Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 7.5.2014

Johtajilla ja lääkäreillä on kuntasektorin korkeimmat palkat

Kuntasektorin kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan keskiansio oli Tilastokeskuksen mukaan 2 980 euroa lokakuussa 2013. Kokonaisansio, johon lasketaan mukaan myös epäsäännölliset ja kertaluonteiset lisät ja korvaukset, oli keskimäärin 3 072 euroa kuukaudessa. Johtajilla ja lääkäreillä oli korkeimmat keskiansiot, mutta näiden ryhmien palkoissa myös hajonta oli suurin. Tiedot perustuvat kuntasektorin palkkatilastoon, jota varten kerätään kunnista ja kuntayhtymistä tiedot lokakuussa maksetuista palkoista vuosittain.

Kuntasektorin kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansion 1. ja 9. desiili ammatin mukaan 2013

Kuntasektorin kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansion 1. ja 9. desiili ammatin mukaan 2013

Johtajien ja erityisasiantuntijoiden ammattiryhmissä keskipalkat olivat korkeimmat. Muihin ammattiryhmiin verrattuna myös palkkojen hajonta oli kuitenkin näissä ryhmissä selvästi suurempi. Esimerkiksi kunnanjohtajilla palkat vaihtelivat noin 3 000 eurosta yli 15 000 euroon kuukaudessa. Lääkäreillä, jotka kuuluvat erityisasiantuntijoiden ryhmään, palkkojen vaihtelu oli samaa luokkaa.

Yllä oleva kuvio kuvaa sitä, minkä rajojen sisään 80 prosenttia kunkin ammattiryhmän säännöllisen työajan ansioista sijoittuu. Oranssin ja punaisen palkin välinen raja kuvaa mediaanipalkkaa, ja palkkien ulkopuolelle jäävät vähiten ansaitsevan kymmenen prosentin sekä eniten ansaitsevan kymmenen prosentin ansiot. Kun esimerkiksi toimisto- ja asiakaspalvelutyöntekijöistä 80 prosentilla säännöllisen työajan ansio osuu 2 000 ja 2 700 euron väliin, on johtajilla vastaava haarukka noin 3 100–6 600 euroa ja erityisasiantuntijoilla 2 600–5 000 euroa kuukaudessa.

Kuntasektorin kuukausipalkkoja kuvataan säännöllisen työajan ansion ja kokonaisansion avulla. Säännöllisen työajan ansio sisältää peruspalkan lisäksi esimerkiksi vuosisidonnaiset lisät, henkilökohtaiset lisät, työaikalisät ja luontoisedut. Kokonaisansio sisältää lisäksi esimerkiksi yli- ja lisätyöpalkat sekä päivystys- ja varallaolokorvaukset. Säännöllisen työajan ansio ja kokonaisansio eivät sisällä kertaluonteisia palkkaeriä, kuten lomarahaa ja tulospalkkioita.

Kuntasektorin pienipalkkaisimmat ansaitsivat alle 2 000 euroa kuukaudessa

Kuntasektorin pienipalkkaisimmissa ammattiryhmissä kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen palkka oli alle 2 000 euroa kuukaudessa (taulukko 1). Keskiansiot olivat pienimmät perhepäivähoitajilla ja toimistosiivoojilla. Tietyt toimialat tai ammatit eivät erotu erityisen pienipalkkaisina, vaan pienipalkkaisia työntekijöitä työskenteli monilla eri toimialoilla ja erilaisissa ammateissa.

Taulukko 1. Kuntasektorin pienipalkkaisimmat ammattiryhmät 2013 (ryhmässä yli 500 kokoaikaista palkansaajaa)

Ammattiryhmä Säännöllisen työajan ansio, € / kk Kokonaisansio, € / kk Palkansaajien lukumäärä
Perhepäivähoitajat 1 938 1 957 6 985
Toimistosiivoojat 1 950 1 954 3 225
Henkilökohtaiset avustajat ym. 2 027 2 034 771
Koulunkäyntiavustajat 2 086 2 089 2 340
Avustavat keittiötyöntekijät 2 101 2 109 4 830
Välinehuoltajat 2 125 2 228 1 315
Toimistovahtimestarit 2 156 2 197 1 135
Sairaala- ja laitosapulaiset 2 166 2 191 10 585

Keskimäärin korkeinta kuukausipalkkaa maksettiin johtajille ja lääkäreille. Taulukkoon 2. on poimittu kahdeksan suuripalkkaisinta yli 500 palkansaajan ryhmää vuodelta 2013. Kärkisijalla ovat ylilääkärit, jotka ansaitsivat keskimäärin 7 600 euroa kuukaudessa säännölliseltä työajalta. Päivystyskorvaukset ja muut epäsäännölliset lisät nostivat ylilääkäreiden kokonaisansion keskimäärin lähes 9 300 euroon kuukaudessa.

Seuraavaksi eniten ansaitsivat alue- ja paikallishallinnon johtajat ja ylimmät virkamiehet, joihin muun muassa kunnanjohtajat lukeutuvat. Heidän kuukausipalkkansa oli keskimäärin lähes 6 900 euroa. Kunnanjohtajia paremmin palkattuja olivat toimitusjohtajat, joiden kuukausiansiot olivat keskimäärin yli 7 700 euroa. Toimitusjohtajia työskenteli kuntasektorilla kuitenkin vain alle 150, lähinnä suurten kuntayhtymien johtotehtävissä.

Taulukko 2. Kuntasektorin suuripalkkaisimmat ammattiryhmät 2013 (ryhmässä yli 500 kokoaikaista palkansaajaa)

Ammattiryhmä Säännöllisen työajan ansio, € / kk Kokonaisansio, € / kk Palkansaajien lukumäärä
Ylilääkärit 7 589 9 267 2 233
Alue-ja paikallishallinnon johtajat, ylimmät virkamiehet 6 852 6 868 534
Yleislääkärit 6 109 6 499 2 333
Hammaslääkärit 5 986 6 327 1 314
Opetusalan johtajat 5 241 5 250 2 466
Erikoislääkärit 5 070 7 111 4 248
Tutkimus- ja kehitysjohtajat 4 943 4 958 519
Lehtorit (AMK) 4 766 4 896 1 178

Lähde: Kuntasektorin palkat 2013, Tilastokeskus

Lisätietoja: Laura Hulkko 09 1734 2611, Eeva-Liisa Petäjä 09 1734 3450, palkat.kunnat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (663,6 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 7.5.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuntasektorin palkat [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-0203. 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ksp/2013/ksp_2013_2014-05-07_tie_001_fi.html