Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Kuluttajabarometri 2017, elokuu

Julkaistu: 29.5.2017

Kuluttajien luottamus nousi uuteen ennätykseen toukokuussa

Kuluttajien luottamusindikaattori oli toukokuussa 24,1, kun se huhtikuussa oli 21,5 ja maaliskuussa 22,9. Toukokuun lukema on mittaushistorian 1995–2017 korkein. Viime vuoden toukokuussa luottamusindikaattori sai arvon 12,5. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on 11,9. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 2.–17. toukokuuta 1 209 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattorin osatekijöistä odotukset työttömyyskehityksestä ja varsinkin kotitalouden säästämismahdollisuuksista paranivat toukokuussa huhtikuuhun verrattuna. Sen sijaan arvio kuluttajan omasta taloudesta heikkeni aavistuksen, ja odotus Suomen taloudesta pysyi suunnilleen ennallaan. Viime vuoden vastaavaan aikaan nähden kaikki osatekijät vahvistuivat toukokuussa selvästi.

Toukokuussa kuluttajien näkemykset Suomen taloudesta ja työttömyydestä olivat hyvin valoisat. Työttömyyden vähenemiseen uskottiin eniten kymmeneen vuoteen, ja kuva Suomen taloudesta oli paras sitten 2010. Toukokuussa arviot myös omasta taloudesta ja mahdollisuuksista säästää olivat optimistiset.

Kuluttajat pitivät toukokuussa ajankohtaa otollisena lainanotolle ja hieman myös säästämiselle ja kestotavaroiden ostamiselle. Työlliset kuluttajat kokivat toukokuussa, että työttömyyden uhka on omalla kohdalla selvästi vähentynyt viime kuukausina.

Oma ja Suomen talous

Toukokuussa hieman yli puolet eli 52 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista vain 9 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten toukokuussa 39 ja 22 prosenttia.

Oman taloutensa kohentumiseen luotti toukokuussa 27 prosenttia kuluttajista ja 12 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. Kuukautta aiemmin osuudet olivat 28 ja 10 prosenttia ja vuosi sitten 26 ja 14 prosenttia.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Työttömyys ja inflaatio

Kuluttajista 47 prosenttia odotti toukokuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 16 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Vastaavat osuudet olivat huhtikuussa 45 ja 19 prosenttia ja vuosi sitten synkät 22 ja 38 prosenttia.

Työllisistä 19 prosenttia uskoi toukokuussa työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 14 prosenttia arvioi uhan kasvaneen. Työllisistä 22 prosenttia koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi.

Kuluttajat arvioivat toukokuussa, että kuluttajahinnat nousevat 1,7 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotuksen pitkän ajan keskiarvo on 2,2 prosenttia. Kuluttajat arvioivat inflaation tällä hetkellä olevan 1,1 prosenttia. Viime vuoden toukokuussa arvio oli selvästi alempi, 0,5 prosenttia.

Kestotavaroiden ostaminen

Kuluttajista 44 prosenttia piti toukokuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Yleiset rahankäyttöaikeet olivat toukokuussa hieman kasvussa. Kotitalouksista kuitenkin vain 14 prosenttia aikoi joko hyvin tai melko varmasti ostaa auton vuoden sisällä. Asunnon ostoa harkitsi 8 prosenttia kotitalouksista. Toukokuussa 21 prosenttia kotitalouksista suunnitteli käyttävänsä vuoden sisällä rahaa asuntonsa peruskorjaamiseen.

Säästäminen ja lainanotto

Toukokuussa 60 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Kotitalouksista 66 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja peräti 81 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

Lainan ottamisen arvioi toukokuussa kannattavaksi 73 prosenttia kuluttajista. Pitkän ajan keskimääräinen osuus on 62 prosenttia. Kotitalouksista 13 prosenttia harkitsi ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä

Toukokuussa kuluttajien luottamus talouteen oli vahvinta pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Suomessa. Väestöryhmistä toimihenkilöt olivat optimistisimpia. Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat eläkeläiset ja työttömät. Tarkempaa luokiteltua tietoa myöhemmin pdf-taulukkojulkaisussa (Muut tuotteet ja palvelut).

Kuluttajien näkemykset taloudesta

  Keskiarvo 10/1995- Maksimi 10/1995- Minimi 10/1995- 05/2016 04/2017 05/2017 Näkymä
A1 Kuluttajien luottamusindikaattori = (B2+B4+B7+D2)/4 11,9 24,1 -6,5 12,5 21,5 24,1 ++
B2 Oma talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 8,3 14,1 2,3 6,6 10,0 9,0 +
B4 Suomen talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 3,6 25,3 -27,1 7,0 21,1 21,9 ++
B6 Inflaatio 12 kk:n kuluttua (prosenttia) 2,2 4,6 0,6 1,3 1,6 1,7  
B7 Työttömyys Suomessa 12 kk:n kuluttua (saldoluku) -3,7 27,6 -51,1 -9,4 13,2 15,2 ++
B8 Työttömyyden uhka omalla kohdalla nyt (saldoluku) -1,3 7,6 -18,8 -1,9 4,6 5,8 ++
C1 Ajankohdan otollisuus kestotavaroiden ostamiseen (saldoluku) 18,4 41,8 -14,2 18,7 21,5 19,4 =
C2 Ajankohdan otollisuus säästämiseen (saldoluku) 10,4 36,8 -19,6 -0,7 12,9 12,8 =
C3 Ajankohdan otollisuus lainanottoon (saldoluku) 17,7 42,0 -47,1 28,9 33,3 31,8 +
D2 Kotitalouden säästämismahdollisuudet 12 kk:n sisällä (saldoluku) 39,6 52,2 10,9 45,8 41,7 50,2 +

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi (positiivinen) lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.

Näkymä -sarakkeen selitykset: ++ Näkymä hyvin valoisa, + Näkymä valoisa, = Näkymä neutraali, - Näkymä huono, -- Näkymä hyvin huono. Saldoluvun poikkeamaa keskiarvosta verrattu keskihajontaan.

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) barometritulokset julkaistaan EU:n komission sivuilla: European Commission, DG ECFIN, Business and Consumer Survey Results .


Lähde: Kuluttajabarometri 2017, toukokuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, Kaisa Lahtinen 029 551 3554, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (475,7 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 29.5.2017

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajabarometri [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-864X. toukokuu 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 26.9.2017].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kbar/2017/05/kbar_2017_05_2017-05-29_tie_001_fi.html

Jaa