Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 28.6.2021

Kuluttajien luottamus vahvinta yli kolmeen vuoteen

Kuluttajien luottamusindikaattori oli kesäkuussa 4,6, kun se toukokuussa oli 2,7 ja huhtikuussa 3,8. Kesäkuun lukema on korkein sitten helmikuun 2018 (4,9). Viime vuoden kesäkuussa luottamusindikaattori sai arvon -3,9. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -1,8. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen, johon vastasi 1.–17. kesäkuuta 956 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä odotus kuluttajan omasta taloudesta vuoden kuluttua heikkeni kesäkuussa hieman toukokuuhun verrattuna. Sen sijaan arvio oman talouden nykytilasta ja odotus Suomen taloudesta paranivat selvästi. Rahankäyttöaikeet kestotavaroihin seuraavan vuoden aikana pysyivät kesäkuussa ennallaan. Viime vuoden kesäkuuhun nähden kaikki neljä osatekijää olivat nyt paremmalla tasolla, varsinkin odotus Suomen taloudesta.

Luottamusindikaattorin osatekijöistä sekä arvio että odotus kuluttajan omasta taloudesta ja myös rahankäyttöaikeet kestotavaroihin olivat kesäkuussa hyvin vahvat. Näkemys myös Suomen talouden tulevasta kehityksestä oli valoisa.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotus myös yleisen työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa muuttui yhä valoisammaksi kesäkuussa. Hieman sama päti työllisten eli palkansaajien ja yrittäjien näkemykseen omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhasta kyselyhetkellä. Kesäkuussa kuluttajien arvio kuluttajahintojen nousuvauhdista tulevina kuukausina pysyi ennallaan, lähellä pitkän ajan keskiarvoaan.

Oman rahatilanteensa kuluttajat arvioivat kesäkuussa edelleen erinomaiseksi. Ajankohtaa pidettiin erittäin suotuisana säästämiselle ja kohtuullisena myös lainanotolle ja kestotavaroiden ostamiselle. Mahdollisuuksia säästämiseen ennakoitiin olevan yhä paljon tulevina kuukausina.

Edelleen hyvin moni oli kesäkuussa aikeissa ottaa lainaa vuoden sisällä. Samoin asunnon ostosuunnitelmia oli kuluttajilla viime kuukausien tapaan huomattavan paljon. Lisäksi erittäin moni harkitsi kesäkuussa auton ostoa seuraavan vuoden aikana ja myös kodin peruskorjaamisaikeita ilmeni suuressa määrin.

Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä

Kesäkuussa luottamus talouteen oli hyvin vahvaa pääkaupunkiseudulla (luottamusindikaattori 5,3) ja varsinkin muualla Etelä-Suomessa (9,2). Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt (11,3) ja opiskelijat (10,1) olivat optimistisimpia. Pessimistisesti talouskehitystä arvioivat edelleen työttömät (-4,5) ja eläkeläiset (-2,7).

Luottamus talouteen vähenee tavallisesti henkilön iän mukana, ja tulojen mukana usko vastaavasti yleensä lisääntyy. Miehet ovat taipuvaisia luottamaan talouteen enemmän kuin naiset. Tarkempaa tietoa on saatavilla tietokantataulukoista .

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) kyselytulokset talousodotuksista julkaistaan kuukausittain Euroopan komission sivuilla: Lehdistötiedotteet .

Käsitteitä

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus (ks. Laatuseloste ). Kuluttajien luottamusindikaattori (A1) on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Luottamusindikaattorin neljä osatekijää ovat: kuluttajan oma talous nyt (B1), kuluttajan oma talous 12 kuukauden kuluttua (B2), Suomen talous 12 kuukauden kuluttua (B4) ja kuluttajan rahankäyttö kestotavaroihin seuraavan 12 kuukauden aikana verrattuna edelliseen 12 kuukauteen (E1). Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.


Lähde: Kuluttajien luottamus 2021, kesäkuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Tuomas Parikka 029 551 3276, kuluttajien.luottamus@tilastokeskus.fi

Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (460,6 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 28.6.2021

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. kesäkuu 2021. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2021/06/kbar_2021_06_2021-06-28_tie_001_fi.html