Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Kuluttajabarometri 2019, tammikuu

Julkaistu: 27.11.2015

Talousluottamus elpyi vähän marraskuussa

Kuluttajien luottamusindikaattori oli marraskuussa 4,7, kun se lokakuussa oli 1,3 ja syyskuussa 4,2. Viime vuoden marraskuussa luottamusindikaattori sai arvon 2,6. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on 11,7. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 2. - 18. marraskuuta 1 285 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattori

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä vain odotus yleisestä työttömyyskehityksestä heikkeni marraskuussa lokakuuhun verrattuna. Näkemykset omasta taloudesta, Suomen taloudesta ja kotitalouden mahdollisuuksista säästää paranivat jonkin verran. Kuitenkin vain arvio säästämismahdollisuuksista oli marraskuussa valoisa, muut odotukset sen sijaan vaisut tai synkät.

Kuluttajat pitivät marraskuussa ajankohtaa melko otollisena lainanotolle, mutta ei kestotavaroiden ostamiselle eikä säästämiselle. Työlliset kuluttajat kokivat marraskuussa tavanomaista enemmän omakohtaista työttömyyden uhkaa, kuten jo lokakuussa ja vuosi sitten.

Oma ja Suomen talous

Marraskuussa 30 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 29 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat vielä lokakuussa 27 ja 37 prosenttia ja vuosi sitten marraskuussa 25 ja 36 prosenttia.

Oman taloutensa kohentumiseen luotti marraskuussa 23 prosenttia kuluttajista ja 13 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. Vastaavat osuudet olivat lokakuussa 22 ja 18 prosenttia ja vuosi sitten 23 ja 16 prosenttia.

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua

Työttömyys ja inflaatio

Kuluttajista vain 11 prosenttia odotti marraskuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 63 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Vastaavat osuudet olivat kuukautta aiemmin 12 ja 60 prosenttia.

Työllisistä 11 prosenttia uskoi marraskuussa työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 21 prosenttia arvioi uhan kasvaneen. Työllisistä 22 prosenttia koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi.

Kuluttajat arvioivat marraskuussa, että kuluttajahinnat nousevat 1,3 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotuksen pitkän ajan keskiarvo on 2,2 prosenttia.

Kestotavaroiden ostaminen

Kuluttajista 44 prosenttia piti marraskuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Vuoden sisällä 15 prosenttia kotitalouksista aikoi joko melko tai hyvin varmasti ostaa auton ja 7 prosenttia asunnon. Kotitalouksista 19 prosenttia suunnitteli käyttävänsä rahaa asuntonsa peruskorjaamiseen vuoden sisällä.

Säästäminen ja lainanotto

Marraskuussa 56 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Kotitalouksista 65 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja 78 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

Lainan ottamisen arvioi marraskuussa kannattavaksi 62 prosenttia kuluttajista. Tavanomaista harvempi eli 11 prosenttia kotitalouksista suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kuluttajien luottamus suuralueilla ja väestöryhmissä

Marraskuussa pääkaupunkiseudulla ja Pohjois-Suomessa oli muuta maata valoisampi kuva taloudesta. Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat optimistisimpia. Kielteisimmin talouskehitystä arvioitiin eläkeläisten ja työttömien keskuudessa.

Kuluttajien näkemykset taloudesta

  Keskiarvo 10/1995- Maksimi 10/1995- Minimi 10/1995- 11/2014 10/2015 11/2015 Näkymä
A1 Kuluttajien luottamusindikaattori = (B2+B4+B7+D2)/4 11,7 22,9 -6,5 2,6 1,3 4,7 --
B2 Oma talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 8,3 14,1 2,3 4,7 2,5 5,7 -
B4 Suomen talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) 3,1 25,3 -27,1 -8,1 -8,7 -1,9 -
B6 Inflaatio 12 kk:n kuluttua (prosenttia) 2,2 4,6 0,6 1,9 1,2 1,3  
B7 Työttömyys Suomessa 12 kk:n kuluttua (saldoluku) -3,8 27,6 -51,1 -29,5 -27,7 -30,5 --
B8 Työttömyyden uhka omalla kohdalla nyt (saldoluku) -1,3 7,6 -18,8 -10,9 -5,7 -5,9 -
C1 Ajankohdan otollisuus kestotavaroiden ostamiseen (saldoluku) 18,1 41,8 -14,2 5,8 15,6 15,0 -
C2 Ajankohdan otollisuus säästämiseen (saldoluku) 10,7 36,8 -19,6 4,2 2,5 8,0 =
C3 Ajankohdan otollisuus lainanottoon (saldoluku) 16,9 42,0 -47,1 9,3 14,4 19,6 =
D2 Kotitalouden säästämismahdollisuudet 12 kk:n sisällä (saldoluku) 39,1 52,2 10,9 43,4 39,1 45,4 +

Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi (positiivinen) lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.

Näkymä -sarakkeen selitykset: ++ Näkymä hyvin valoisa, + Näkymä valoisa, = Näkymä neutraali, - Näkymä huono, -- Näkymä hyvin huono. Saldoluvun poikkeamaa keskiarvosta verrattu keskihajontaan.

EU-tulokset

Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) barometritulokset julkaistaan EU:n komission sivuilla: European Commission, DG ECFIN, Business and Consumer Survey Results; http://ec.europa.eu/economy_finance/db_indicators/surveys/index_en.htm


Lähde: Kuluttajabarometri 2015, marraskuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo 029 551 3598, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (468,6 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 27.11.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajabarometri [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-864X. marraskuu 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 18.2.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/kbar/2015/11/kbar_2015_11_2015-11-27_tie_001_fi.html