Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Laatuseloste: Luottolaitosten tilinpäätökset

1. Tilastotietojen relevanssi

Luottolaitosten tilinpäätöstilasto kuvaa Suomessa toimintaa harjoittavien luottolaitosten sekä suomalaisten luottolaitosten ulkomaalaisten sivukonttorien toiminnan kehitystä. Varsinaisten tuloslaskelman ja taseen lisäksi tarkastellaan luottolaitosten liiketoiminnan jakautumista alueellisesti sekä esitetään erilaisia luottolaitosten toimintaa kuvaavia tietoja. Luottolaitoksia tarkastellaan tilastossa itsenäisinä instituutioina, ei konserneina. Yksikkökohtaiset tiedot ovat salassapidettäviä.

Tiedonkeruun määrittelyvaiheessa on huomioitu mm. Euroopan Kansantalouden tilinpitoasetuksen, nk. FISIM-asetuksen, neljännesvuosittaisen rahoitustilinpidon, alueellisen panos-tuotoksen sekä EU:n rakennetilastoasetuksen luottolaitosliitteen edellyttämät tiedot. Lisäksi osa kerättävistä tiedoista toimii Rahoitustarkastuksen valvontatoimen pohjana.

Käytetyt luokitukset perustuvat valtiovarainministeriön asetukseen luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä sekä Rahoitustarkastuksen em. asetusta täydentävään määräykseen. Tiedot kerätään Tilastokeskuksen ja Rahoitustarkastuksen yhteisenä suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta pankeilta sekä muilta luottolaitoksilta ml. ulkomaisten luottolaitosten sivukonttorit Suomessa. Tiedot kerätään sähköisesti.

Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004/14§) sekä Rahoitustarkastuksen määräykseen ja valtiovarainministeriön asetukseen.

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Tiedot kerätään kokonaistutkimuksena suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta pankeilta sekä muilta luottolaitoksilta ml. ulkomaisten luottolaitosten sivukonttorit Suomessa. Tiedot kerätään sähköisesti.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Tilasto perustuu luottolaitosten kirjanpitoon. Tilastolle tehdään tarkastusvertailuja luottolaitosten julkaistuihin tilinpäätöksiin.

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

- Rahalaitokset, I neljännes ilmestyy kesäkuussa
- Rahalaitokset II neljännes ilmestyy lokakuussa
- Rahalaitokset III neljännes ilmestyy joulukuussa
- Rahalaitokset, ennakkotietoja vuositilinpäätöksistä ilmestyy toukokuussa
- Rahalaitokset, lopulliset vuositilinpäätöstiedot ilmestyy marraskuussa.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Tilasto julkaistaan viisi kertaa vuodessa kirjallisena julkaisuna. Julkaisun yhteydessä Tilastokeskuksen verkkosivuilla julkaistaan Tuorein tilasto -tiedote. Lisäksi Tilastokeskus tuottaa pyynnöstä aikasarjoja luottolaitosten liiketoimintaa kuvaavista tunnusluvuista.

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Luottolaitosten tilinpäätösraportoinnissa otettiin käyttöön uusi IAS/IFRS-tilinpäätösstandardi vuoden 2005 alusta. Tätä ennen yhtenäisellä tilinpäätöskaavalla tuotetut tilinpäätöstilastot luottolaitoksista on saatavissa vuosilta 1995-2004 neljännesvuosittain sekä vuositilinpäätöksinä. Vuodesta 1974 vuoteen 1995 tuotettiin tilinpäätösjulkaisuja luottolaitoksista siten, että rahoitusyhtiöt ja luotto-osakeyhtiöt eivät sisältyneet yhtenäistettyyn kehikkoon. Nämä eivät vielä olleet yhtenäisen luottolaitoslainsäädännön piirissä. Ennen vuotta 1974 kustakin pankkiryhmästä tuotettiin erillinen julkaisu, joiden sisällöt poikkesivat jossakin määrin toisistaan myös tilinpäätöskaavan osalta. Tilastokeskus on julkaissut ns. pankkitilastoja vuoden 1970 tiedoista alkaen kaikista pankkiryhmistä. Pankkitilastojen taival alkoi vuoden 1868 säästöpankkitilastosta, joka oli säästöpankkien tarkastajan kertomus säästöpankkien tilasta ja hoidosta.

7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys

Tilasto on tuotettu vallitsevan tilinpäätösstandardin mukaisesti ja on vertailukelpoinen muihin luottolaitosten tilinpäätöstilastoihin nähden. Tilastossa luottolaitoksia tarkastellaan itsenäisinä instituutioina, ei konserneina.


Päivitetty 30.8.2005

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Luottolaitosten tilinpäätökset [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-372X. 2005, Laatuseloste: Luottolaitosten tilinpäätökset . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/llai/2005/llai_2005_2005-08-30_laa_001.html