Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Majoitustilasto 2019, huhtikuu

Julkaistu: 16.7.2015

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 4,1 prosenttia toukokuussa

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 383 000 vuorokautta toukokuussa 2015, mikä oli 4,1 prosenttia vähemmän kuin toukokuussa 2014. Sen sijaan kotimaisten matkailijoiden yöpymisissä oli 1,1 prosentin lisäys ja heille tilastoitiin majoitusliikkeissä runsaat 961 000 yöpymisvuorokautta. Yöpymisten kokonaismäärä majoitusliikkeissä oli noin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli lähes saman verran kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.

Yöpymisten muutos toukokuussa 2015/2014, %

Yöpymisten muutos toukokuussa 2015/2014, %

Venäläisyöpymisten jyrkkä lasku loiveni hieman toukokuussa 2015. Heille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 60 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 32,4 prosenttia vähemmän kuin toukokuussa 2014. Venäläiset ja ruotsalaiset olivat suurimmat ulkomaisten matkailijoiden ryhmät toukokuussa. Ruotsalaisille tilastoitiin lähes 48 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 8,2 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Saksalaiset olivat kolmantena ja he yöpyivät majoitusliikkeissä lähes 37 000 kertaa, mikä oli peräti 22,3 prosenttia enemmän kuin toukokuussa 2014. Britit olivat seuraavana noin 23 000 yöpymisellä. Vähennystä viime vuodesta oli 0,9 prosenttia.

Yhdysvaltalaisille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 18 000 yöpymisvuorokautta ja vähennystä vuodentakaisesta oli 6,4 prosenttia. Kiinalaisille ja virolaisille tilastoitiin noin 14 000 yöpymistä kummallekin. Virolaisten yöpymiset vähenivät 12,4 prosenttia viime vuoden toukokuuhun verrattuna, kun taas tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista suurin yöpymisten kasvu kirjattiin kiinalaisille; 59,3 prosenttia.

Maakunnittain yöpymisten kokonaismäärä majoitusliikkeissä kasvoi toukokuussa eniten Ahvenanmaalla, 12,2 prosenttia ja Pohjois-Pohjanmaalla, 9,7 prosenttia. Pirkanmaalla yöpymiset lisääntyivät 7,2 prosenttia ja Kymenlaaksossa 5,7 prosenttia. Suurin yöpymisten vähennys mitattiin Keski-Pohjanmaalla; 41,8 prosenttia. Pohjanmaalla yöpymiset vähenivät 11,5 prosenttia ja Kanta-Hämeessä vähennystä oli 10,5 prosenttia. Koko maan osalta yöpymiset säilyivät viime vuoden tasolla.

Yöpymisten muutos maakunnittain toukokuussa 2015/2014, %

Yöpymisten muutos maakunnittain toukokuussa 2015/2014, %

Hotelleissa yövyttiin toukokuussa lähes saman verran kuin vuotta aiemmin

Hotelliyöpymisten kokonaismäärä oli runsaat 1,1 miljoonaa vuorokautta toukokuussa 2015, mikä oli lähes sama kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 1,7 prosenttia ja heille tilastoitiin 810 500 yöpymisvuorokautta. Sitä vastoin ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 4,5 prosenttia viime vuodesta ja heille kirjattiin hotelleissa 325 000 vuorokautta toukokuussa 2015.

Hotellihuoneiden käyttöaste koko maassa oli toukokuussa 50,2 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 49,9 prosenttia. Maakunnista korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin Uudellamaalla, 66,5 prosenttia ja Varsinais-Suomessa, 56,6 prosenttia. Vantaalla hotellihuoneiden käyttöaste kohosi 74,7 prosenttiin ja Turussa 60,9 prosenttiin. Helsingin hotellihuoneiden käyttöaste oli 70,4 prosenttia.

Hotellihuoneen toteutunut keskihinta toukokuussa oli koko maan osalta 89,95 euroa vuorokaudelta. Vuotta aiemmin se oli 92,67 euroa.

Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta

Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta

Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä vähenivät 2 prosenttia tammi-toukokuussa

Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin noin 7 miljoonaa kertaa tammi-toukokuussa 2015. Määrä oli 2,0 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 1,4 prosenttia, kun taas ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 9,8 prosenttia. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin majoitusliikkeissä 5 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille matkailijoille lähes 2 miljoonaa vuorokautta.

Tammi-toukokuussa venäläisten yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 359 000 vuorokautta, mikä oli 44,0 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. He olivat edelleen ylivoimaisesti suurin matkailijaryhmä tammi-toukokuussa, kun seuraavana olivat saksalaiset, joille kirjattiin runsaat 184 000 yöpymisvuorokautta. Briteille ja ruotsalaisille tilastoitiin tammi-toukokuussa noin 163 000 yöpymistä kummallekin. Ruotsalaisten yöpymiset lisääntyivät 5,9 prosenttia ja brittien yöpymiset lisääntyivät prosentin viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Virolaisten ja hollantilaisten yöpymisiä kertyi tammi-toukokuussa runsaat 73 000 vuorokautta kummallekin. Virolaisten yöpymiset säilyivät viime vuoden tasolla, kun taas hollantilaisten yöpymiset vähenivät 4,2 prosenttia vuodentakaisesta. Välimeren maista italialaisten ja ranskalaisten yöpymiset lisääntyivät 7–8 prosenttia, kun taas espanjalaisten yöpymiset vähenivät 2,1 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Ranskalaisille kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä lähes 115 000 yöpymisvuorokautta. Vastaavasti espanjalaisten ja italialaisten yöpymiset jäivät 30 000 – 40 000 vuorokauteen.

Tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista kiinalaisten yöpymiset lisääntyivät tammi-toukokuussa eniten, 41,0 prosenttia. Heidän yöpymisten määrä kohosi 45 000 vuorokauteen.

Yöpymisten muutos tammi-toukokuu 2015/2014, %

Yöpymisten muutos tammi-toukokuu 2015/2014, %

Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus

Lisätietoja: Marjut Tuominen 029 551 3556, Kari Keränen 029 551 3208, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (393,9 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 16.7.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. toukokuu 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.6.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/matk/2015/05/matk_2015_05_2015-07-16_tie_001_fi.html