Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 8.6.2016

Suomalaisten matkat Manner-Espanjaan lisääntyivät tammi-huhtikuussa 2016

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan suomalaiset matkustivat kotimaassa alkuvuonna 2016 hieman vähemmän kuin viime vuoden keväällä. Maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja tehtiin kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suomen kohteista Lappi menetti ja Uusimaa kasvatti suosiotaan. Myös vapaa-ajanmatkailu ulkomaille väheni verrattaessa vastaavaan ajankohtaan viime vuonna. Alkuvuodesta ulkomaille matkustaneista yhä useampi suomalainen suuntasi perinteisiin matkakohteisiin, Espanjaan tai Thaimaahan.

Vapaa-ajanmatkat tammi-huhtikuussa 2003-2016*

Vapaa-ajanmatkat tammi-huhtikuussa 2003-2016*

Vuoden 2016 ensimmäisellä kolmanneksella 15–84-vuotiaat suomalaiset tekivät 11,1 miljoonaa matkaa, kun mukaan lasketaan kaikki kotimaan ja ulkomaan vapaa-ajanmatkat sekä työ- ja kokousmatkat. Yöpymisen sisältäneiden matkojen lisäksi matkamäärässä ovat mukana myös ulkomaan päivämatkat.

Kotimaassa yöpymisen sisältäneitä vapaa-ajanmatkoja tehtiin tammi-huhtikuussa 6,8 miljoonaa. Näistä oli ilmaismajoitusmatkoja 5,1 miljoonaa. Matkoja, joiden aikana yövyttiin maksullisessa majoituksessa, tehtiin 1,8 miljoonaa ja suosituimmat matkakohteet sijaitsivat Uudellamaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pirkanmaalla. Maksullisen majoituksen sisältäneitä matkoja tilastoitiin 3 prosenttia vähemmän kuin edellisvuoden tammi-huhtikuussa. Matkojen määrä Uudellemaalle kuitenkin lisääntyi 8 prosenttia. Matkat Pohjois-Pohjanmaalle pysyivät viimevuoden tasolla ja matkojen määrä Pirkanmaalle väheni 20 prosenttia sekä Lappiin 15 prosenttia.

Pääsiäinen osui tänä vuonna maaliskuulle, joka oli kotimaassa alkuvuoden suosituin matkustuskuukausi, sillä silloin tehtiin 547 000 maksullisen majoituksen sisältänyttä matkaa. Näistä maaliskuun matkoista 20 prosenttia suuntautui Pohjois-Pohjanmaalle ja 12 prosenttia Lappiin.

Maksullisessa majoituksessa matkailija yöpyy esim. vuokratussa mökissä, hotellissa tai leirintäalueella. Näillä vapaa-ajanmatkoilla yövyttiin mieluiten hotellissa. Hotelliyöpymisiä kertyikin 2,5 miljoona, joka on 52 prosenttia maksullisista yöpymisistä. Vuokrattu mökki on kevättalvella myös hyvin suosittu. Vuokramökkiyöpymisiä kertyi näillä matkoilla 1,9 miljoona, joka on 40 prosenttia maksullisista yöpymisistä.

Ulkomaille tehtiin tammi-huhtikuussa 2,3 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa, sisältäen yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat. Ulkomaan vapaa-ajanmatkoista kohdemaassa yöpymisen sisältäneitä matkoja oli 1 685 000. Risteilyjä, joiden aikana yövyttiin ainoastaan laivalla, tehtiin tammi-huhtikuussa 394 000. Päivämatkoja ulkomaille tehtiin tammi-huhtikuussa 257 000. Näistä matkoista runsas puolet oli Viron päiväristeilyjä.

Alkuvuonna vapaa-ajanmatkoja suuntautui naapurimaihimme Viroon 588 000 ja Ruotsiin 484 000. Ruotsiin suuntautuneet yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat pysyivät samalla tasolla kuin vuosi sitten. Risteilyt vähenivät hieman, mutta päivämatkat Ruotsiin lisääntyivät. Viro on suomalaisten ykkössuosikki ympäri vuoden. Yönyliristeilyt Viroon lisääntyivät edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat sekä päiväristeilyt sen sijaan vähenivät.

Alamäki Venäjälle suuntautuvan matkailun osalta hellitti alkuvuodesta 2016, sillä yöpymisen kohdemaassa sisältäneet matkat Venäjälle lisääntyivät 6 prosenttia.

Espanjaan matkoja suuntautui alkuvuodesta 323 000, näistä 54 prosenttia Kanariansaarille. Kanariansaarten matkojen määrä lisääntyi 12 prosenttia. Manner-Espanjaan sekä Baleaarien saarille tehtiinkin alkuvuonna 148 000 matkaa ja matkojen määrä lisääntyi edellisvuodesta 72 prosenttia. Maaliskuu oli alkuvuoden suosituin kuukausi matkustaa Kanarialle ja huhtikuu Manner-Espanjaan.

Thaimaan lämpöön tehtiin 99 000 matkaa ja matkojen määrä lisääntyi 30 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta.

Kun tarkastellaan vain yöpymisen kohdemaassa sisältäneitä matkoja, tehtiin niitä 8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammi-huhtikuussa. Huhtikuu oli näiden matkojen osalta alkuvuoden suosituin matkustuskuukausi, sillä silloin tehtiin 549 000 ulkomaan matkaa, joiden aikana yövyttiin kohdemaassa. Yöpymisen kohdemaassa sisältäneiden vapaa-ajanmatkojen määränpäänä oli Viro lähes viidesosalla matkoista, Välimeren pohjoispuolen rannikko 15 prosentilla matkoista ja Kanariansaaret 10 prosentilla matkoista.

Vapaa-ajanmatkojen lisäksi kotimaassa tehtiin 1,2 miljoonaa työ- ja kokousmatkaa. Ulkomaille suuntautui 0,7 miljoonaa työ- ja kokousmatkaa (ml. kohdemaassa yöpymisen sisältäneet matkat, risteilyt ja päivämatkat). Kotimaan työmatkat lisääntyivät 17 prosenttia ja ulkomaan työmatkat 9 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksesta, jota varten haastateltiin helmi-, maalis-, huhti- ja toukokuussa yhteensä 4 994 iältään 15–84-vuotiasta suomalaista. Vuoteen 2011 saakka tiedot kerättiin 15–74-vuotiailta.


Lähde: Suomalaisten matkailu, Tilastokeskus

Lisätietoja: Taru Tamminen 029 551 2243, Teemu Okkonen 029 551 2634, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko

Julkaisu pdf-muodossa (301,0 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 8.6.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomalaisten matkailu [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-8837. Kevät (1.1.-30.4) 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/smat/2016/13/smat_2016_13_2016-06-08_tie_001_fi.html