Julkaistu: 26.1.2010

Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä ennallaan

Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä oli 1,25 miljoonaa vuonna 2008. Vuoden 2009 ennakkotietojen perusteella opiskelijamäärä pysyi lähes ennallaan edellisvuoteen verrattuna. Peruskoulu- ja lukiokoulutuksen opiskelijamäärä väheni ikäluokkien pienentymisestä johtuen. Ammatillisessa, ammattikorkeakoulu- ja yliopistokoulutuksessa opiskelijoiden määrä kasvoi hieman. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen koulutustilastoihin.

Vuonna 2008 uusia opiskelijoita oli 270 000 ja tutkinnon suorittaneita 220 000. Uusista opiskelijoista naisia oli 52 prosenttia ja tutkinnon suorittaneista 55 prosenttia. Yliopistokoulutuksessa suoritettiin tutkinnonuudistuksen seurauksena ennätysmäärä tutkintoja, 71 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tämä tilasto kuvaa tutkintotavoitteisen koulutuksen kokonaisuutta yhtenäisin käsittein ja luokituksin. Tilastossa on tietoja kaikista koulutussektoreista. Aiheeseen liittyviä tietoja julkaistaan Tilastokeskuksen Internet-sivuilla tämän tilaston tietokantataulukoissa sekä esi- ja peruskouluopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulukoulutuksen ja yliopistokoulutuksen tilastojen kohdalla.

Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat 2000–2009 (2009 ennakkotieto)

Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijat 2000–2009 (2009 ennakkotieto)

Lähde: Koulutustilastot 2009. Tilastokeskus

Lisätietoja: Riikka Rautanen (09) 1734 2375, Irma Suovirta (09) 1734 3280, koulutustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (208,0 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 26.1.2010

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Koulutus > Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot > 2009 > Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä ennallaan

Navigointi

Tilastot

Koulutus

Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet PalloPalaute    Green Office