Julkaistu: 5.10.2018

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 2,6 prosenttia elokuussa

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät edelleen Suomen majoitusliikkeissä elokuussa 2018. Heille tilastoitiin lähes 754 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 2,6 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sitä vastoin kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 2,5 prosenttia ja he yöpyivät majoitusliikkeissä lähes 1,6 miljoonaa kertaa. Kaikkiaan Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin 2,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 0,8 prosenttia enemmän kuin elokuussa 2017. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.

Yöpymisten muutos elokuussa 2018/2017, %

Yöpymisten muutos elokuussa 2018/2017, %

Virolaisten ja espanjalaisten yöpymiset lisääntyivät eniten elokuussa

Suomen majoitusliikkeissä tilastoitiin virolaisille lähes 24 000 yöpymisvuorokautta ja espanjalaisille runsaat 27 000 yöpymistä elokuussa 2018. Virolaisten yöpymiset lisääntyivät 12,4 prosenttia ja espanjalaisten yöpymiset 10,0 prosenttia viime vuoden elokuuhun verrattuna. Virolaisten yöpymisiä kirjattiin eniten Uudellamaalla, lähes 10 000 vuorokautta. Myös espanjalaisten yöpymiset sijoittuivat etupäässä Uudellemaalle, jossa heille tilastoitiin noin 18 000 yöpymisvuorokautta. Uudellamaalla tilastoitiin kaikkiaan lähes 385 000 ulkomaisten matkailijoiden yöpymistä elokuussa 2018, mikä oli kuitenkin 2,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Uudenmaan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä oli 51 prosenttia.

Venäjä, Saksa ja Ruotsi olivat suurimmat matkailijamaat elokuussa

Kolmen kärki jatkaa vahvana, vain järjestys vaihtelee. Venäläiset olivat elokuussa suurin ulkomaalaisten matkailijoiden ryhmä lähes 91 000 yöpymisvuorokaudellaan. Määrä oli lähes sama kuin vuotta aiemmin; vähennystä ainoastaan 0,1 prosenttia. Saksalaiset olivat toisena ja heille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä lähes 89 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli kuitenkin 7,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ruotsalaiset olivat kolmannella sijalla vajaalla 75 000 vuorokaudellaan. Heidän yöpymistensä määrä oli 2,6 prosenttia pienempi kuin elokuussa 2017. Kiinalaiset nousivat neljännelle sijalle lähes 42 000 yöpymisvuorokaudellaan. Lisäystä viime vuodesta oli 1,6 prosenttia.

Lähes kaikkien tärkeimpien Suomeen suuntautuvien matkailijamaiden yöpymiset vähenivät elokuussa. Suurimmat vähennykset tulivat Britanniasta ja Yhdysvalloista. Brittien yöpymiset vähenivät 16,1 prosenttia ja yhdysvaltalaisten yöpymiset 11,1 prosenttia viime vuoden elokuuhun verrattuna. Briteille kirjattiin majoitusliikkeissä hieman yli 34 000 yöpymisvuorokautta ja yhdysvaltalaisille runsaat 36 000 vuorokautta. Vähennyksistä huolimatta he olivat kiinalaisten jälkeen seuraavaksi suurimmat matkailijamaat elokuussa 2018.

Maakunnittain tarkasteltuna yöpymisten kokonaismäärä lisääntyi elokuussa eniten Keski-Suomessa, 13,3 prosenttia. Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä yöpymisten kasvu oli noin 9 prosenttia kummassakin. Pohjanmaalla yöpymiset lisääntyivät 7,0 prosenttia. Sitä vastoin yöpymisten kokonaismäärä väheni Varsinais-Suomessa 6,6 prosenttia. Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa sekä Keski-Pohjanmaalla yöpymisten vähennys oli noin 6 prosenttia kussakin. Koko maan osalta yöpymisten määrä kasvoi kaikkiaan 0,8 prosenttia vuoden 2017 elokuuhun verrattuna.

Yöpymisten muutos maakunnittain elokuussa 2018/2017, %

Yöpymisten muutos maakunnittain elokuussa 2018/2017, %

Hotelliyöpymiset lisääntyivät 1,1 prosenttia elokuussa

Hotelliyöpymisten kokonaismäärä oli runsaat 1,7 miljoonaa yöpymisvuorokautta elokuussa 2018, mikä oli 1,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 3,2 prosenttia ja heille kirjattiin hotelleissa 587 000 yöpymisvuorokautta. Sen sijaan kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 3,5 prosenttia ja heille tilastoitiin runsaat 1,1 miljoonaa vuorokautta.

Hotellihuoneiden käyttöaste oli elokuussa 60,2 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 62,2 prosenttia. Maakunnista korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin Uudellamaalla, 78,6 prosenttia ja Varsinais-Suomessa, 65,2 prosenttia. Espoossa hotellihuoneiden käyttöaste oli 72,0 prosenttia ja Turussa 72,7 prosenttia. Helsingin hotellihuoneiden käyttöaste oli 87,3 prosenttia.

Hotellihuoneen toteutunut keskihinta elokuussa 2018 oli koko maan osalta 101,98 euroa vuorokaudelta. Vuotta aiemmin se oli 101,22 euroa.

Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta

Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta

Yöpymisten kokonaismäärä kaikissa majoitusliikkeissä kasvoi 1,5 prosenttia tammi-elokuussa 2018

Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin lähes 15,7 miljoonaa kertaa tammi-elokuussa 2018. Määrä oli 1,5 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin majoitusliikkeissä 10,9 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille matkailijoille lähes 4,8 miljoonaa vuorokautta. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 1,7 prosenttia ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset 0,9 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Venäläiset jatkoivat tuttuun tapaan kärjessä. Heidän yöpymisiään Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin lähes 600 000 vuorokautta tammi-elokuussa 2018, mikä oli lähes saman verran kuin vuoden 2017 vastaavana ajanjaksona, lisäystä ainoastaan 0,1 prosenttia. Saksalaiset olivat seuraavana. Saksalaisten yöpymiset vähenivät vain 0,3 prosenttia ja heille kirjattiin majoitusliikkeissä hieman vajaat 482 000 yöpymisvuorokautta. Ruotsalaiset olivat kolmantena 417 000 yöpymisvuorokaudellaan. Määrä oli kuitenkin 6,3 prosenttia vähemmän kuin tammi-elokuussa 2017. Britit olivat neljäntenä ja heille kirjattiin majoitusliikkeissä runsaat 308 000 vuorokautta, mikä oli 2,7 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Ranskalaiset ja kiinalaiset jakoivat viidennen sijan ja heille tilastoitiin kummallekin noin 227 000 yöpymisvuorokautta. Ranskalaisten yöpymiset lisääntyivät 7,4 prosenttia ja kiinalaisten yöpymiset 2,7 prosenttia. Yhdysvaltalaiset rikkoivat 200 000 yöpymisen rajan ja heille tilastoitiin majoitusliikkeissä lähes 201 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 3,5 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin.

Tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista espanjalaisten ja hollantilaisten yöpymiset lisääntyivät eniten tammi-elokuussa 2018. Espanjalaisten yöpymisiä tilastoitiin runsaat 112 000 vuorokautta, mikä oli 11,2 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Hollantilaisten yöpymiset kohosivat lähes 195 000 vuorokauteen. Määrä oli 9,4 prosenttia enemmän kuin tammi-elokuussa 2017. Suurin vähennys tuli edelleen japanilaisten yöpymisistä. He yöpyivät majoitusliikkeissä vajaat 140 000 kertaa, mikä oli 12,7 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin.

Yöpymisten muutos tammi-elokuu 2018/2017, %

Yöpymisten muutos tammi-elokuu 2018/2017, %

Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus

Lisätietoja: Marjut Tuominen 029 551 3556, Ossi Nurmi 029 551 2984, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko

Julkaisu pdf-muodossa (384,8 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 5.10.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. elokuu 2018. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.10.2018].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/matk/2018/08/matk_2018_08_2018-10-05_tie_001_fi.html