Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 8.12.2017

Suomen kasvihuonekaasupäästöissä käännös kasvuun

Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2016 vastasivat 58,9 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia (CO2-ekv.) ollen 12,4 miljoonaa tonnia vähemmän kuin vertailuvuonna 1990. Pikaennakon mukaisiin päästöihin tuli 0,1 miljoonan tonnin tarkennus. Kokonaispäästöt nousivat edelliseen vuoteen verrattuna 6 prosenttia, suurimpina syinä päästöjen kasvuun olivat hiilen kulutuksen kasvu ja biopolttoaineitten osuuden lasku liikenteen polttoaineiden käytössä. Päästökaupan ulkopuoliset päästöt kasvoivat 6 prosenttia vuoteen 2015 verrattuna ja ylittivät EU:n asettaman päästökiintiön 1,1 miljoonalla tonnilla CO2-ekv. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen EU:n komissiolle 15. tammikuuta 2018 mennessä lähetettävään ennakkoraporttiin vuoden 2016 päästöistä.

Päästökauppasektorin (PK) ja päästökaupan ulkopuoliset (ei-PK) kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuosina 1990-2016 (milj. tonnia CO2-ekv)

Päästökauppasektorin (PK) ja päästökaupan ulkopuoliset (ei-PK) kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuosina 1990-2016 (milj. tonnia CO2-ekv)

Vuoden 2016 kokonaispäästöt nousivat 6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna; energiasektorin päästöt kasvoivat 8 prosenttia (3,3 milj. tonnia CO2-ekv.), teollisuusprosessien ja tuotteiden käytön päästöt 4 prosenttia (0,3 milj. tonnia CO2-ekv.), maatalouden päästöt prosentin (0,04 milj. tonnia CO2-ekv.) ja jätesektorin päästöt laskivat 7 prosenttia (0,1 milj. tonnia CO2-ekv.). Energiasektorilla eniten nousivat liikenteen (1,5 milj. tonnia CO2-ekv.) sekä sähkön ja lämmön tuotannon (1,4 milj. tonnia CO2-ekv.) aiheuttamat päästöt. Linkki energiajulkistukseen .

Maankäyttö, maankäytön muutokset sekä metsätalous (LULUCF) -sektorin poistumat vähenivät edelliseen vuoteen verrattuna noin 6 prosenttia ollen noin 27 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Tätä sektoria ei sisällytetä kokonaispäästöihin.

Maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous -sektorin kasvihuonekaasupäästöt ja -poistumat 1990-2016 (milj. tonnia CO2-ekv.)

Maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous -sektorin kasvihuonekaasupäästöt ja -poistumat 1990-2016 (milj. tonnia CO2-ekv.)
(Päästöt positiivisia ja poistumat negatiivisia lukuja)

Suomen kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain

  1990 1995 2000 2005 2010 2013 2014 2015 2016 4)
Päästöt ja poistumat, milj. t CO2-ekv.
Päästöt yhteensä pl.
LULUCF -sektori 1)
71,3 71,9 70,1 69,8 75,5 63,1 58,9 55,4 58,9
     Energiasektori 53,6 55,3 53,8 53,7 60,2 48,3 44,5 40,9 44,2
          Energiateollisuus 19,0 24,0 22,1 22,1 30,9 22,2 21,0 17,8 19,1
          Teollisuus ja
          rakentaminen
13,7 12,4 12,2 11,6 10,2 8,6 7,2 6,9 7,3
          Kotimaan
          liikenne
12,1 11,3 12,1 12,9 12,7 12,2 11,1 11,1 12,6
          Muu energia 2) 8,8 7,6 7,3 7,0 6,3 5,4 5,2 5,0 5,2
     Teollisuusprosessit ja
     tuotteiden käyttö
5,4 5,0 6,0 6,7 6,1 5,9 5,7 5,9 6,1
          Teollisuusprosessit
          (pl. F-kaasut) 3)
5,3 4,9 5,2 5,6 4,7 4,4 4,2 4,4 4,7
          F-kaasujen käyttö 3) 0,1 0,2 0,7 1,1 1,4 1,5 1,5 1,5 1,4
     Maatalous 7,5 6,8 6,5 6,5 6,6 6,5 6,5 6,5 6,5
     Jätteiden käsittely 4,7 4,6 3,9 2,8 2,6 2,3 2,2 2,1 2,0
     Epäsuorat
     CO2-päästöt
0,2 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1
LULUCF-sektori 5) -14,0 -13,7 -22,4 -27,7 -27,5 -27,3 -30,9 -28,8 -27,1
1) LULUCF tarkoittaa maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous -sektoria. Sektori ei kuulu päästökaupan piiriin eikä taakanjakopäätöksen vähennysvelvoitteisiin.
2) Muu energia sisältää alaluokat rakennusten lämmitys sekä maa-, metsä- ja kalatalous, muu polttoainekäyttö ja polttoaineiden haihtumapäästöt.
3) F-kaasuilla tarkoitetaan fluorattuja kasvihuonekaasuja (HFC-, PFC-yhdisteet sekä SF6 ja NF3).
4) Ennakkotieto
5) Negatiiviset luvut ovat kasvihuonekaasujen poistumia.

Päästökaupan ulkopuoliset päästöt lasketaan kokonaispäästöjen ja päästökauppasektorin todennettujen päästöjen erotuksena, pois lukien inventaarion mukaiset kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöt. Päästökauppasektorin todennetut päästöt julkaisee Energiavirasto. Päästökaupan ulkopuolisille päästöille on EU:n taakanjakopäätöksessä määritelty vuosille 2013-2020 vuosittaiset kansalliset päästökiintiöt. Päästökaupan ulkopuoliset päästöt alittivat päästökiintiöt vuosina 2013-2015. Vuoden 2016 ennakkotiedon mukaiset päästöt ylittivät tavoitepolun. Lisätietoja julkistuksen katsauksessa .

Kasvihuonekaasupäästöt jaoteltuina päästökauppaan kuuluviin ja sen ulkopuolisiin päästöihin vuosina 2005, 2008-2010 ja 2013-2016 (milj. t CO2-ekv.)

  2005 2008 2009 2010 2013 2014 2015 2016 3) muutos, 2015-2016
Päästöt yhteensä pl. LULUCF-sektori 69,8 71,3 67,7 75,5 63,1 58,9 55,4 58,9 -3,5
Kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöt 0,3 0,3 0,2 0,2 0,2 0,2 0,2 0,2 0,0
Päästökauppaan kuuluvat päästöt 1) 33,1 36,2 34,4 41,3 31,5 28,8 25,5 27,2 -1,8
Päästökaupan ulkopuoliset päästöt 2) 36,4 34,9 33,1 34,0 31,4 29,9 29,7 31,4 -1,7
1) Lähde: Energiavirasto. Vuonna 2013 päästökauppasektori laajentui uusilla toiminnoilla.
2) Ilman inventaarion mukaista kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöä
3) Ennakkotieto

Lähde: Kasvihuonekaasujen inventaario. Tilastokeskus

Lisätietoja: Riitta Pipatti 029 551 3543, Pia Forsell 029 551 2937, kasvihuonekaasut@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen

Julkaisu pdf-muodossa (311,1 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Laatuselosteet
Tietojen tarkentuminen

Päivitetty 8.12.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kasvihuonekaasut [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6049. 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khki/2016/khki_2016_2017-12-08_tie_001_fi.html