Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 15.4.2015

Suomen kasvihuonekaasupäästöt 2013

Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat 63,2 miljoonaa hiilidioksiditonnia Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden ensimmäisenä vuotena 2013. Päästöt kasvoivat noin prosentin edellisvuoteen verrattuna ja olivat 12 prosenttia alhaisemmat kuin vuonna 1990. Koko kasvihuonekaasupäästöjen aikasarja vuosille 1990-2013 on päivitetty vastaamaan muuttuneita raportointivaatimuksia. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen julkaisemiin tarkennettuihin päästötietoihin.

Kokonaispäästöt kasvoivat edellisestä vuodesta noin prosentin; energiasektorin päästöt nousivat 2 prosenttia, teollisuusprosessien ja tuotteiden käytön sekä maatalouden päästöt pysyivät edellisvuoden tasolla, jätesektorin päästöt vähenivät 5 prosenttia. Energiasektorilla kivihiilen käyttö lisääntyi yli kolmanneksella, kun taas turpeen kulutus pieneni 12 prosenttia ja maakaasun 7 prosenttia.

Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous -sektorin poistumat pienenivät edelliseen vuoteen verrattuna noin 27 prosenttia ollen 20,4 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Tätä sektoria ei sisällytetä kokonaispäästöihin.

Kioton toisella velvoitekaudella (2013-2020) päästöjen ja velvoitteen laskenta on muuttunut uusien, kansainvälisesti sovittujen kasvihuonekaasupäästöjen arviointi- ja raportointiohjeiden takia. Verrattuna ensimmäiseen velvoitekauteen (2008-2012) Suomen päästötaso on noussut 1-3 prosenttia vuodesta riippuen. Päästötasoon vaikuttavat mm. muuttuneet kasvihuonekaasujen yhteismitallistamisessa käytetyt GWP (global warming potential) -kertoimet, päästöjen allokointi ja tehdyt menetelmämuutokset.

Suomen kasvihuonekaasupäästöt ja –poistumat sektoreittain

Suomen kasvihuonekaasupäästöt ja –poistumat sektoreittain

Suomen kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain. Päästöt miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaavina määrinä. Negatiiviset luvut ovat kasvihuonekaasujen poistumia

1990 1995 2000 2005 2008 2009 2010 2011 2012 2013
Päästöt¹ yhteensä pl. LULUCF² -sektori 71,6 72,0 70,1 69,6 71,3 67,5 75,8 68,2 62,5 63,2
Energiasektori 53,7 55,4 53,8 53,6 54,3 52,3 60,0 52,9 47,5 48,4
    Energiateollisuus          19,1 24,1 22,1 21,9 24,2 25,3 30,6 24,7 20,7 22,0
    Teollisuus ja rakentaminen    13,7 12,4 12,3 11,7 11,1 8,7 10,2 9,9 8,7 8,7
    Kotimaan liikenne         12,1 11,3 12,1 12,9 12,8 12,2 12,7 12,5 12,2 12,1
    Muu energia³ 8,8 7,6 7,3 7,1 6,2 6,1 6,5 5,7 6,0 5,6
Teollisuusprosessit ja tuotteiden käyttö 5,3 4,8 5,7 6,4 7,6 6,0 6,5 6,2 6,0 6,0
    Teollisuusprosessit (pl. F-kaasut *) 5,2 4,8 5,1 5,5 6,2 4,5 4,7 4,6 4,5 4,4
    F-kaasujen käyttö* 0,1 0,1 0,6 0,9 1,4 1,5 1,8 1,6 1,5 1,6
Maatalous 7,6 6,9 6,5 6,5 6,5 6,6 6,7 6,5 6,5 6,5
Jätteiden käsittely 4,7 4,6 3,9 2,8 2,7 2,6 2,6 2,5 2,5 2,3
Epäsuorat CO2-päästöt 0,3 0,2 0,2 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1
LULUCF²-sektori -15,8 -15,5 -24,5 -29,6 -26,9 -39,4 -26,7 -26,2 -27,9 -20,4
1) GWP-kertoimien ja laskentaohjeiden muutosten myötä luvut eivät ole vertailukelpoisia ennen vuotta 2015 julkaistuihin lukuihin
2)  LULUCF tarkoittaa maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous -sektoria.
3) Muu energia sisältää alaluokat rakennusten lämmitys sekä maa-, metsä- ja kalatalous ja sektorin työkoneet, muu polttoainekäyttö ja polttoaineiden haihtumapäästöt.
*) F-kaasuilla tarkoitetaan fluorattuja kasvihuonekaasuja (HFC-, PFC-yhdisteet sekä SF6 ja NF3).

Päästökauppaan kuulumattomat päästöt lasketaan tarkastettujen kokonaispäästöjen, pois lukien kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöt, ja päästökauppasektorin todennettujen päästöjen erotuksena. Päästökauppasektorin todennetut päästöt julkaisee Energiavirasto. Päästökauppaan kuulumattomille päästöille on EU:n taakanjakopäätöksessä määritelty kansallinen vähennysvelvoite.

Kasvihuonekaasupäästöt jaoteltuina päästökauppaan kuuluviin ja sen ulkopuolisiin päästöihin vuosina 2005 ja 2008-2013 (milj. t CO2-ekv.)

2005 2008 2009 2010 2011 2012 2013 muutos 2012-2013
Päästöt¹ yhteensä pl. LULUCF-sektori 69,6 71,3 67,5 75,8 68,2 62,5 63,2 0,7
Päästökauppaan kuuluvat päästöt, lentoliikenteen osalta mukana ovat ainoastaan kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöt² 33,4 36,4 34,6 41,5 35,4 29,7 31,7 2,0
Päästökaupan ulkopuoliset päästöt 36,1 34,8 32,9 34,3 32,8 32,7 31,5 -1,2
1) GWP-kertoimien ja laskentaohjeiden muutosten myötä luvut eivät ole vertailukelpoisia ennen vuotta 2015 julkaistuihin lukuihin.
2) Lähde: Energiavirasto ja Tilastokeskus (kotimaan lentoliikenteen CO2-päästöt). Vuonna 2013 päästökauppasektori laajentui uusilla toiminnoilla.

Lähde: Kasvihuonekaasujen inventaario. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pia Forsell 029 551 2937, Riitta Pipatti 029 551 3543, kasvihuonekaasut@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko

Julkaisu pdf-muodossa (295,9 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Laatuselosteet
Menetelmäselosteet
Tietojen tarkentuminen

Päivitetty 15.4.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kasvihuonekaasut [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-6049. 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khki/2013/khki_2013_2015-04-15_tie_001_fi.html