Suomen virallinen tilasto

Oppilaitosten aikuiskoulutus

Tuottaja: Tilastokeskus
Tiedot:

Tuorein julkistus:
Oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa 2,3 miljoonaa osallistujaa vuonna 2008
10.12.2009
Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämien tietojen mukaan oppilaitosten tutkintoon johtamattomassa aikuiskoulutuksessa annettiin opetusta vuonna 2008 yhteensä 5,7 miljoonaa tuntia, 4 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Osallistujia (brutto-opiskelijamäärä) oli yhtä paljon kuin edellisenä vuonna, yhteensä 2,3 miljoonaa.

Seuraava julkistus:
10.12.2010

Kuvaus: Aikuiskoulutustilasto sisältää tiedot yleissivistävien oppilaitosten, ammatillisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja kesäyliopistojen järjestämästä aikuiskoulutuksesta. Yleissivistäviin oppilaitoksiin on luettu myös opintokeskukset. Aineisto perustuu yleissivistävien, ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen osalta Tilastokeskuksen oppilaitoksilta keräämiin tietoihin, yliopistojen osalta KOTA-tietokantaan ja kesäyliopistojen osalta Suomen kesäyliopistot r.y:n selvitykseen.
Lue koko kuvaus >>>
Asiasanat: koulutus, aikuiskoulutus, opiskelijat, oppilaitokset.
Tilastot asiasanoittain >>>

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Koulutus > Oppilaitosten aikuiskoulutus

Navigointi

Tilastot

Koulutus

Oppilaitosten aikuiskoulutus

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet PalloPalaute    Green Office