Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 8.5.2020

Solmittujen avioliittojen määrä väheni edelleen

Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2019 solmittiin 22 296 avioliittoa, edellisenä vuonna 23 799. Solmittujen avioliittojen määrä väheni yhdessä vuodessa 1 503:lla, mikä on kuitenkin selvästi vähemmän kuin edellisvuoden 2 743. Avioliittoja, joissa puolisot olivat eri sukupuolta, solmittiin 21 920, mikä on 1 492 edellisvuotta vähemmän. Samaa sukupuolta olevat solmivat 376 avioliittoa, edellisenä vuonna 11 enemmän.

Avioliitot ja avioerot 1990–2019, puolisot eri sukupuolta

Avioliitot ja avioerot 1990–2019, puolisot eri sukupuolta

Vuosittain solmittujen avioliittojen ja avioerojen kokonaismäärän tilastointitapaa on muutettu vuoden 2017 tilastosta lähtien siten, että tilastoon tulevat mukaan kaikki ne solmitut avioliitot ja avioerot, joissa vähintään toinen puolisoista asuu vakinaisesti Suomessa tapahtumapäivänä. Vuosina 1980–2016 kokonaismäärä muodostui tapauksista, joissa nainen asui vakinaisesti Suomessa vihki- tai eropäivänä. Kuviossa ja taulukossa 121e on solmittujen avioliittojen ja avioerojen määrä muutetulla tilastointitavalla taannehtivasti vuodesta 1990 lähtien. Jotta eri vuosien luvut olisivat kuviossa vertailukelpoisia, niin vuosien 2017–2019 lukuihin eivät sisälly samaa sukupuolta olevien avioliittoja, joita oli edellä mainittuina vuosina 554, 387, ja 376, eikä avioeroja, joita oli 2, 29 ja 54.

Eri sukupuolta olevien avioituvuus, eli avioliiton solmineet suhteessa niihin, jotka voisivat mennä naimisiin, on alentunut lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 2008. Vuonna 2019 naisten ja miesten avioituvuuden aleneminen jatkui edelleen. Avioituvuuden väheneminen oli naisilla suhteellisesti hieman voimakkaampaa kuin edellisvuonna. Miehillä se oli hieman vähäisempää kuin edellisvuonna. Naisten avioituvuus pieneni 9 prosenttia ja miesten 7 prosenttia. Naisten avioituvuusluku pieneni 16:sta 15:een tuhatta ei-naimisissa ja ei-rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa naisten kohden vuodesta 2018 vuoteen 2019. Vastaavasti miesten luku pieneni 17:stä 16:een.

Vuonna 2019 avioituvuus aleni edelleen lähes kaikissa ikäryhmissä (liitekuvio 2, miesten avioituvuus).

Avioituvuus naisen iän mukaan 2010, 2018 ja 2019, puolisot eri sukupuolta

Avioituvuus naisen iän mukaan 2010, 2018 ja 2019, puolisot eri sukupuolta

Ensimmäisen avioliiton solmimisikä kääntyi nousuun

Vuonna 2019 avioliitoissa, joissa puolisot olivat eri sukupuolta, ensimmäisen kerran avioituneiden naisten ja miesten keski-iät nousivat. Naisten keski-ikä oli 32,1 vuotta, edellisenä vuonna 31,7 ja vastaavasti miesten keski–ikä 34,2 vuotta, edellisenä vuonna 33,9. Toisen kerran avioituneiden naisten keski-ikä oli 45,1 vuotta, nousua oli neljän kymmenyksen verran edellisestä vuodesta. Vastaava miesten keski-ikä oli 48,0 vuotta, nousua oli viisi kymmenystä yhdessä vuodessa.

Vuonna 2019 kahden naisen solmimissa avioliitoissa naisten keski-ikä oli 35,8 vuotta, vuotta aiemmin 35,4 vuotta. Vastaavasti kahden miehen solmimissa avioliitoissa keski-ikä oli 41,7 vuotta, edellisenä vuonna kymmenyksen enemmän.

Noin joka neljäs meni uudelleen naimisiin

Naisilla uudelleen naimisiin menneiden määrä väheni suhteellisesti vähemmän kuin ensimmäistä kertaa naimisiin menneiden määrä. Miehillä uudelleen naimisiin menneiden määrä suureni hieman edellisestä vuodesta. Tästä seuraa, että ensimmäisten avioliittojen osuus kaikista solmituista avioliitoista pieneni naisilla yhden prosenttiyksikön, miehillä hieman vähemmän. Sekä naisilla että miehillä ensimmäisten avioliittojen osuus kaikista solmituista avioliitoista pieneni 74 prosenttiin.

Toisia avioliittoja oli 21 prosenttia kaikista naisten solmimista avioliitoista, kolmansia viisi prosenttia. Vastaavasti miehillä oli toisia avioliittoja 22 prosenttia ja kolmansia hieman alle viisi prosenttia kaikista miesten solmimista avioliitoista.

Elokuu suosituin avioitumiskuukausi 2019

Vuoden 2019 suosituin avioitumiskuukausi oli elokuu, jolloin 3 728 paria solmi avioliiton. Toiseksi suosituin oli heinäkuu 3 281 parilla. 2010-luvulla heinä- ja elokuu ovat vuorotelleet suosituimpana avioitumiskuukautena. Koska häät ajoittuvat useimmiten viikonloppuihin “kärkisijan” muuttumiseen vaikuttaa viikonloppujen määrän vaihtelu kuukausissa vuosittain.

Avioliittoja solmittiin eniten 10. elokuuta, jolloin vihittiin 524 paria. Toiseksi eniten vihille mentiin elokuun 3. päivä, 501 paria, ja kolmanneksi eniten heinäkuun 27. päivä, 491 paria.

Avioerojen määrä kasvoi

Vuonna 2019 avioeroon päättyi 13 365 avioliittoa. Näistä 54:ää lukuunottamatta kaikki olivat avioeroja, joissa puolisot olivat eri sukupuolta. Avioerojen määrä, joissa puolisot olivat eri sukupuolta, suureni 195:llä edelliseen vuoteen verrattuna. Avioerojen vuosittainen määrä on vaihdellut ilman selvää suuntaa. Vuosi 2019 katkaisi kolmen peräkkäisen vuoden jakson, jolloin erojen määrä oli pienentynyt. Vuosittaiset määrän muutokset ovat olleet kuitenkin niin pieniä, että avioeronneisuus, eli avioeronneiden määrä suhteessa naimisissa oleviin, on pysynyt samalla tasolla jo yli 20 vuotta: 13–14 eroa tuhatta naimisissa olevaa joko naista tai miestä kohden laskettuna.

Eronneisuus suureni naisilla lähes kaikissa ikäryhmissä edelliseen vuoteen verrattuna. Miehillä eronneisuus pieneni alle 30-vuotiailla ja sitä nuoremmilla, mutta suureni 35-59-vuotiailla (liitekuvio 3).

Avioeronneisuus naisen iän mukaan 2010, 2018 ja 2019, puolisot eri sukupuolta

Avioeronneisuus naisen iän mukaan 2010, 2018 ja 2019, puolisot eri sukupuolta

Ensimmäisessä avioliitossa, joissa puolisot olivat eri sukupuolta, naiset olivat keski-iältään 41,1 vuoden ikäisiä avioliiton päättyessä eroon. Vastaava miesten keski-ikä oli 43,4 vuotta vuonna 2019. Naisten keski-ikä eronhetkellä nousi edellisestä vuodesta kolmella kymmenyksellä, miesten neljällä kymmenyksellä. Kummankin sukupuolen keski-iällä erotessa on nähtävissä lievä nouseva suunta viime vuosina.

Naispareja enemmän naimisiin kuin edellisenä vuonna, miespareja vähemmän

Vuonna 2019 samaa sukupuolta olevat solmivat 376 avioliittoa, joista 113 oli kahden miehen ja 263 kahden naisen avioliittoja. Määrä pieneni vain vähän edellisestä vuodesta, jolloin solmittiin 387 avioliittoa. Naiset solmivat 21 avioliittoa edellisvuotta enemmän, miehet 32 vähemmän. Koska naisten solmimien avioliittojen määrä suureni enemmän kuin miesten pieneni, niin kokonaismäärän väheni vain 11:llä solmitulla liitolla.

Pienissä luvuissa pieneltä tuntuva määrällinen muutos voi olla suhteellisesti suuri. Kahden miehen solmimien avioliittojen määrän väheneminen 32:lla merkitsee suhteellisesti 22 prosentin vähenemistä. Vastaavasti kahden naisen solmimien avioliittojen määrän suureneminen 21:llä merkitsee vajaan 9 prosentin kasvua. Kahden miehen solmimien avioliittojen määrä vuonna 2019 on 44 prosenttia ja kahden naisen 32 prosenttia pienempi kuin vuonna 2017, jolloin avioliittolain muutos mahdollisti samaa sukupuolta olevien avioliiton solmimisen.

Vuosina 2015–2017 rekisteröityjen parien erojen määrä oli 130:n tuntumassa. Sen jälkeen erojen määrä on vähentynyt ja vuonna 2019 niitä oli 72. Paremman käsityksen saamiseksi samaa sukupuolta olevien parien erojen määrästä edellä olevaan lukuun on lisättävä samaa sukupuolta olevien parien avioerot, 54. Tällöin määrä, 126, on samaa tasoa kuin edeltävien vuosien pelkkien rekisteröityjen parien erojen.

Rekisteröityjen parien eroista 27 oli miesparien eroja ja 45 naisparien eroja. Vastaavasti samaa sukupuolta olevien avioparien eroista 12 oli miesparien ja 42 naisparien eroja.

Siviilisäädyn muutokset, avioliiton solmineiden ja avioeronneiden keski-ikä 2010–2019

  Vuosi
2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019
Solmitut avioliitot 31 925 30 557 31 008 27 238 26 551 26 735 26 503 26 542 23 799 22 296
Avioerot 13807 13 681 13 251 13 989 13 915 14 170 13 775 13 485 13 145 13 365
1. avioliiton solmineiden naisten keski-ikä, puolisot eri sukupuolta 30,3 30,6 30,8 30,6 30,7 31,2 31,4 31,7 31,7 32,1
1. avioliiton solmineiden miesten keski-ikä, puolisot eri sukupuolta 32,6 32,9 33,1 32,8 32,9 33,4 33,7 33,9 33,9 34,2
1. avioliitosta eronneiden naisten keski-ikä, puolisot eri sukupuolta 39,9 40,4 40,0 40,0 39,9 40,4 40,5 40,6 40,8 41,1
1. avioliitosta eronneiden miesten keski-ikä, puolisot eri sukupuolta 42,3 42,7 42,3 42,3 42,3 42,8 42,8 42,9 43,0 43,4
Erot, puolisot samaa sukupuolta 1) 64 85 103 101 109 133 127 133 132 126
1) Vuoteen 2016 saakka erot rekisteröidystä parisuhteesta. Vuodesta 2017 lähtien samaa sukupuolta olevien avioerot ja erot rekisteröidystä parisuhteesta.

Lähde: Siviilisäädyn muutokset 2019. Tilastokeskus

Lisätietoja: Timo Nikander 029 551 3250, info@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (282,8 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 8.5.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Siviilisäädyn muutokset [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6413. 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ssaaty/2019/ssaaty_2019_2020-05-08_tie_001_fi.html