161
Unkari 25 12 20 4 3 993 6 655 4 399
Norja 25 11 10 15 13 662 22 782 31 657
Itävalta 26 12 15 15 11 248 18 746 19 011
Suomi 26 14 12 23 9 632 16 054 19 666
Malta 27 15 20 22 7 811 13 018 9 547
Islanti 27 10 11 15 13 050 21 750 32 216
Belgia 28 15 17 21 10 146 16 910 17 979
Ranska 28 13 17 11 9 734 16 223 17 564
Kypros 28 16 14 49 11 335 18 892 16 703
Luxemburg 28 13 20 5 16 505 27 508 30 917
Hollanti 28 11 13 10 11 314 18 857 19 490
Saksa 30 15 15 15 10 627 17 712 18 254
Irlanti 30 16 18 21 10 949 18 249 22 933
Viro 31 19 17 39 4 652 7 754 5 547
Espanja 31 20 24 28 8 391 13 985 12 922
Italia 31 19 25 21 9 033 15 055 15 637
Puola 32 17 22 12 3 915 6 525 4 155
Kreikka 33 20 23 22 7 249 12 082 10 800
Liettua 34 20 23 29 4 196 6 993 4 169
Englanti 34 19 23 30 11 609 19 349 21 865
Bulgaria 36 21 26 34 2 801 4 668 2 171
Portugali 36 18 23 22 5 768 9 614 8 130
Romania 36 23 33 26 1 907 3 179 1 954
Latvia 38 26 25 51 4 403 7 338 4 832
EU27, mediaani 31 17 20 19 16 894
  • Lähde: Eurostat Statistics Database: Living conditions and welfare, updated 9.4.2010. EU-SILC2008.
  • EU27 tarkoittaa jäsenmaita: Norja ja Islanti eivät kuulu joukkoon.
  • PPP- eli ostovoimapariteeteilla hintatasoltaan erilaisten maiden eurot muunnetaan vertailukelpoisiksi kuvaamaan todellista ostovoimaa. Eurostat kutsuu tätä keinotekoista valuuttayksikköä nimellä PPS eli Purchasing Power Standard. Esimerkiksi korkean hintatason Suomessa euromäärät alenevat ostovoimakorjauksen takia. Suomen pienituloisuusraja (yhden hengen taloudessa) oli euroina 11 800 vuonna 2007. Esimerkiksi matalan hintatason Bulgariassa euromäärät enemmän kuin kaksinkertaistuvat ostovoimakorjauksen ansiosta.

Joka kuudes eurooppalainen kohtaa köyhyysriskin: noin 85 miljoonaa henkilöä, joista 20 miljoonaa on alle 18-vuotiaita, elää pienituloisessa kotitaloudessa. Jo 10 vuotta sitten Euroopan Unioni julisti tavoitteekseen köyhyyden vähentämisen, mutta ei ole siinä onnistunut. Köyhien määrä on kasvanut Unionin laajentumisenkin takia. Useissa uusissa jäsenmaissa yleinen elintaso on selvästi vanhoja jäsenmaita matalampi ja köyhyys niissä yleisempää.

Pienituloisuusaste kuvaa keski- ja pienituloisten välistä tuloeroa. Pienituloisiksi luokitellaan henkilöt, joiden ekvivalenttitulot ovat pienemmät kuin 60 prosenttia väestön mediaanituloista. Kussakin maassa käytetään maan omaa mediaania. Esimerkiksi Romaniassa tuloraja on 1900 PPS vuodessa, Suomessa 9600. Luxemburgin pienituloisuusraja, 16 500 PPS, on korkeampi kuin Suomen mediaanitulo.

Suomen pienituloisuusaste on noussut enemmän kuin muissa Euroopan maissa vuosina 1997–2008. Useimmat muut vanhat jäsenmaat ovat onnistuneet pitämään pienituloisuusasteen entisellään tai lähes entisellään ja eräät maat (Irlanti, Ranska, Kreikka, Itävalta ja Portugali) jopa hieman alentamaan sitä (ei taulukkoa). Pienituloisuusaste on noussut Suomen lisäksi vanhoissa jäsenmaissa selvästi vain Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa.

Ajallista muutosta voidaan tutkia myös kiinteään pienituloisuusrajaan perustuvan mittarin avulla. Tällöin tarkastellaan tietyn, euromääräisesti samana pidetyn tulorajan alle jäämistä eri vuosina. Pienituloisuuden rajaa tarkistetaan vain inflaation verran. Muutokset eivät silloin riipu mediaanitulojen vaihteluista. Useimmissa Euroopan maissa pienituloisuus on tällä mittarilla vähentynyt vuoden 2005 jälkeen, mutta ei Suomessa, Maltalla, Tanskassa, Itävallassa eikä Luxemburgissa (kuvio 4.1). Belgiassa kiinteällä pienituloisuusrajalla mitattu pienituloisuus on jopa lisääntynyt.

Kuvio 4.1 Pienituloisuusasteen muutos Euroopan maissa vuosina 2006 - 2008 mitattuna vuoden 2005 pienituloisuusrajalla, muutos prosenttiyksikköinä, maat järjestetty muutoksen suuruuden mukaan

Kuvio 4.1 Pienituloisuusasteen muutos Euroopan maissa vuosina 2006 - 2008 mitattuna vuoden 2005 pienituloisuusrajalla, muutos prosenttiyksikköinä, maat järjestetty muutoksen suuruuden mukaan

Lähde: Eurostat Statistics Database: Living conditions and welfare, updated 9.4.2010. EU-SILC2008. Bulgaria ja Romania puuttuvat, koska ne ovat liittyneet tutkimukseen vuoden 2005 jälkeen.

Suhteelliseen köyhyysriskin mittariin suhtaudutaan usein epäuskoisesti ikään kuin se ei mittaisi ”oikeaa” köyhyyttä. Totta onkin, että mittari perustuu vain tuloihin. Rinnalle kaivataan toisaalta absoluuttisempia mittareita ja toisaalta monipuolisempaa elinolojen tarkastelua. Köyhyyttä ja syrjäytymistä ajatellaan laajempana sosiaalisena tilanteena, johon huonon toimeentulon ohella liittyy muita hyvinvointipuutteita. Tuloköyhällä voi olla hallussaan elämänlaatua turvaavaa varallisuutta ja muita resursseja.

Aineellisen puutteen indikaattori 1) täydentää tuloperusteista elintasotarkastelua kotitalouksien varustetason puutteilla, laskujen ja asumismenojen maksuvaikeuksilla sekä ravintoon ja vapaa-aikaan liittyvillä mahdollisuuksilla. Materiaalisen puutteen kasautumista kotitalouksiin pienituloisuusrajan ala- ja yläpuolella tarkastellaan kuviossa 4.2. Puutetta koetaan pienituloisuusrajan yläpuolellakin. Pienituloisuuden ja aineellisen puutteen yhdistelmä antaa vivahteikkaamman kuvan eurooppalaisesta huono-osaisuudesta. Olosuhteita, joissa sekä ollaan pienituloisia että kärsitään aineellisesta puutteesta, voidaan pitää kasautuvana huono-osaisuutena.

Kasautuva huono-osaisuus erottelee matalan pienituloisuusasteen maita toisistaan (kuvio 4.2). Esimerkiksi Tšekin, Slovakian ja Unkarin aineellisen puutteen aste viittaa huomattavasti suurempaan elintasovajeeseen kuin tuloköyhyysriski. Korkeamman pienituloisuusasteen maista erottuvat Espanja, Englanti ja Virokin maina, joissa kasautuvaa huono-osaisuutta on melko vähän.

Kuvio 4.2 Aineellinen puute ja pienituloisuus Euroopan maissa 2008, % väestöstä, maat järjestetty yhteen lasketun pienituloisuuden ja aineellisen puutteen mukaiseen järjestykseen

Kuvio 4.2 Aineellinen puute ja pienituloisuus Euroopan maissa 2008, % väestöstä, maat järjestetty yhteen lasketun pienituloisuuden ja aineellisen puutteen mukaiseen järjestykseen

Lähde: Social Protection Committee - Secretariat of the Indicators Sub-Group, 6.4.2010

Kuviossa 4.2 esitetään niiden osuuksia, joilla on puutteita kolmessa tai useammassa aineellisen puutteen yhdeksästä osiosta. Materiaalisen puutteen jakautumisesta köyhyysrajan alittaneessa väestössä on saatavana tarkempiakin jakaumia, ja niiden tarkastelu lisää ymmärrystämme siitä, miten suuria elintasoeroja Euroopan eri puolilla vallitsee. Kuviossa 4.3 näytetään, kuinka montaa puutetta pienituloisuusrajan alittaneessa väestössä on ilmoitettu. Esimerkiksi norjalaisista ja ruotsalaisista pienituloisista noin joka toiselta ei puutu yhtäkään mittariin sisältyvistä yhdeksästä osiosta, kun Bulgariassa kaikilta pienituloisilta puuttuu jotain ja kolmella neljästä ainakin neljä osiota.

Kuvio 4.3 Aineellisen puutteen esiintyminen pienituloisuusrajan alittaneessa väestössä Euroopassa, % pienituloisista, maiden järjestys nollapuutteen mukaan

Kuvio 4.3 Aineellisen puutteen esiintyminen pienituloisuusrajan alittaneessa väestössä Euroopassa, % pienituloisista, maiden järjestys nollapuutteen mukaan

Lähde: Eurostat Statistics Database: Living conditions and welfare, updated 15.4.2010. EU-SILC2008.

Suomen osalta kerrottakoon, että pienituloisten eniten mainitsema puute oli kyvyttömyys selvitä yllättävistä menoeristä – peräti 59 % pienituloisuusrajan alittaneista ilmoitti, ettei selviäisi ilman erityisiä järjestelyjä noin 1000 euron 2) ylimääräisestä menoerästä. Toiseksi eniten pienituloisilla ei ollut varaa viikon lomaan kodin ulkopuolella (47 %) ja kolmanneksi eniten ei ollut varaa autoon (28 %). Nämä kolme osiota olivat yleisimmin koetut puutteet ja niiden järjestys oli kutakuinkin sama yleensäkin EU-maissa. Muissa osioissa oli suuriakin eroja, muun muassa kyvyssä pitää koti lämpimänä: Suomessa vain kolme sadasta pienituloisesta piti tätä ongelmana, mutta EU-maissa keskimäärin 21 sadasta, eritoten Välimeren maissa (Portugalissa peräti 65 %).

4.2 Asunnon hallintamuoto Euroopan kotitalouksissa

Omistusasuminen on yleisin asumismuoto Euroopan maissa. Vähiten omistusasuntoja on Saksassa ja Itävallassa (kuvio 4.4). Suomessa omistusasumisen osuus on keskimääräistä vähäisempää, kun vertailu tehdään 29 Euroopan maan kesken.

Itä-Euroopan maat ovat erittäin omistusasuntovaltaisia. Neuvostojärjestelmän murennuttua transitiomaat yksityistivät 1990-luvulla valtaosan asuntokannastaan myymällä ne edullisin ostoehdoin. Asunnon omistajien osuus väestöstä nousi kyseisissä maissa yli 80-prosenttiseksi.

Kuvio 4.4 Asunnon hallintasuhde 29 Euroopan maassa 2008

Kuvio 4.4 Asunnon hallintasuhde 29 Euroopan maassa 2008

Lähteet: "EUSILC UDB 2008 – version 1 of March 2010" ja Eurostat Statistics Database: Living conditions and welfare, updated 15.4.2010.Saksan, Ranskan, Slovenian ja Maltan osalta tiedot omistusasunnon velkaisuudesta ja vuokra-asunnon jakautumisesta markkinavuokraisiin tai tuettuihin asuntoihin puuttuvat. Suomen tiedot kuvaavat vuoden 2007 lopun tilannetta.

Asuntovelkaisuudessa on suuria vaihteluja: Itä-Euroopassa ja Baltiassa asunnot ovat valtaosin velattomia. Pohjoismaat Islanti, Norja, Ruotsi, Tanska, Suomi sekä Hollanti, Englanti ja Luxemburg ovat maita, joissa vähintään kolmasosa asunnoista on velkaisia. Kahdella kolmesta Islannin kotitaloudesta oli asuntovelkaa juuri ennen Islannin pankkijärjestelmän romahdusta.

Mainittakoon, että laskentatapa vaikuttaa käsityksiin omistus- ja vuokra-asumisen yleisyydestä. Kuvio 4.4 on laskettu väestöosuuksina. Asuntoa tai kotitaloutta yksikkönä käyttäen omistusasumisen osuudet olisivat pienempiä, sillä monijäseniset kotitaloudet valitsevat useammin omistusasunnon. Pienissä talouksissa vuokra-asuminen on yleisempää. Myös velkaisten osuudet ovat henkilöperusteisesti tilastoituna suuremmat, koska lapsiperheet ovat muita velkaisempia.

Maat, joissa enemmän kuin viidesosa väestöstä asuu vuokra-asunnoissa, kuuluvat Euroopan rikkaimpiin (Norja ja Islanti ovat poikkeuksia). Saksassa ja Itävallassa oli vuoden 2008 vertailumaista eniten vuokralla asuvia talouksia. Lähes joka toinen saksalainen kotitalous asui vuokra-asunnossa. Suomikin on 32-prosenttisella vuokralla asuvien osuudellaan 29 eurooppalaisen maan vertailussa sangen vuokra-asuntovaltainen maa: Suomessa on 11. eniten vuokra-asunnoissa asuvia. Puolan ja Kyproksen asuntomarkkinoita leimaa poikkeuksellisen suuri ilmaiseksi asuvien osuus. Itä-Euroopan vuokra-asuntomarkkinat ovat neuvostojärjestelmän murentumisen jäljiltä melko kehittymättömät.

Vuokralla asumisessa on eroja sen suhteen, millä perusteella vuokra määräytyy. Asuntoja, joiden vuokra määräytyy vapailla markkinoilla, on eniten Hollannissa, Tanskassa ja Ruotsissa – sillä varauksella, että markkinavuokraisten, eri tavoin julkisesti tuettujen ja vuokrattomien vuokra-asuntojen erottaminen toisistaan voi olla joidenkin maiden tilastoinnissa epämääräistä (eräiden maiden jakaumasta ei tietoa). ”Tuetut vuokra-asunnot” (kuvio 4.4) viittaa Suomessa yleishyödylliseksi kutsuttuun tapaan tuottaa vuokra-asuntoja. Muun muassa Suomessa, Englannissa, Tšekin tasavallassa ja Irlannissa julkinen valta vaikuttaa merkittävästi suoraan vuokratasoon sen sijaan, että tuki kohdennettaisiin suoraan kotitalouksille. Tuki kohdistetaan vuokrataloyhtiöille erilaisin rahoitusjärjestelyin, korkotukena tai muilla keinoilla. Kotitalouksille kohdistettu asuntotuki on eri asia eikä näy tämän esityksen kuvioissa.

4.3 Köyhyysriski ja asumiskustannukset Euroopassa

Vuokralla asuminen on poikkeuksetta yleisempää köyhyysrajan alittaneessa väestössä kuin keskimäärin väestössä kaikissa Euroopan maissa.

Kuvio 4.5 Vuokra- ja omistusasunnoissa asuminen Euroopan maissa 2008, koko väestö ja pienituloiset

Kuvio 4.5 Vuokra- ja omistusasunnoissa asuminen Euroopan maissa 2008, koko väestö ja pienituloiset

Eurooppalaisessa tulo- ja elinolotutkimuksessa on kerätty tietoja myös asumiskustannuksista (kuvio 4.6). Niihin sisältyvät kaikki todella maksetut juoksevat asumiskustannukset sekä asuntolainojen nettokorot (mutta ei lyhennyksiä). Asumistukia ei ole vähennetty kustannuksista, mutta ne sisältyvät kotitalouden käytettävissä oleviin tuloihin. Asumismenorasitusta pidetään kohtuuttomana, jos asumiskustannusten osuus käytettävissä olevista tuloista ylittää 40 prosenttia. Saksassa keskimääräinen asumismenorasitus ylittää tämän kriteerin. Virossa, Englannissa, Belgiassa ja Romaniassa asumiskustannuksiin kuluu yli 30 prosenttia keskivertotalouden tuloista. Suomessa keskimääräinen osuus on noin 20 prosenttia (tieto vuoden 2007 asumiskustannusten mukaan).

Eurostat julkaisee asumiskustannusten osuuksia kuvaavia tietoja verkkosivuillaan (Eurostat Statistics Database: Living conditions and welfare). Asumiskustannusten osuus käytettävissä olevista rahatuloista vaihtelee asunnon hallintamuodon mukaan melko lailla eri maissa. Väestöryhmien välisiä eroja korostaa vielä, kuten kuviossa 4.5 havainnollistetaan, että vuokra-asunnoissa asuminen on yleisempää alemmissa tuloluokissa. Vuokralaisten asumiskustannusrasitus oli keskimäärin yli kaksi kertaa suurempi kuin omistusasukkailla Suomessa, Tanskassa, Italiassa, Luxemburgissa, Hollannissa ja Slovakiassa. Asumiskustannusten osuudet käytettävissä olevista tuloista ovat huomattavan korkeita pienituloisissa vuokralla asuvissa kotitalouksissa (Suomen osalta tarkemmin tämän julkaisun luvussa 3.3).

Kuvio 4.6 Keskimääräiset asumiskustannukset suhteessa kotitalouden käytettävissä oleviin rahatuloihin Euroopan maissa 2008

Kuvio 4.6 Keskimääräiset asumiskustannukset suhteessa kotitalouden käytettävissä oleviin rahatuloihin Euroopan maissa 2008

Lähde: Eurostat Statistics Database: Living conditions and welfare, updated 9.4.2010. EU-SILC2008 .

EU:n tilastovirasto Eurostat kokoaa ja julkaisee tulonjako- ja elinolotietoja kaikista 27 jäsenmaastaan sekä Norjasta, Islannista, Turkista, Kroatiasta ja Sveitsistä. Tietolähteenä mainittu EU-SILC-tutkimus on Suomen osalta kansallinen tulonjakotilastomme. Eurostatille toimitetaan vuosittain tulonjakotilastosta Eurostatin ohjeiden mukaan vertailukelpoiseksi muokattu aineisto. Tässä luvussa käytetään Eurostatin verkkosivuillaan julkaisemia sekä palveluaineistossaan julkaisemia tietoja. Tiedot on kerätty vuoden 2008 aikana. Tulojen viiteaika on pääsääntöisesti 2007 .

Tulonjakotilasto nimetään tulojen viitevuoden mukaan, mutta Eurostat nimeää saman aineiston tietojenkeruuvuoden mukaan. Niinpä EU-SILC2008 vastaa vuoden 2007 tulonjakotilastoa .

Kansallisen tulonjakotilaston ja Eurostatin julkaiseman tilaston tulokäsitteissä on pieniä eroja. Eurostat ei sisällytä käytettävissä olevan tulon käsitteeseen laskennallista asuntotuloa vaan käyttää rahatulon käsitettä. Lisäksi tuloihin ei lasketa myyntivoittoja eikä yksityisistä eläkevakuutuksista saatuja tuloja. Suomen kansallisessa tulonjakotilastossa mainitut tuloerät lasketaan käytettävissä oleviin tuloihin .


1) Materiaalinen deprivaatio: kotitaloudella vähintään kolme puutetta seuraavista: ei varaa 1) puhelimeen, 2) pesukoneeseen, 3) autoon, 4) väritelevisioon, 5) viikon lomaan kodin ulkopuolella, 6) proteiinipitoiseen ateriaan säännöllisesti, 7) pitää kotia lämpimänä, 8) ei selviä yllättävistä isohkoista laskuista ilman lainaa tai muita maksujärjestelyjä, 9) on maksuhäiriöitä osamaksuissa, lainamaksuissa, vuokranmaksussa tai asumismenojen (ml. asuntolainan korot ja lyhennykset) hoitamisessa.
2) Yllättävän menoerän suuruus on kussakin maassa erilainen; se asetetaan suhteessa maan köyhyysrajaan.

Lähde: Tulonjakotilasto 2008, Tilastokeskus

Lisätietoja: Juha Honkkila (09) 1734 3651, Hannele Sauli (09) 1734 3497, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 20.5.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. 2008, 4. Tuloerot ja asuminen Euroopan maissa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 23.8.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tjt/2008/tjt_2008_2010-05-20_kat_004_fi.html

Jaa