Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 18.1.2011

Palvelujen ulkomaankaupan ylijäämä laski vuonna 2009

Tilastokeskuksen lopullisten tietojen mukaan palvelujen ulkomaankaupan ylijäämä supistui 3,3 miljardiin euroon vuonna 2009, mikä on yli neljänneksen vähemmän kuin vuonna 2008. Palveluja vietiin vuonna 2009 noin 15 miljardin euron arvosta palvelujen tuonnin ollessa 12 miljardia

Palvelujen vienti, tuonti ja ylijäämä, 2002–2009, miljoonaa euroa

Palvelujen vienti, tuonti ja ylijäämä, 2002–2009, miljoonaa euroa

Ulkomaankaupan ylijäämä supistui palvelujen viennin laskun ja tuonnin hienoisen kasvun myötä. Viennin arvo laski vuonna 2009 6 prosenttia eli noin miljardi euroa vuoteen 2008 nähden. Vastaavasti palvelujen tuonti kasvoi kaksi prosenttia, yhteensä 230 miljoonaa euroa.

Palvelujen ulkomaankaupan ylijäämä kasvoi rojalti- ja lisenssimaksuissa. Näiden palvelujen vienti kasvoi 245 miljoonaa euroa tuonnin laskiessa 468 miljoonalla eurolla. Rojaltien ja lisenssimaksujen palvelujen ulkomaankaupan alijäämä vuonna 2008 oli 373 miljoonaa euroa, kun vuonna 2009 ylijäämä oli 373 miljoonaa euroa.

Palvelujen viennissä tärkeimmät kauppakumppanit olivat Intia, Ruotsi ja Kiina. Ruotsin lisäksi lähialueiden maista eniten palveluja vietiin Venäjälle ja Saksaan. Palvelujen tuonti on keskittynyt vientiä selvemmin tiettyihin maihin. Tärkeimpiä palvelujen tuontimaita ovat edelleen Saksa, Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ruotsi.

EU15 -maiden osuus palveluviennistä pysyi edelleen matalalla tasolla tilaston alkuvuosien tasoon verrattuna. Kiinan ja Intian osuus palvelujen ulkomaankaupasta kasvoi vuonna 2009. Näiden maiden merkitys kauppakumppaneina on kasvanut vuodesta 2002.

Palvelujen ulkomaankaupan tilasto perustuu Tilastokeskuksen palvelujen ulkomaankaupan vuosi- ja neljännesvuositiedusteluihin. Tiedot sisältävät konserniyritysten välisen palvelukaupan. Tilaston tietoihin eivät sisälly kuljetuksen, matkailun tai vakuutuksen palvelut. Tietoja käytetään osana Suomen Pankin laatimaa maksutasetta.


Lähde: Palvelujen ulkomaankauppa 2009, Tilastokeskus

Lisätietoja: Jaakko Salmela (09) 1734 2953, Marjatta Tenhunen (09) 1734 2927, globalisaatio.tilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (286,8 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 18.1.2011

Viittausohje:

Tilasto: Palvelujen ulkomaankauppa [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3509. 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/pul/2009/pul_2009_2011-01-18_tie_001_fi.html