Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 6.4.2010

Rikoksista selvitettiin 59 prosenttia

Poliisin tietoon tuli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 kaikkiaan 432 000 rikosta. Poliisi selvitti yhteensä 256 000 rikosta, joihin epäiltiin syylliseksi 289 000 henkilöä. Näistä oli naisia 21 prosenttia. Naisten osuus syylliseksi epäillyistä on 2000-luvulla vaihdellut 17 ja 23 prosentin välillä.

Määrällisen eron lisäksi miesten ja naisten rikollisuus poikkeaa siten, että naisilla pahoinpitelyjen, rattijuopumusten ja vahingontekojen osuudet miehiin verrattuna ovat pieniä. Kuitenkin pahoinpitelyihin ja rattijuopumuksiin syylliseksi epäiltyjen naisten osuudet on 20 vuodessa enemmän kuin kaksinkertaistuneet. Naisten tyypillisimpiä rikoksia ovat näpistykset, petokset, kavallukset ja väärennykset.

Vuonna 2009 nuorten ja alaikäisten – alle 21-vuotiaiden – osuus kaikista syylliseksi epäillyistä oli 24 prosenttia. Tyypillisimpiä nuorten rikoksia ovat ryöstöt, varkaus- ja vahingontekorikokset sekä moottoriajoneuvon anastukset, käyttövarkaudet ja luvattomat käytöt. Ryöstöihin syylliseksi epäillyistä nuorten osuus oli 44 prosenttia. Varkausrikoksissa prosenttiluku oli 28 ja vahingonteoissa 47. Moottoriajoneuvon anastuksiin, käyttövarkauksiin ja luvattomiin käyttöihin syylliseksi epäillyistä 38 prosenttia oli nuoria.

Tilaston esittämistapa on uudistettu vuoden 2009 alusta. Liikenneturvallisuuden vaarantamiset ja liikennerikkomukset esitetään omana taulukkonaan. Rikosten kokonaismäärä ei ole vertailukelpoinen aiemmin esitettyjen lukujen kanssa. Uudistuksen tavoitteena on parantaa rikosten vertailtavuutta eri vuosien kesken sekä edistää niiden kansainvälistä vertailukelpoisuutta. Tilaston laatuselosteessa on tarkempia tietoja uudistuksesta.

Selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäillyt iän ja sukupuolen mukaan 2000-2009

Vuosi Syylliseksi epäillyt — Ikä
Miehet yhteensä Naiset yhteensä Alle 15–vuotiaat miehet Alle 15–vuotiaat naiset 15–17–vuotiaat miehet 15–17–vuotiaat naiset 18–20–vuotiaat miehet 18–20–vuotiaat naiset Yli 20–vuotiaat miehet Yli 20–vuotiaat naiset
2000 232 810 41 520 8 002 2 812 26 554 5 003 32 204 4 593 164 050 29 112
2001 227 035 40 878 7 218 3 121 23 165 4 490 34 231 4 717 162 421 28 550
2002 226 806 38 805 6 808 2 641 20 216 4 230 34 654 5 113 165 128 26 821
2003 236 391 42 097 7 600 2 590 19 033 4 127 35 161 5 300 174 597 30 080
2004 250 087 47 028 8 342 3 182 20 063 4 763 33 466 5 670 188 216 33 413
2005 250 489 46 580 7 289 3 047 22 486 4 546 31 983 5 521 188 731 33 466
2006 239 264 45 093 6 934 2 725 19 296 4093 28 830 5 783 184 204 32 492
2007 250 303 57 847 8 347 2 749 19 783 4 077 29 702 5 433 194 471 45 588
2008 257 955 50 240 10 577 3 198 20 592 4 207 30 388 5 987 196 398 36 848
2009 239 386 49 809 8 845 3 172 18 952 4 618 26 918 5 859 184 671 36 160

Lähde: Poliisin tietoon tullut rikollisuus 2009. Tilastokeskus

Lisätietoja: Jorma Kallio (09)1734 3248, rikos@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (10 sivua 243,4 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 06.04.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Poliisin tietoon tullut rikollisuus [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-3651. 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/polrik/2009/polrik_2009_2010-04-06_tie_001_fi.html