1. Ulkomaanmatkailu

1.1. Viro ja Ruotsi jatkavat suomalaisten suosikkeina

Vuonna 2016 suomalaiset tekivät ulkomaille 8,2 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa. Yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja tehtiin 6,1 miljoonaa. Vähintään 4 yötä kohdemaassa vietettyjä matkoja näistä oli 3,6 miljoonaa ja lyhyitä 1-3 yötä kohdemaassa vietettyjä matkoja 2,5 miljoonaa. Yöpymisen laivalla sisältäneitä risteilyjä tehtiin runsaat 1,1 miljoonaa. Ulkomaan päivämatkoja tehtiin hieman vajaa miljoona. Näistä päiväristeilyjä Viroon oli runsas puoli miljoonaa ja Ruotsiin 0,1 miljoonaa.

Vuonna 2016 Viroon tehtiin 2,4 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa, mikä on 29 prosenttia kaikista vapaa-ajanmatkoista. Viroon matkattiin mieluiten heinäkuussa, jolloin vapaa-ajanmatkojen määrä etelänaapuriimme nousi lähes 300 000:n. Myös touko- ja elokuu olivat suosittuja matkustusaikoja.

Suomalaisten suosikkimatkakohteista lähialueilla toisena oli Ruotsi 1,7 miljoonalla vapaa-ajanmatkallaan. Ruotsiin matkattiin myös mieluiten heinäkuussa. Elo- ja marraskuu olivat toiseksi suosittuimpia matkustuskuukausia. Ruotsi on maa, jonne matkustetaan lomamatkojen lisäksi myös tapaamaan sukulaisia ja ystäviä. Vuonna 2016 tämän tyyppiset matkat kattoivat Ruotsiin suuntautuneista vapaa-ajanmatkoista 18 prosenttia.

Vuonna 2016 Pohjoismaista myös Tanskaan matkasi yhä useampi suomalainen. Norja menetti hieman suosiotaan edellisvuodesta.

Venäjälle matkailun osalta tapahtui muutos vuonna 2014, kun matkojen määrät itänaapuriimme vähenivät huomattavasti. Vuonna 2016 matkailu kuitenkin elpyi jälleen, vaikka matkojen määrät eivät vielä saavuttaneetkaan vuoden 2013 tasoa. Venäjälle vuonna 2016 tehdyistä vapaa-ajanmatkoista 23 prosenttia oli matkoja, joiden tarkoituksena oli tavata sukulaisia ja ystäviä.

Katso liitetaulukot 1.2, 4.1, 5 ja 6

1.2. Keski-Euroopassa matkailun suunta oli lännestä itään

Suomalaisten ovat matkanneet Keski-Eurooppaan yleensä vuosi vuodelta enemmän. Vuonna 2016 suosikit Saksa ja Ranska kuitenkin menettivät suomalaismatkailijoita. Iso-Britanniaan matkojen määrä lisääntyi hieman. Itäisessä Euroopassa sekä Tšekki että Puola jatkoivat jo edellisvuonna alkanutta suosiotaan suomalaisten matkakohteina.

Euroopan puoleiselle Välimerelle tehtiin yhteensä 1,1 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa vuonna 2016. Välimeren pohjoispuolen valtioissa suomalaismatkailijoiden suunta oli selvä. Edelliseen vuoteen verrattuna suomalaiset suuntasivat Välimeren itäosista läntisille rannoille. Suomalaisten kesäsuosikit Kreikka ja Turkki menettivät molemmat matkailijoitaan. Turkissa matkojen määrä väheni noin puoleen edellisvuodesta.

Espanja on suomalaisten pitkäaikainen suosikki ja ollut kolmanneksi suosituin vapaa-ajanmatkakohde jo vuosikausia. Eikä matkailuvuosi 2016 ollut poikkeus. Matkat sekä Manner-Espanjaan, Baleaarien saarille ja Kanariansaarille lisääntyivät edellisvuodesta.

Kanariansaarille matkataan pääosin talvikaudella, mutta Manner-Espanja vetää suomalaisia puoleensa ympäri vuoden. Sekä Kanariansaarille ja Manner-Espanjaan tehtiin pitkään suunnilleen sama määrä matkoja vuodessa, mutta vuodesta 2012 lähtien Manner-Espanjaan on tehty vuosittain enemmän matkoja kuin Kanariansaarille.

Toinen Välimeren pohjoispuolen suosikkivaltioista oli Italia. Italia ja Manner-Espanja kattoivat runsaat 60 prosenttia Välimerelle suuntautuneista 1,1 miljoonasta vapaa-ajanmatkasta.

Amerikan manner lisäsi suosiotaan vuonna 2016 ja siellä erityisesti Yhdysvallat, jonne suuntautui lähes 70 prosenttia valtameren taakse ulottuneista matkoista. Aasia sen sijaan oli laskevassa suosiossa. Aasian perinteisen suosikkimaan, Thaimaan matkojen määrä kuitenkin lisääntyi.

Katso liitetaulukot 4.1 ja 5

1.3. Laivalla ulkomaanmatkalle

Laivalla tehtiin viime vuonna 3,7 miljoonaa erilaista vapaa-ajanmatkaa ulkomaille, eli suunnilleen saman verran, kuin vuotta aiemmin. Kaikista ulkomaan vapaa-ajanmatkoista laivalla tehtiin 45 prosenttia. Laivalla tehdyistä matkoista 99 prosenttia suuntautui Viroon tai Ruotsiin.

Vuonna 2016 tehtiin 1,9 miljoonaa sellaista yöpymisen kohdemaassa sisältänyttä matkaa, joilla määränpäämaahan matkattiin laivalla. Edellisvuoteen verrattuna näiden matkojen määrä lisääntyi hieman. Yönyliristeilyjä tehtiin 1,1 miljoonaa ja päiväristeilyjä 0,6 miljoonaa.

Viroon suuntautuneista vapaa-ajanmatkoista 99 prosenttia tehtiin laivalla. Ruotsiin tehdyistä vapaa-ajanmatkoista 74 prosenttia tehtiin laivalla, 10 prosenttia lentäen ja 16 prosenttia henkilöautolla.

Yönyliristeilylle suomalaiset lähtivät mieluiten marraskuussa ja päiväristeilylle joulukuussa. Kun kohdemaassa yövyttiin yksi tai useampi yö, matkaan lähdettiin mieluiten heinä-elokuussa.

Oma auto oli laivalla mukana Viroon matkatessa lähes joka kolmannella ja Ruotsiin matkatessa joka viidennellä. Matkaseurueen bussilla Virossa matkattiin joka yhdeksännellä matkalla.

Laivalla tehtyjen vapaa-ajan ulkomaanmatkojen määrä kuukausittain 2016

Laivalla tehtyjen vapaa-ajan ulkomaanmatkojen määrä kuukausittain 2016

1.4. Ulkomaan työmatkojen määrä kasvoi edellisvuodesta

Vuonna 2016 ulkomaille tehtiin 1,8 miljoonaa sellaista työ- ja kokousmatkaa, jonka aikana yövyttiin kohdemaassa. Yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä työmatkoja tehtiin eniten Ruotsiin, Viroon ja Saksaan. Ruotsiin tehtiin 340 000 työmatkaa, Viroon 250 000 ja Saksaan 200 000 työmatkaa.

Työhön liittyviä ulkomaan päivämatkoja tehtiin vuoden 2016 aikana 180 000. Ulkomaille tehtiin myös 100 000 työhön liittyvää risteilyä.

Katso liitetaulukot 5 ja 15

Lähde: Suomalaisten matkailu, Tilastokeskus

Lisätietoja: Taru Tamminen 029 551 2243, Teemu Okkonen 029 551 2634, liikenne.matkailu@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko


Päivitetty 29.3.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. 2016, 1. Ulkomaanmatkailu . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 25.11.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/smat/2016/smat_2016_2017-03-29_kat_001_fi.html

Jaa