Julkaistu: 2.4.2015

Maatalousyrittäjien keski-ikä kasvussa

Viljelijöiden keski-ikä on noussut 2000-luvun alusta neljällä vuodella. Kaikkien viljelijöiden keski-ikä vuonna 2000 oli 47 vuotta, kun se vuonna 2013 oli 51 vuotta. Alle 35 vuotiaiden viljelijöiden osuus koko viljelijäväestöstä on laskenut 12 prosentista vuonna 2000 vuoden 2013 8 prosenttiin. Vuonna 2013 lähes puolet eli 47 prosenttia viljelijöistä olivat 50 - 64 vuotiaita. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemasta vuoden 2013 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilastosta.

Viljelijöiden lukumäärän kehitys ikäluokittain vuosina 2000–2013

Viljelijöiden lukumäärän kehitys ikäluokittain vuosina 2000–2013

Katsauksessa maataloutta ja metsätaloutta käsitellään erikseen. Maatilayritysten tuloksia tarkastellaan katsauksen luvussa yksi. Vuonna 2013 maatilatalouden tuloverolain perusteella verotettuja aktiivimaatilayrityksiä oli kaikkiaan 52 210 ja niiden saama keskimääräinen tulos maataloudesta oli noin 18 400 euroa. Maatalouden tulos vastasi reilua 30 prosenttia viljelijäpuolisoiden kaikista verotettavista tuloista. Maatalouden tulo-osuus on pienentynyt jatkuvasti viljelijäkotitalouksien tuloista. Henkilöverotietoihin perustuvat tiedot on esitetty katsauksen luvussa kaksi ja yksityismetsätalouden tilastot luvussa kolme.


Lähde: Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Juhapekka Kyllönen 029 551 2917, maataloustilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (332,3 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 2.4.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Maa- ja metsätalousyritysten taloustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-304X. 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 23.10.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/mmtal/2013/mmtal_2013_2015-04-02_tie_001_fi.html

Jaa