Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Maksutase ja ulkomainen varallisuusasema 2019, toukokuu

Julkaistu: 15.9.2014

Arvopaperisijoitukset ulkomaille kasvoivat vuoden 2014 toisella neljänneksellä

Korjaus. Julkistuksen lukuja korjattu 18.9.2014. Korjatut luvut on merkitty punaisella.

Suomesta sijoitettiin ulkomaisiin arvopapereihin tavanomaista enemmän vuoden 2014 toisella neljänneksellä. Vaihtotase pysyi alijäämäisenä.

Rahoitustase ja ulkomainen varallisuusasema

Vuoden 2014 toisella neljänneksellä nettomääräinen pääoman tuonti Suomeen väheni 3,2 mrd. euroon vuoden ensimmäisen neljänneksen 7,4 mrd. eurosta. Pääomaa tuotiin lähinnä suorina sijoituksina ja muina sijoituksina eli lainoina, talletuksina ja kauppaluottoina. Pääomaa vietiin eniten arvopaperisijoituksina.

Ulkomainen nettovarallisuusasema nousi hieman neljänneksen loppua kohden huhti-toukokuun notkahduksen jälkeen ollen 11,9 mrd. euroa. Nettovarallisuutta ovat nostaneet myös valuuttakurssi- ja arvostuserien muutokset 2,2 mrd. euron verran.

Kesäkuun 2014 lopussa suomalaisilla oli saamisia ulkomailta 685,9 mrd. euroa ja velkoja ulkomaille 674,0 mrd. euroa. Sekä saamiset että velat ovat kasvaneet edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta, saamiset 36,5 mrd. euroa ja velat 49,0 mrd. euroa.

Arvopaperit

Vuoden 2014 toisella neljänneksellä Suomeen tuotiin pääomaa 2,0 mrd. euroa arvopaperivelkoina. Osakkeisiin sekä sijoitusrahasto-osuuksiin sijoitettiin ulkomailta 2,0 mrd. euroa, joka jakaantui tasaisesti rahoitusinstrumenttien kesken. Arvopaperivelkakanta ulkomaille oli yhteensä 277,9 mrd. euroa, josta 85,4 mrd. euroa oli sijoituksia osakkeisiin ja sijoitusrahasto-osuuksiin ja 192,5 mrd. euroa oli sijoituksia velkapapereihin.

Arvopaperisaamisina ulkomaille sijoitettiin 12,3 mrd. euroa, josta 4,6 mrd. euroa oli sijoituksia osakkeisiin ja sijoitusrahasto-osuuksiin. Ulkomaisiin osakkeisiin sijoitettiin 2,2 mrd. euroa ja sijoitusrahasto-osuuksiin 2,4 mrd. euroa. Velkapapereihin sijoitettiin yhteensä 7,7 mrd. euroa, joka koostui pääasiassa sijoituksista pitkäaikaisiin joukkovelkakirjalainoihin. Arvopaperisaamiset ulkomailta olivat yhteensä 272,1 mrd. euroa kyseisenä ajanjaksona, josta 131,1 mrd. euroa oli sijoituksia osakkeisiin ja sijoitusrahasto-osuuksiin ja 141,0 mrd. euroa oli sijoituksia velkapapereihin.

Vuoden 2014 toisella neljänneksellä arvopapereiden arvonmuutokset ovat kasvattaneet arvopaperisaamisia 5,5 mrd. euroa ja velkoja 3,9 mrd. euroa. Ulkomailta Suomeen maksettiin osinkoina 0,8 mrd. euroa ja vastaavasti Suomesta ulkomaille maksettiin osinkoina 1,8 mrd. euroa. Vuoden 2014 ensimmäisellä puoliskolla osinkoja maksettiin ulkomailta Suomeen yhteensä 1,1 mrd. euroa ja Suomesta ulkomaille 2,3 mrd. euroa.

Suorat sijoitukset

Suorien sijoitusten bruttosaamiset vuoden 2014 toisen neljänneksen lopussa olivat 140,4 mrd. euroa ja vastaavat velat 104,0 mrd. euroa. Alkuvuoden aikana saamiset vähenivät 2,1 mrd. euroa ja velat kasvoivat 9,6 mrd. euroa.

Suorien sijoitusten kantojen muutokset selittyvät lähinnä konsernien sisäisten lainojen ja kauppaluottojen muutoksilla. Alkuvuonna nämä vieraan pääoman ehtoiset saamiset vähenivät 2,8 mrd. euroa ja vastaavat velat kasvoivat 6,2 mrd. euroa.

Suomelle kertyi tuottoja ulkomaisista suorista sijoituksista tammi-kesäkuun aikana 3,2 mrd. euroa ja Suomesta ulkomaille vastaavana ajanjaksona tuottoja kirjautui 1,5 mrd. euroa.

Muut sijoitukset

Vuoden 2014 toisella neljänneksellä Suomesta vietiin nettomääräisesti muina sijoituksina eli lainoina, talletuksina ja kauppaluottoina 10,9 mrd. euroa. Tähän vaikuttivat eniten sekä ulkomaisten talletussaatavien pieneneminen 4,8 mrd. eurolla, että talletusvelkojen kasvu 5,8 mrd. eurolla. Neljänneksen lopussa muina sijoituksina saamisia oli 168,3 mrd. euroa ja velkoja 203,4 mrd. euroa.

Ulkomainen nettovarallisuus neljännesvuosittain

Ulkomainen nettovarallisuus neljännesvuosittain

Vaihtotase

Vaihtotase oli 1,4 mrd. euroa alijäämäinen vuoden 2014 toisella neljänneksellä. Alijäämä on siten kasvanut vuoden 2013 vastaavasta ajankohdasta, jolloin vaihtotase oli 1,1 mrd. euroa alijäämäinen.

Vaihtotaseen alaeristä kaikki muut erät kauppatasetta lukuunottamatta olivat alijäämäisiä. Maksutaseen mukainen kauppatase oli 0,5 mrd euroa ylijäämäinen, mikä oli seurausta toukokuun kulkuneuvojen viennin kasvusta. Palvelutase oli 0,8 mrd. euroa alijäämäinen, kun palveluvienti oli 4,7 mrd. euroa ja palvelutuonti 5,6 mrd. euroa.

Ensitulon tili oli 0,5 mrd. euroa alijäämäinen. Ensitulon tilin merkittävin alaerä on sijoitustulo, joka koostuu Suomesta ulkomaille ja ulkomailta Suomeen maksetuista koroista, osingoista ja uudelleensijoitetuista voitoista. Sijoitustuloja ulkomailta Suomeen maksettiin yhteensä 3,6 mrd euroa ulkomaille ja Suomesta ulkomaille sijoitustuloja maksettiin 4,1 mrd. euroa.

Suomen maksutase heinäkuussa 2014

Vaihtotase heinäkuussa 0,8 mrd euroa alijäämäinen. Vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana vaihtotase oli 0,04 mrd euroa alijäämäinen. Vaihtotaseen 12 kuukauden liukuva summa oli 4,0 mrd. euroa alijäämäinen.

Suomen vaihtotase ja kauppatase, 12 kk liukuva summa

Suomen vaihtotase ja kauppatase, 12 kk liukuva summa

Heinäkuussa Suomeen tuotiin nettomääräisesti pääomaa 2,2 mrd.euroa. Suorina sijoituksina pääomaa tuotiin nettomääräisesti 2,2 mrd. euroa ja arvopaperisijoituksina pääomaa tuotiin nettomääräisesti 0,9 mrd. euroa, kun taas muina sijoituksina pääomaa vietiin nettomääräisesti 1,4 mrd. euroa.

Heinäkuun 2014 lopussa ulkomainen nettovarallisuusasema oli 9,3 mrd. euroa. Suomalaisilla oli saamisia 685,9 mrd. euroa ja velkoja ulkomaille 676,6 mrd. euroa.

Ulkomainen nettovarallisuus kuukausittain

Ulkomainen nettovarallisuus kuukausittain

Lähde: Maksutase ja ulkomainen varallisuusasema, Tilastokeskus

Lisätietoja: Mira Malhotra 029 551 3411, Tapio Kuusisto 029 551 3318, maksutase@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (364,6 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 15.9.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Maksutase ja ulkomainen varallisuusasema [verkkojulkaisu].
ISSN=2342-3463. heinäkuu 2014. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.7.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/mata/2014/07/mata_2014_07_2014-09-15_tie_001_fi.html