Laatuseloste: Rakennusyritysten korjausrakentaminen

1. Tilastotietojen relevanssi

1.1 Tietosisältö ja käyttötarkoitus

Rakennusyritysten korjausrakentamisen tilasto kuvaa vähintään 5 henkilöä työllistävien talonrakennusalan yritysten korjausrakentamisen urakoiden arvoa. Tilasto on vuositilasto ja aikasarjat alkavat vuodesta 1996. Aikasarjat on laskettu vanhalla menetelmällä vuoteen 2011 asti. Vuodesta 2012 alkaen tiedot on tuotettu uudella laskentamenetelmällä ja tietoja ei voida vertailla vuoden 2011 tai sitä vanhempiin tietoihin. Tietoja käyttävät kansantalouden tilinpito, rakennusalan eri järjestöt, tutkimuslaitokset ja julkinen hallinto.

Tilastojen laadintaa ohjaa valtion tilastotoimen yleislaki, tilastolaki , jonka mukaan tilastoihin tulee ensisijassa käyttää muihin tarkoituksiin kerättyä tietoa. Tiedonantajilta kerätään vain ne välttämättömät tiedot, joita ei saada muualta.

1.2 Tietolähteet

Tilasto perustuu tilastovuoden 2012 tiedoista alkaen otoksen perusteella vähintään 5 henkilön rakennusyrityksille lähetettävään tiedusteluun. Otokseen kuuluvat kaikki vähintään 60 henkilöä työllistävät yritykset tilastovuodesta 2019 lähtien (aiemmin 50 henkilöä) sekä yritykset, joiden liikevaihto on yli 40 miljoonaa. Kynnysrajan alittavat, mutta yli 5 henkilöä työllistävät yritykset on valittu otokseen satunnaisotannalla.

Tilaston otoskehikko on muodostettu Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin tiedoista. Tiedustelu tehdään yhdessä yritysten tilinpäätöstilaston kanssa ja sen tilinpäätöstietokantaa käytetään yritysten taustatietojen analysoinnissa. Tilinpäätöstilastossa on myös tietoja Verohallinnon elinkeinoveroaineistosta.

1.3 Käytetyt luokitukset

Rakennusyritysten korjausrakentamisen tilastossa noudatetaan tilastovuodesta 2009 lähtien Toimialaluokitus 2008 -luokitusstandardia. Tässä tilastossa talonrakennusala sisältää ne yritykset, jotka toimivat toimialoilla talonrakentaminen (TOL 41) ja erikoistunut rakennustoiminta (TOL 43). Maa- ja vesirakentamisen toimialaan (TOL 42) kuuluvien yritysten urakat sisältyvät vain niiltä osin, kuin ne liittyvät rakennuksiin tai rakennuspaikkaan ja ovat toimialaluokituksessa rakennuspaikan valmistelutöitä (TOL 43120). Ne on julkistuksessa yhdistetty erikoistuneen rakennustoiminnan urakoihin. Esitystapa on yhdenmukainen aikaisempiin vuosiin verrattuna. Toimialaluokituksesta löytyy lisätietoja Tilastokeskuksen verkkosivujen kohdasta luokitukset.

2. Menetelmäkuvaus

Aineisto tarkistetaan ja tarvittavat taustatiedot (taustamuuttujat) rakennusyrityksistä saadaan yritysten tilinpäätöstilastosta. Suurien rakennusyritysten osalta peittävyys on hyvä. Vastauskato on suurempaa pienempien yritysten joukossa.

Tarkistetusta aineistosta lasketaan haluttuja summatietoja eri luokituksilla. Tiedot korotetaan perusjoukon tasolle ja kadon vaikutusta korjataan. Estimointi tehdään painottamalla vastauksia kalibroiduilla painokertoimilla. Kalibroidut painokertoimet muodostetaan siten, että peruspainoa eli sisältymistodennäköisyyden käänteislukua, kalibroidaan liikevaihtotietoa hyväksikäyttäen. Kalibrointi tehdään, jotta vastauskadosta johtuva harha saataisiin minimoitua. Harha aiheutuu siitä, että isommilla yrityksillä on suurempi vastaustodennäköisyys kuin pienillä.

Pienet alle 5 henkilön yritykset eivät kuulu tilaston piiriin. Pienet rakennusalan yritykset ovat usein keskittäneet toimintansa nimenomaan korjausrakentamiseen, esimerkiksi rakennusalan asennuksiin ja viimeistelyyn.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Tilaston perusjoukon muodostavat Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin rakennusalan yritykset, joissa työskentelee vähintään 5 henkilöä. Tilaston perusjoukkoon kuuluu yhteensä noin 6000 yritystä. Tiedot kerätään otokseen pohjautuen siten, että tiedusteluun otetaan kaikki vähintään 60 henkilön yritykset tilastovuodesta 2019 lähtien (aiemmin 50 henkilöä). 5-59 henkilön yrityksistä otetaan otos, jonka otanta perustuu yksinkertaiseen, ositettuun satunnaisotantaan. Ositteiden muodostamiseen käytetään yrityksen kokoa ja toimialaluokitusta.

4. Tietojen ajantasaisuus

Rakennusyritysten korjausten arvotiedot koskevat yritysten tilikautta. Vuoden 2019 tilasto kuvaa tilikautta, joka päättyi vuoden 2019 aikana. Tilasto on lopullinen ja julkaistaan vuosittain.

5. Tietojen saatavuus

Rakennusyritysten korjausten arvo julkaistaan kerran vuodessa Tilastokeskuksen korjausrakentamisen kotisivulla.

Rakennusyritysten korjausrakentamisen arvotiedot perustuvat vähintään 5 henkilön rakennusyrityksille tehtyyn tiedusteluun.

Tilaston tuotannossa käytettäviä metatietoja on saatavissa Tilastokeskuksen Asuminen ja rakentaminen -ryhmästä.

6. Tietojen vertailukelpoisuus

Rakennusyritysten korjausrakentamisen arvotiedot ovat vertailukelpoisia vuodesta 1996 lähtien vuoteen 2008 saakka. Tiedustelun tutkimusperusjoukkoa on laajennettu ja vuoden 2009 tiedot perustuvat uudistettuun otokseen, eivätkä ne ole vertailukelpoisia aiempien vuosien kanssa. Uusi toimialaluokitus TOL 2008 toi muutoksia rakentamisen toimialan sisältöön vuodesta 2008 lähtien. Vuodesta 2012 alkaen tiedot eivät ole vertailukelpoisia aiempien vuosien kanssa, koska tutkimusperusjoukkoa on laajennettu ja kyselylomaketta muutettu. Vuonna 2019 yritysten kokoluokitusta muutettiin niin, että suurten yritysten raja nostettiin 50 työntekijästä 60 työntekijään.

7. Tietojen yhtenäisyys

Tilaston tuotannossa käytettäviä metatietoja on saatavissa Tilastokeskuksen Asuminen ja rakentaminen -ryhmästä.


Lähde: Rakennusyritysten korjaukset. Tilastokeskus

Lisätietoja: Elina Peltoniemi 029 551 3088, Liina Arhosalo 029 551 3612, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala


Päivitetty 10.12.2020

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Korjausrakentaminen [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-2958. Rakennusyritysten korjaukset 2019, Laatuseloste: Rakennusyritysten korjausrakentaminen . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.1.2021].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kora/2019/03/kora_2019_03_2020-12-10_laa_001_fi.html