Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Sijoituspalveluyritykset 2018, 4. vuosineljännes

Julkaistu: 5.4.2011

Sijoituspalveluyritysten tulokset paranivat vuonna 2010

Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 99 miljoonaa euroa vuonna 2010. Liikevoitto kasvoi 47 prosenttia verrattuna vuoteen 2009. Voitolliseen liiketulokseen vuonna 2010 ylsi lähes kolme neljästä sijoituspalveluyrityksestä.

Sijoituspalveluyritysten liikevoitto vuosina 1998–2010

Sijoituspalveluyritysten liikevoitto vuosina 1998–2010

Palkkiotuottoja sijoituspalveluyrityksille kertyi 289 miljoonaa euroa, mikä on 22 prosenttia enemmän kuin vuonna 2009. Sijoituspalveluyritysten tuotoista liki 90 prosenttia muodostui palkkiotuotoista. Tärkeimmät palkkiotuottojen lähteet olivat omaisuudenhoito, arvopaperinvälitys ja muut palkkiotuotot.

Sijoituspalveluyritysten suurin kuluerä olivat hallintokulut, joita kertyi vuoden 2010 aikana 136 miljoonaa euroa, liki 17 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Toisen tärkeän kuluerän, palkkiokulujen, lisäys oli 35 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

Vuoden 2010 lopussa Suomessa toimi 58 kappaletta Finanssivalvonnalta toimiluvan saanutta sijoituspalveluyritystä. Vuoden aikana toiminnan itsenäisenä sijoituspalveluyrityksenä aloitti 5 yritystä ja lopetti 4 yritystä. Henkilökuntaa sijoituspalveluyrityksillä oli vuoden 2010 lopussa 1037 joka on 45 henkilöä edellisvuotta enemmän.


Lähde: Sijoituspalveluyritykset, Tilastokeskus

Lisätietoja: Hilkka Jaatinen (09) 1734 3630, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Julkaisu pdf-muodossa (259,5 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 5.4.2011

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Sijoituspalveluyritykset [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-369X. 4. vuosineljännes 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 25.4.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/spy/2010/04/spy_2010_04_2011-04-05_tie_001_fi.html