Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 26.4.2019

Syntyvyyden jyrkkä aleneminen jatkui

Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan syntyvyys laski kahdeksantena vuonna peräkkäin. Vuoden 2018 syntyvyyden mukaan nainen synnyttäisi keskimäärin 1,41 lasta. Luku on nyt kaikkien aikojen matalin. Vuonna 2018 syntyi 47 577 lasta, mikä on 2 744 lasta edellisvuotta vähemmän.

Kokonaishedelmällisyysluku 1900–2018

Kokonaishedelmällisyysluku 1900–2018

Kun syntyneiden määrä suhteutetaan synnytysikäisiin naisiin, voidaan tarkastella syntyvyyttä. Syntyvyyden mittaamisessa käytetään yleisesti kokonaishedelmällisyyslukua, joka kertoo, kuinka monta lasta nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskentavuoden tasolla.

Vuonna 2018 syntyvyyttä mittaava kokonaishedelmällisyysluku oli kaikkien aikojen matalin, 1,41 lasta naista kohti. Syntyvyys laski selvästi edellisvuodesta, jolloin luku oli 1,49. Syntyvyys on laskenut koko 2010-luvun ajan ja lasku on jyrkentynyt vuoden 2015 jälkeen. Vuosia 2017 ja 2018 ennen syntyvyys oli matalimmillaan vuonna 1973, jolloin kokonaishedelmällisyysluku oli 1,50 lasta naista kohti. Syntyvyys on ollut vuodesta 1969 lähtien alle väestön uusiutumistason, joka on 2,1 lasta naista kohden.

Edelliseen vuoteen verrattuna syntyvyys aleni lähes kaikenikäisillä (liitekuvio 1). Vuonna 2018 esikoisen synnyttäneet olivat keskimäärin 29,4 vuoden ikäisiä. Keski-ikä oli edellisenä vuonna 29,2 vuotta ja kymmenessä vuodessa se on noussut 1,2 vuodella. Vastaavasti kaikkien synnyttäneiden keski-ikä nousi edellisestä vuodesta 0,2 vuotta, 31,1:een. Kymmenen viime vuoden aikana se on noussut 1,0 vuotta (taulukko).

Isäksi ensimmäisen kerran tulleet olivat keskimäärin 31,4 vuoden ikäisiä. Kaikkien isäksi tulleiden keski-ikä oli 33,5 vuotta. Tiedot isistä perustuvat tilastointiajankohdan väestötietoihin, joiden mukaan vajaalla 98 prosentilla lapsista oli isä väestötietojärjestelmään merkittynä.

Vuonna 2018 syntyneitä oli yhteensä 47 577. Lapsia syntyi 5,5 prosenttia, eli 2 744 lasta, vähemmän kuin vuonna 2017.

Elävänä syntyneet 1971–2018

Elävänä syntyneet 1971–2018

Syntyvyys laski kaikissa maakunnissa

Ensimmäisen kerran 2010-luvun syntyvyyden laskun aikana syntyvyys aleni edellisvuodesta kaikissa maakunnissa ( tietokantataulukko 10 ). Syntyvyyden lasku oli suhteellisesti jyrkintä Etelä-Karjalassa, 11 prosenttia, Etelä-Pohjanmaalla, 10 prosenttia, ja Satakunnassa, 9 prosenttia.

Syntyvyys oli kymmenessä maakunnassa koko maan syntyvyyttä korkeampi. Vuoden 2018 syntyvyyden mukaan eniten lapsia syntyisi Pohjanmaan maakunnissa: Keski-Pohjanmaalla keskimäärin 1,92 lasta naista kohden, Pohjois-Pohjanmaalla 1,70, Pohjanmaalla 1,68 ja Etelä-Pohjanmaalla 1,64. Vähiten lapsia syntyisi Varsinais-Suomessa, keskimäärin 1,32 lasta naista kohden, sekä Uudellamaalla, Etelä-karjalassa ja Pirkanmaalla, kaikissa 1,33 lasta naista kohden. Syntyvyys ei ollut väestön uusiutumistason yläpuolella yhdessäkään maakunnassa vuonna 2018.

Syntyvyys korkein Seinäjoella ja matalin Helsingissä

Vähintään 50 000 asukkaan kunnista korkein syntyvyys oli Seinäjoella, jossa kokonaishedelmällisyysluku oli 1,70 viisivuotisjaksolla 2014–2018. Seuraavaksi korkein se oli Porvoossa, 1,70, ja Espoossa, 1,66. Koko maan luku oli viisivuotisjaksolla 1,56.

Vastaavasti matalin syntyvyys oli jaksolla 2014–2018 Helsingissä, jossa kokonaishedelmällisyysluku oli 1,23. Turussa luku oli 1,26 ja Tampereella 1,29. Myös kaikkien kuntien vertailussa viimeksi mainittujen kaupunkien syntyvyys oli matalimpien joukossa.

Elävänä syntyneiden määrä, kokonaishedelmällisyysluku ja elävän lapsen synnyttäneiden keski-ikä 2009–2018

Vuosi 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018
Elävänä syntyneiden määrä   60 430   60 980   59 961   59 493   58 134   57 232   55 472 52 814 50 321 47 577
Kokonaishedelmällisyysluku 1,86 1,87 1,83 1,80 1,75 1,71 1,65 1,57 1,49 1,41
Elävän lapsen synnyttäneiden keski-ikä 30,1 30,1 30,3 30,3 30,4 30,5 30,6 30,8 30,9 31,1
1. elävän lapsen synnyttäneiden keski-ikä 28,2 28,3 28,4 28,5 28,6 28,6 28,8 29,1 29,2 29,4

Lähde: Syntyneet 2018. Tilastokeskus

Lisätietoja: Timo Nikander 029 551 3250, Miina Keski-Petäjä 029 551 3240, info@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (297,9 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 26.4.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Syntyneet [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-2391. 2018. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/synt/2018/synt_2018_2019-04-26_tie_001_fi.html