Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Kuluttajabarometri 2016, heinäkuu

Julkaistu: 26.2.2016

Kuluttajien odotukset yleisestä taloudesta notkahtivat jälleen

Kuluttajien luottamusindikaattori oli helmikuussa 7,7, kun se tammikuussa oli 8,2 ja joulukuussa 2,4. Viime vuoden helmikuussa luottamusindikaattori sai arvon 10,6. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on 11,6. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1. - 17. helmikuuta 1 223 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori koostuu neljästä osatekijästä. Kuluttajien odotukset yleisestä taloudesta eli Suomen taloudesta ja työttömyydestä heikkenivät helmikuussa tammikuuhun ja vuodentakaiseen verrattuna. Näkemykset varsinkin työttömyyskehityksestä olivat synkät. Kuluttajien odotukset omasta taloudestaan pysyivät helmikuussa ennallaan ja vaisuina. Sen sijaan arviot omista säästämismahdollisuuksista paranivat ja olivat nyt hyvin valoisat.

Kuluttajat pitivät helmikuussa ajankohtaa melko otollisena lainanotolle ja vähän myös kestotavaroiden ostamiselle, mutta ei säästämiselle. Työlliset kuluttajat kokivat helmikuussa tavanomaista enemmän omakohtaista työttömyyden uhkaa, kuten jo tammikuussa ja vuosi sitten.

Oma ja Suomen talous

Helmikuussa 29 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Yhtä suuri osuus kuluttajista puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat vielä tammikuussa 37 ja 25 prosenttia ja vuosi sitten helmikuussa 35 ja 24 prosenttia.

Oman taloutensa kohentumiseen luotti helmikuussa 25 prosenttia kuluttajista ja 15 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Työttömyys ja inflaatio

Kuluttajista 13 prosenttia odotti helmikuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 54 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Vastaavat osuudet olivat tammikuussa 15 ja 48 prosenttia ja vuosi sitten 16 ja 50 prosenttia.

Työllisistä 10 prosenttia uskoi helmikuussa työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 21 prosenttia arvioi uhan kasvaneen. Työllisistä 27 prosenttia koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi.

Kuluttajat arvioivat helmikuussa, että kuluttajahinnat nousevat 1,4 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotuksen pitkän ajan keskiarvo on 2,2 prosenttia.

Kestotavaroiden ostaminen

Kuluttajista 46 prosenttia piti helmikuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Monet kotitaloudet aikoivat käyttää rahaa viihde-elektroniikkaan ja kodin sisustukseen. Vuoden sisällä tavallista useampi eli 19 prosenttia kotitalouksista aikoi joko melko tai hyvin varmasti ostaa auton, mutta vain 6 prosenttia asunnon. Kotitalouksista 21 prosenttia suunnitteli käyttävänsä rahaa asuntonsa peruskorjaamiseen vuoden sisällä.

Säästäminen ja lainanotto

Helmikuussa 53 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Kotitalouksista 67 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja peräti 82 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana. Pitkällä ajalla keskimäärin säästävien osuudet ovat 60 ja 74 prosenttia.

Lainan ottamisen arvioi helmikuussa kannattavaksi 63 prosenttia kuluttajista. Kotitalouksista 12 prosenttia harkitsi ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä

Helmikuussa pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Suomessa oli muuta maata valoisampi kuva taloudesta. Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat selvästi optimistisimpia. Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat helmikuussa eläkeläiset ja työttömät.

Kuluttajien näkemykset taloudesta

  Keskiarvo 10/1995- Maksimi 10/1995- Minimi 10/1995- 02/2015 01/2016 02/2016 Näkymä
A1 Kuluttajien luottamusindikaattori = (B2+B4+B7+D2)/4 11,6 22,9 -6,5 10,6 8,2 7,7 -
B2 Oma talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 8,3 14,1 2,3 8,1 6,3 6,0 -
B4 Suomen talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 3,0 25,3 -27,1 4,5 3,7 -2,6 -
B6 Inflaatio 12 kk:n kuluttua (prosenttia) 2,2 4,6 0,6 1,0 1,4 1,4  
B7 Työttömyys Suomessa 12 kk:n kuluttua (saldoluku) -4,0 27,6 -51,1 -18,8 -18,7 -23,3 --
B8 Työttömyyden uhka omalla kohdalla nyt (saldoluku) -1,4 7,6 -18,8 -8,5 -5,2 -6,2 -
C1 Ajankohdan otollisuus kestotavaroiden ostamiseen (saldoluku) 18,2 41,8 -14,2 21,3 25,3 19,5 =
C2 Ajankohdan otollisuus säästämiseen (saldoluku) 10,6 36,8 -19,6 0,5 3,4 4,5 -
C3 Ajankohdan otollisuus lainanottoon (saldoluku) 17,0 42,0 -47,1 22,9 25,1 20,6 +
D2 Kotitalouden säästämismahdollisuudet 12 kk:n sisällä (saldoluku) 39,2 52,2 10,9 48,5 41,5 50,9 ++

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi (positiivinen) lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.

Näkymä -sarakkeen selitykset: ++ Näkymä hyvin valoisa, + Näkymä valoisa, = Näkymä neutraali, - Näkymä huono, -- Näkymä hyvin huono. Saldoluvun poikkeamaa keskiarvosta verrattu keskihajontaan.

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) barometritulokset julkaistaan EU:n komission sivuilla: European Commission, DG ECFIN, Business and Consumer Survey Results; http://ec.europa.eu/economy_finance/db_indicators/surveys/index_en.htm


Lähde: Kuluttajabarometri 2016, helmikuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (18 sivua 469,6 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 26.2.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajabarometri [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-864X. helmikuu 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.7.2016].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kbar/2016/02/kbar_2016_02_2016-02-26_tie_001_fi.html

Jaa