Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Katsaus

Oma ja Suomen talous

Syyskuussa 32 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 16 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat elokuussa 34 ja 14 prosenttia ja viime vuoden syyskuussa 46 ja 9 prosenttia.

Oman taloutensa kohentumiseen luotti syyskuussa 27 prosenttia kuluttajista ja vain 11 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. Kuukautta aiemmin osuudet olivat 29 ja 11 prosenttia ja vuosi sitten niin ikään 27 ja 11 prosenttia.

Työttömyys ja inflaatio

Kuluttajista 45 prosenttia odotti syyskuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja vain 16 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Osuudet olivat elokuussa 45 ja 15 prosenttia ja vuosi sitten 48 ja 16 prosenttia.

Syyskuussa 31 prosenttia työllisistä koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi. Työllisistä 20 prosenttia uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja viimeaikaista harvempi eli 10 prosenttia arvioi uhan kasvaneen.

Kuluttajat arvioivat syyskuussa, että kuluttajahinnat nousevat 2,0 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotus oli vuosi sitten 1,7 prosenttia ja sen pitkän ajan keskiarvo on 2,1 prosenttia.

Säästäminen ja lainanotto

Syyskuussa 71 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Pitkän ajan keskimääräinen osuus on 58 prosenttia. Syyskuussa 68 prosentilla kotitalouksista oli jäänyt rahaa säästöön ja 79 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

Lainan ottamista piti syyskuussa kannattavana 70 prosenttia kuluttajista. Pitkän ajan keskimääräinen osuus on 63 prosenttia. Syyskuussa 14 prosenttia kotitalouksista harkitsi ottavansa lainaa seuraavan vuoden aikana.

Kestotavaroiden ostaminen

Kuluttajista 44 prosenttia piti syyskuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Rahankäyttöaikeet olivat enimmäkseen maltilliset ja samalla tasolla kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Kotitalouksista 18 prosenttia aikoi joko hyvin tai melko varmasti ostaa auton vuoden sisällä. Asunnon ostoa harkitsi 8 prosenttia kotitalouksista. Syyskuussa 18 prosenttia kotitalouksista suunnitteli käyttävänsä vuoden sisällä rahaa asuntonsa peruskorjaamiseen.

Tutkimuksen aineisto

Kuluttajabarometrin otoskoko on 2 350 henkilöä kuukausittain. Otokseen poimitut ovat 15–84-vuotiaita. Syyskuussa vastaukset saatiin 1 104 henkilöltä ja vastauskato oli siten 53,0 prosenttia. Vastauskato sisältää tutkimuksesta kieltäytyneiden tai muuten estyneiden lisäksi henkilöt, joita ei onnistuttu tavoittamaan, ja tässä myös mahdollisen ylipeiton (pysyvästi ulkomailla tai laitoshoidossa, kuolleet).


Lähde: Kuluttajabarometri 2018, syyskuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Tuomas Parikka 029 551 3276, Pertti Kangassalo 029 551 3598, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 27.9.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. syyskuu 2018, Katsaus . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2018/09/kbar_2018_09_2018-09-27_kat_001_fi.html